Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 33 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Beck: The Information
Arvioija: Jari Jokirinne
Arvio:

Interscope

Vaikka Beck on osittain syystäkin saanut ylleen helppoja ratkaisuja välttävän artistin maineen, ovat tietyt lainalaisuudet muodostuneet miehelle tunnusomaisiksi. Ensimmäinen näistä on se, että Beckin ura on monipuolisesta maineestaan huolimatta tehnyt lähinnä säännönmukaisia käännöksiä akustispohjaisen folkin ja elektronisen poprockin välillä. Todellisia irtiottoja ei miehen matkan varrelle ole sattunut, ellei sellaiseksi laske läpimurron aikaista flirttailua slacker-kantrin ja hiphop-rytmien kanssa. Toinen – ja vieläkin oleellisempi – seikka on se, että sitten vuoden 1998 Mutations-levyn, mies ei ole julkaissut yhtäkään täysipainoista pitkäsoittoa. Midnite Vultures oli bailulevy, jonka tahdissa ei juuri juhlittanut, kun taas Sea Change oli hivenen yliarvostettu jatko-osa Mutationsille. Guerolla Beckin toininnassa oli huomattavissa jälleen kuitenkin uutta virtaa ja tätä hyvää nostetta jatkaa myös uusi The Information.

Ensimmäinen ilo-uutinen löytyy levyn kansista. Beck on tehnyt onnistuneet ratkaisun ja palannut kimppaan huipputuottaja Nigel Godrichin kanssa. Juuri sen samaisen miehen, jonka hyppysistä ovat irronneet Mutationsin lisäksi mm. Travisin ja Radioheadin parhaat levyt. Kun ottaa huomioon miten eksyneiltä nämä artistit ovat Godrich-tuotantojen jälkeen kuulostaneet, alan olla yhä vakuttuneempi äijän maagisesta kosketuksesta. Myös The Information huokuu jo ensi soitosta sellaista itsevarmuutta, joka syntyy toimivan tiimityön perusteella. Toki, Beckhän nämä kappaleet yksin kirjoittaa, mutta varsin isossa tuotannossa myös muiden tekijöiden kädenjälki nousee esiin. Nimistä on pakko nostaa esiin entiset Jellyfish-velmut Jason Falkner ja Roger Manning Jr., joista varsinkin ensiksi mainitun osuus on huomattava. Tämän kokoonpanon soundi on yleisilmeeltään pehmeä, mutta tiukka – hieman samaan tapaan kuin esim. ranskapopin parhaimmistolla (Air, Phoenix).

Kukkaansa puhjenneet itseluottamuksen lisäksi myös Beckin biisinkirjoitusinto on The Informationilla ryöpsähtänyt auki. Mies on antanut kynänsä sauhuta peräti kuudentoista tsipaleen verran, eikä näiden joukkoon ole mahtunut yhtäkään paikkaansa ansaitsematonta tekelettä. Näin isossa joukossa jo sitä itsessään voi pitää saavutuksena. Ja kun mukana on useita Beckin kaikkien aikojen oivaltavimpia sävelmiä (mm. Dark Star, Cellphone´s Dead, Nausea ja No Complaints), on arvosana oikeutettua nostaa kirkkaasti kiitettävän puolelle.

Linkki: Beck.com
Päivämäärä: 01.11.2006
Lukukertoja: 1321


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
KariK kommentoi 02.11.2006:
Pisteet:
Rehellisyyden nimissä itse kadotin kiinnostukseni Beckin tekemisiin Odelayn jälkeen. Tämän jälkeen vaikka kaverit hehkuttivat mm. Mutationsia, ei innostanut, kuten ei myöskään mitkään Midnite Vulturesin kaltaiset Princeilyt.

Sitten, sattumalta kuulin yksissä illanistujaisissa The Informationia ja olin ensi kuulemalta myyty. Pelkästään levyn aloittavat kappaleet Elevator Music, Think I''m In Love ja Cell Phone''s Dead ovat niin vakuuttava kolmikko, että ne ensi kuulemalta pystyy tekemään ostopäätöksen.

Olen hämmennyksen vallassa lukenut joitain arvioita tästä levystä, joiden mukaan The Information osoittaa, että Beckin luomisvoima alkaa vetää viimeisiään. Jos tästä levystä ei pidä, ei kyllä pidä Beckistäkään.



Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Beck

Amerikkalainen laulaja/lauluntekijä Beck Hansen (syntynyt 8.6.1970) on yksi vaihtoehtoisemman popin tunnetuimmista hahmoista. Muun muassa kantribluesia, hiphoppia ja psykedeliaa yhdistelevä Beck hallitsee niin menevän kieron grooven kuin eteerisen tunnelmamaalauksen. Tähänastisen uran kohokohtina voidaan pitää levyjä: Mellow Gold (1994), Mutations (1998) ja Guero (2005).

Kotisivut: www.beck.com

(Päivitetty 18.04.2005)
Levyarviot:
The Information

01.11.2006
Arvostelijana Jari Jokirinne
Guero

02.04.2005
Arvostelijana Jari Jokirinne
Sea Change

07.10.2002
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Klassikko:
Beck: Mellow Gold, 1994

00.00.2002