If Society

Monesti tulee vastaan yhtyeitä, joita ei ole päässyt kuulemaan, mutta silti heidän musiikistaan on jo muodostunut tietty mielikuva. Tämä mielikuva, idea, saattaa koostua tiedonpätkistä, yhtyeen imagosta ja jostain yksittäisestä biisistä, jonka on kuullut joskus kauan sitten todella hämärissä olosuhteissa. Minulle tällainen bändi oli Radiopuhelimet.

Vaikka jonnekin takaraivoni sopukoihin oli jo muodostunut jonkinlainen tietoisuus bändistä, onnistui se yllättämään minut täydellisesti. Yhtyeen uusi levy Viisi tähteä on täydellinen timantti. Se on myös sen kaltainen levy, jonka kohdalla tuntuu olevan turhaa nostaa yksittäisiä biisejä muiden yläpuolelle, mutta tässä tapauksessa ne toimivat vain todistusaineistona teoksen kanonisoimisen tueksi.

Levyn aloittaa Baddingin hengessä räiskyvä rock Kotiin!, jonka jälkeen syöksytään sisään viiden tähden hotelliin oikein kunnolla. Levyn nimibiisi asettaa tasoa korkealle – ammattitaitoa, energiaa ja väsymätöntä kiimaa. Hitaampaa materiaalia levyllä edustavat punkblues Kosmos kiihdyttää ja kerrassaan upea Nimetön päivä. Intensiteetti ei laske levyn aikana ollenkaan, sillä keskivaiheen biisit Rajoja, Loputon kesä ja Kamennogorsk? jaksavat olla tiukkojen genrerajojensa sisällä erittäin kekseliäitä ralleja.

Kitaristi Mällisen kekseliäiden riffien ja oivaltavien sävellyksien lisäksi koko bändi on hitsattu äärimmäisen tiiviiksi. Raatikaisen rummut, Annusen basso ja Katzin komppikitara laskevat maton, jonka päälle kasataan kalusteet ja astiat - riffit ja laulu. Solisti J. A. Mäen omaperäisesti fraseerattu laulukin toimii lajissaan sopivasta: verrattuna iäti väsyneeseen Pelle Miljoonaan, ei Mäki ole mikään pelle ja vaikka Mäen lyriikat pursuavat huumoria, ne eivät sorru ala-arvoisuuteen à la Freud, Marx, Engels & Jung. Jotkut Mäen sanoista kiteyttävät jotain olennaista levystä ja itse bändistä, kuten kappaleessa Musta lakana: ”On mahduttava ego ja ruho samaan kuvaan, tätä on asenne ja oikea uho”.

Läpi levyn stereoiden rakosista pursuaa yhtyeen kyltymätön energia. Radiopuhelimet on raju ja räväkkä, olematta ammattitaidoton. Tiukat ja iskevät groovet ja napakat riffit erottavat Radiopuhelimet akanoista. Erityisesti täytyy mainita toiseksi viimeinen kappale Tähti ja metsärosvo, joka on niin iskevä funkrock, että sen kuultuaan, kuulijan valtaa hitaasti etenevä tutina ja transsi, joka sinetöi uskon levyn täydellisyyteen. Levyn lopetukseksi valittu Moottoriperse vaikuttaa ensiksi turhalta, mutta kun paljastuu sen olevan 30 sekunnin manifesti, niin sekin ansaitsee paikkansa. Mikä tässä levyssä voisi olla huonoa?

Olin jo henkisesti valmistautunut kumoamaan levyn nimen, toteamalla ettei nimen lukemaan ylletty täysin mutta jouduin kuitenkin nöyrtymään itse levyn edessä ja muokkaamaan lausettani: Viisi tähteä saa viisi tähteä.