Raumalainen One Taste on minulle uusi tuttavuus, vaikka Anamnesis on jo heidän kolmas levynsä. Kovin yksiulotteisesta yhtyeestä ei ole kyse, sillä edeltäjä Nada/Mouna sisälsi vielä laulumusiikkia, kun uutukaisella ihmisääniä käytetään vain sanattomaan vokalisointiin. Instrumenttivalikoima on kuitenkin edelleen laaja, sillä mukana on monenlaista kitaraa, huilua, selloa ja marimbaa - muun muassa.

Levy on jaettu neljään nimeämättömään raitaan, joilla ilmaisu aaltoilee lopulta melko kapealla jazz-mausteisen taidemusiikin sektorilla. Läpi levyn luotetaan pariin kerrostettuun vokaaliteemaan, jotka luovat kyllä harrasta, hieman jännitteistäkin tunnelmaa, mutta tätä vastaan sotivat paremmin viihdemusiikin puolelle sopivat kosketinmelodiat. Kontrasti on samantapainen kuin Anssi Tikanmäen instrumentaalisävellyksissä. Hänellä tietty häpeilemättömyys tekee siitä kuitenkin nautittavaa - iskelmään ei yritetäkään tehdä pesäeroa. Anamnesis taas kuulostaa päällekäyvän kunnianhimoiselta, mitä vasten levyn kuluneemmat ratkaisut pistävät ikävästi korvaan.

Mutta kyllä levy miellyttääkin, useammassakin kohtaa. Kolmannella raidalla yhtye yltyy kiihkeämpään jamitteluun, joka erottuu levyn muuten varsin hidasliikkeisestä ilmaisusta, ja ylipäätään korvat saavat hieman taukoa levyn johtoteemoilta - jotka tekevät taas toimivan paluun päätösraidalla, joka tuo niitä esiin uusilla tavoin. Levyn heikoksi lenkiksi muodostuu kuitenkin yllättävän mitäänsanomaton melodiikka, vaikka yhtye on selvästi yrittänyt siihen panostaa. Kaunista korville, mutta heikosti mieleenjäävää.