Julkaistu: 03.01.2007
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Imatralta kotoisin oleva Anomus julkaisee kolmen kappaleen omakustanteen menevää ja haaveellista suomirockia, jossa pop-melodiat ja hienovaraiset ja modernit mätke-osuudet kohtaavat Kolmatta naista muistuttavan suomalaisen melankolian. Yhtyeen eräs ongelma onkin bändin solistin Toni Tikkasen tulkinta, jonka suoraviivaisista maneereista nousee liian usein mieleen Pauli Hanhiniemi. Toki yhtyeen musiikillisen linjaus kulkee hiukan kiivaamman rockin parissa, mutta poppiahan Anomuskin silti on.
Avausraita Lankeamattomat helisee mukavan kiireettömästi, mutta ehkä myös hiukan tasapaksusti. Syksyn ja Totuus minusta-päätösraidan kiivaampi ote toimii paremmin. Viisikolla on toki ammattimainen soundi ja mukavan tasapainoinen tyyli. Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että se viimeinen ripaus jää vielä saavuttamatta. Voihan toki olla, ettei tyylilaji kokonaisuutena oikein sytytä, mutta jos niin on, ei ainakaan Anomus saa muuttamaan tätä linjausta.
Imatralta kotoisin oleva viisikko soitti aluksi menevää ja haaveellista suomirockia, jossa pop-melodiat ja hienovaraiset ja modernit mätke-osuudet kohtaavat Kolmatta naista muistuttavan suomalaisen melankolian. Vuosien saatossa mukaan on tarttunut progea ja vähän rokahtavan metallinkin makua.
Linkki:
anomus.com
(Päivitetty 8.11.2011)