Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 29 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Loost Koos: Peruna ja timantti
Arvioija: Mikko Lamberg
Arvio:

Monsp

Monsp on niin suuren huomion kohteena ollut jo parikin vuotta, että tuntuu kuin Suomessa ei muita huomionarvoisia rap-julkaisijoita olisikaan. Onhan toki myös yhtiön artistien lista vaikuttava: Kemmuru, Ruudolf, Notkea rotta… Silti tiettyä epäilyksen utua on alkanut hiipiä yhtiön vaiheiden seuraajan silmiin viime aikoina: koska lafka on ollut niin paljon tapetilla, kiinnostus sitä kohtaan on tippunut kuin itsestään ja uusilta julkaisuilta odottaa väkisinkin jonkinlaista ”ensimmäistä todellista pettymystä”.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Uusimman kiinnityksen, Loost Koosin (aiemmin Lost Cause), esikoisalbumi Monspilla, Peruna ja timantti, osoittaa miksi yhtiön maine on edelleen täysin ansaittua. MC Särre ja DJ Arsi luovat sämplepohjaista ja viihdyttävää räpäytystä, jonka aiheet liikkuvat arkisissa ja oikeastaan toisinaan määrittelemättömissäkin sfääreissä. Tärkeämpää tuntuu olevan tyyli kuin sisällön tarkka määritelmä ja toisin kuin yleensä väitetään, tässä tapauksessa se toimii.

Rapin suomenmestari Särren flow on suorastaan häkellyttävän prameilematonta ja tuo Kiiskisen tallin muista artisteista mieleen arkisuudessaan ja toteavuudessaan ensimmäisenä Juhanin. Tosin toisin kuin tämä hämypoprap-taiteilija, Särre ujuttaa teksteihinsä leikkisää todellisuuden tuntua ja Arsin (ja muutamalla raidalla myös vähän kaikkialla näkyvän monitoimimies Aksimin) taustat lepäävät yksinkertaisissa sämpleluupeissa ja vielä yksinkertaisimmassa ja tehokkaissa rytmeissä. Vieraina raidoilla ovat Ruudolf, Superjanne, Aksim ja Jodarok, toisin sanoen ykkösketju, mutta kappaleita ei ole onneksi turvotettu täyteen niin kuin pahimmillaan voi käydä. Sen sijaan vierailut palvelevat 12 raidan nopeasti kuunnellulla levyllä täyttä tarkoitusta.

Parhaimpina raitoina voidaan pitää lyhyttä äidinkunnioitusveisua Kiitos äiti, herkullista itseironista kehua Särre pliis ja Jodarokin featilla maustettua Taivaan linnut–vetäisyä, mutta eivät esimerkiksi Särren kotikaupunkia mainostava Takaisin Tallinnaan ja kaksikon uraa luotaava Niin räp jää kovinkaan kauas taakse. Pari heikompaakin raitaa on levyllä mukana, mutta ne ovat ohimeneviä hetkiä, eivätkä varsinaisesti kiusaa tajunnassa jonkinlaisina tunnelmanlatistajina.

Loost Koos osoittaa kaltaisilleni epäileville Tuomaille, että Monsp ei ole kangistunut kaavoihin ja ennen kaikkea, että yhtye itse on yksi lupaavimpia ja raikkaimpia suomalaisia musiikkiryhmiä rytmimusiikin saralla vähään aikaan.

Linkki: www.myspace.com/dasloostkoos
Päivämäärä: 09.07.2007
Lukukertoja: 1458


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Loost Koos

Suomihiphopin vuoden 2007 tulokkaita. Särren, DJ Arsin ja Väiskin muodostama ryhmä on toiminut myös nimellä Lost Cause.

Kotisivut: www.myspace.com/dasloostkoos/

(Päivitetty 27.06.2008)
Levyarviot:
Ei väistetä jos ei tunneta

27.06.2008
Arvostelijana Tommi Saarikoski
Peruna ja timantti

09.07.2007
Arvostelijana Mikko Lamberg