Warner

Yksi kuluvan vuoden yllättäjistä on Atlantasta ponnistava Gnarls Barkley-duo, jonka useita tyylejä suvereenisti sulattava ja sympaattisella tavalla pöhkö meininki on saavuttanut erityisesti briteissä hurjaa suosiota. Bändin äärimmäisen tarttuva Crazy sinkku on viihtynyt maan listojen piikkipaikalla viikkotolkulla, eikä loppu ole vieläkään näkyvissä. Ja tuskin huuma tulee aivan pian talttumaankaan, sillä St. Elsewhere suorastaan pursuaa hitikästä materiaalia. Tästä paketista irroitetaan vielä vetävä sinkku jos toinenkin.

Musiikillisesti Gnarls Barkley operoi jossain nykypäivän Outkastin, Gorillazin ja Handsome Boy Modelling Schoolin välimaastossa. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että St. Elsewhere on rytmikäs sillisalaatti, jossa biisien tyylit ja tempot poukkoilevat maisemasta toiseen, mutta totutusta poiketan tämä ei juurikaan häiritse kuuntelukokemusta. Suoraan rap-huudatukseen Gnarls Barkley sortuu onneksi vain hetkittäin, silloinkin varsin kelvollisin perustein. Sen sijaan duo heittelee ilmoille jatkuvia viittauksia neljän edellisen vuosikymmenen pääosin mustiksi miellettyihin musiikillisiin tyyleihin (soul, rhythm´n blues, disco, latin, reggae, triphop jne.), joista jokainen voi makunsa mukaan poimia omat suosikkinsa. Oikeastaan ainoa mitä jää kaipaamaan, on kieli poskessa vedetty hevitilutus – on nimittäin melko varma että Gnarls Barkley saisi tämänkin epäyhtälön toimimaan. (Necromancerin soolo pääsee jo lähelle!)

Oikeastaan suurin ero aiemmin mainitsemiini verrokkeihin on Grarls Barkleyn laaja vanhahtavien soul-mausteiden käyttö. Tämä varmistaa sen, että jos yhtye olisi johonkin lokeroon väkisin tungettava, olisi se ehdottomasti isolla kirjaimella Soul. Enkä lainkaan kursailisi sijoittaessani duon siihen jatkumoon, joka kattaa Sam & Daven, Marvin Gayen, Al Greenin ja jopa Parliamentin kaltaisia nimiä.

Mielenkiintoinen ja ehdottomasti ennakkokäsityksiäni haastavampi teos tämä St. Elsewhere.