Raumalainen kahdeksikko pitää sisällään pianon, kitaroiden ja rytmiryhmän lisäksi kaksi selloa ja huilun. Tällä arsenaalilla yhtye soittaa kitaristi Alonzo Heinon käsialaa olevaa pehmeää ja jazzahtavan kepeästi soivaa taidepoppia. Tällä toisella omakustanteellaan yhtye on siirtynyt yksinomaan suomen kielen käyttöön, mikä tiivistää kokonaisuutta aiempaan monikielisyyteen verrattuna. Pianisti Annika Koivulan ja kitaristi Pekka Alosen laulutulkinta on melkoisen jylhää ja klassista, tehden kokonaisuudesta aika raskaan kuuloista. Onneksi soitto on kaikessa rikkaudessaan aika kepeää, jottei homma mene turhan mahtipontiseksi. Silti hiukan enemmän pilkettä silmäkulmaan tämä touhu kaipaisi, etenkin sinne laulupuolelle. Nyt tuntuu että yhtye on omasta mielestään tekemässä jotain elämää suurempaa ja sitä tehdessään muuttuu kaikesta taidosta ja näkemyksestään huolimatta hiukan etäiseksi. Pienet huilukikkailut vispiläjamittelun ja hillityn kitaranäppäilyn päälle ovat kaikesta ”porijazzmaisuudestaan” huolimatta yhtyeen nautittavinta antia. Laulun tullessa mukaan homma jäykistyy asentoon ja menee minun makuuni liikaa Sibelius-akatemian suuntaan sen pop-jazz-konservatorion sijaan. Jo pelkästään Chydeniuksen Nuoruustangon tulkinnan perusteella One Taste suuntaa enemmän korkealentoisiin taidepiireihin kuin sympaattisiin pop-piireihin. Toki taidokasta, muttei kovinkaan tarttuvaa.