KWAQ
Miten jotkut onnistuvatkin tekemään näin aidon kuuloista musiikkia? Kysymys kasvaa mielessä sitä mukaa, kun paneutuu syvemmälle Tartossa vuonna 2003 perustetun Bullfrog Brownin musiikkiin. Alar Kriisan (laulu), Andres Rootsin (kitarat) ja Üllar Kärtin (huuliharppu) blues soi soi vastustamattoman juurevasti, vanhan deltabluesin ja Mississippin auringon hengessä. Käsillä oleva uudelleenjulkaisu käsittää vuonna 2005 ensi kerran julkaistun Snakes And Devils -pitkäsoiton sekä ep-julkaisun Uncooked vuodelta 2006.
Vaikka kolmikkoa täydentääkin monissa kappaleissa niin pystybasso, erinäiset lyömäsoittimet kuin djembe ja viulukin, on musiikillinen yleisilme ehdottoman minimalistinen ja niukka. Kokonaissoundi koostuu tasapuolisesti varsinaisen bändikolmikon kesken tärkeässä osassa olevan resonoivan kitaran, huuliharpun ja korostetun karhean laulun yhdistelmästä. Mihinkään ei ole kiire ja levy välittää tunteen musiikin autenttisesta luomisesta soiton edetessä. Charlie Patton kumppaneineen on luonnollisesti esiin nouseva mittatikku, mutta toisaalta on mielenkiintoista, että bändi itse nostaa yhdeksi vaikuttajakseen The White Stripesin. Tämän kun voi ajatella osoittavan todellisen bluesin olemusta ajattomana asenteena ja välineiden varastona.
Kuten sanottua, kertojen, toistojen ja rakenteiden luonne on hyvin perinteitä kunnioittava. Tämä ei kuitenkaan tee kokonaisuudesta sinänsä tylsää. Variaatiota ja mielenkiintoa pystytään luomaan ja ylläpitämään muilla keinoin. On kuitenkin myönnettävä, että kahden levykokonaisuuden yhtenäisjulkaisu on melko paksu siivu sulatettavaksi yhdellä kertaa. Loppuun sijoitettu Uncooked-ep esittelee onneksi enemmän sovituksellista vaihtelua jopa aavistuksen jazzmaisine komppiosuuksineen. Pitkäsoiton puolelta parhaiten mieleen nauliintui rauhallisesti slide-kitaran käynnin tahtiin etenevä Devil Went A-Walkin´, joka on kuorrutettu hyvin tyylikkäin Raul Terepin perkussioin. Ep:ltä kuultava Poltergeist Blues puolestaan piristää kiireettömällä rullaavuudellaan.
Emajõe deltabluusiksi itse itsensä määrittelevä Bullfrog Brown on vakuuttava kokoonpano. Kun mielenkiintoiset, mutta perinnetietoiset kappaleet yhdistyvät näin onnistuneeseen ja pieteetillä tehtyyn toteutukseen, se pysäyttää kuulijan aloilleen tehokkaasti. Tätä voisi ehdottomasti suositella seuraavaksi askeleksi niille, jotka ovat innostuneet vanhasta bluesista Lännen-Jukan myötä. Kerta-annos on kuitenkin melkoinen, minkä takia tällä julkaisulla ei voi havitella täyttä viittä tähteä.
Linkki: www.bullfrogbrown.com
Päivämäärä: 15.08.2007
Lukukertoja: 707