Laurila: Boyhood

Kinkt

Laurila ep:n j�lkeen Janne Laurila yhtyeineen puskee ulos melko varman kokopitk�n. T�h�n alkuun on kuitenkin todettava, ett� Laurilan Boyhood �levyll� ei kuulla alkuaikojen ZZ Topia. Taidan olla ainoa ihminen maailmassa, jolle se on pettymys, mutta asia on n�in. Vaikka lehdist�tiedote niin laveasti vaikutteita esitteleekin, niin itse levyll� nuo texasbluesin funkrokkarit loistavat poissaolollaan. Made Outin steelkitarariffi kuulostaa kyll� La Grangelta, mutta itselleni se ei riitt�nyt perusteluksi. Olenkin ehk� hieman puritisti juuri tuon yhden b�ndin alkutuotannon suhteen, mutta mink�s teet.

Hienoisesta takaiskusta huolimatta nautin Boyhoodista sin� itsen��n - hyvi� biisej� hyvin toteutettuna. Levyn avaava Death And Sexuality ja Anyone Anywhere asettavat piippuun melko kovat jyt�poppanokset. Varsinkin viimeksi mainittu, brianmolkomaisesti laulettu ralli toimii erinomaisesti. Ettei homma suistuisi raiteiltaan, niin hommaa toppuutellaan jo kolmannen kappaleen kohdalla. Solid Ground keinuukin yht� kevyesti kuin Tehosekoittimen vanhat kes�biisit.

Yksi levyn kiintopisteist� on vapaalla vaihteella liukuva bluesballadi Nervous, jonka j�lkeen vaihdetta nostetaan noin nelj� pyk�l��. It�s not too late ja sen j�lkeen pamahtava boogieralli Number Down pirist�v�t levy�, mutta biisej� laimentaa tutunkuuloisuus. Viimeksi mainittu kuulostaa kuin Queens of Stone Agen No One Knows olisi soitettu tuplanopeudella. Levyn lopettava Harder It Gets naulitsee kyll� tietynlaisen 60-luvun poptunnelman, mutta torvien h�iritsev� soundi pilaa kokonaisuuden. Ei aivan yht� raikkaita ja r�k�isi� kuin esimerkiksi Moneybrotherin retrorenkutuksissa.

Kaikkine pelikone-estetiikkansa, boogieriffiens� ja jyt�poppinsa kanssa Laurila on melko harmiton tuttavuus. Her�� tunne, ett� t�t� on jo kuultu. Mutta silti, kyll� se on sanottava, ett� t�m�n levy saa pillifarkut pomppimaan - ja se on kohteliaisuus.