• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Prince: Planet Earth

NPG Records / Columbia / Sony-BMG

Jos johonkin artistiin tutustuminen kannattaa aloittaa Best Of -kokoelmalta, niin Princeen. Häneltä on aina lupa odottaa mitä vain, ja aina odotus palkitaan levyllä, joka on mitä sattuu. Miehellä on viime vuosina ollut täysin oma, kosminen todellisuutensa, jota en ole edes yrittänyt tulkita, koska siinä olisi vaarana saada krooninen migreeni. Jättimäisestä piisireservistään tämä pikkupaholainen (nyk.enkeli) lohkaisee vähän väliä täysin kryptillisiä plattoja, joiden kohdalla ei pysty käyttämään termiä ”kokonaisuus”. Planet Earth jatkaa Princen tämänhetkistä ”Jehovantodistaja-kautta”, joka ei onneksi ole suoraa julistusta, ja hämäryyden keskeltä löytyy valoisiakin hetkiä. Siis melodia- ja groove-mielessä: lyriikoiden suhteen prinssi on suht ilmakuivattu, ja esim. Pussy Controlin tai Headin kaltaiset revittelyt taitavat olla taaksejäänyttä elämää.

Planet Earth tarjoaa reilusti princemäistä erikoisuudentavoittelua. Levyn kotelo on kannen hologrammia lukuunottamatta pahvinen perus-digipak, ja lyriikatkin joutuu imuroimaan netistä. Lisäksi artisti on yhä kiinni edellisen 3121 -levyn numerokoodissa, mikä on omiaan lisäämään hämyisyyttä. Levyn kappaleita, nimeä ja esittäjää ei mainita kansissa, mikäli symbolihäkkyrää ei lasketa. Myös markkinoinnista kohistiin tämän levyn kohdalla, sillä Prince meni briteissä jakelemaan sitä sanomalehden kytkykauppana ilmaiseksi, ja siitäkös haloo nousi. Toimittajakollega osasikin informoida minua, että jos haluat Princen uusimman levyn, mene tonkimaan lontoolaisia roskiksia.

Valitettavasti kollega osui tällä kertaa nappiin, sillä mainion kolmeykskakkosen jälkeen seuraa nyt taas pikkukivaa mahalaskua. Tällä kertaa Prince on yhdeksänkymmenprosenttisesti pop ja r´n b, ja kuulostaa paikoitellen pelottavan/ihanan kasarilta, mutta taantuu harmillisesti 90-luvun mitäänsanomattomimpien äänitteiden tasolle. Ja kas kummaa, nekin on satuttu tekemään The New Power Generation -nimellä... Tuotannolliset arvot ja Jum... Jehovainen Falsetti(R) ovat tietenkin kunnossa, mutta eiköhän noita nykyisellään voi jo pitää Prince-levyjen vähimmäisvaatimuksina. Nyt tarvittaisiin näihin aineksiinsa nähden sangen ylipitkiin kappaleisiin se monasti peräänkuuluttamani ”lentoonlähtö”. Se jää puuttumaan, koska vaadittavaa primitiivisyyttä tukahdutetaan liikaa, ja tuloksena on tasaista poppivirtaa. Paras rykäisy, bilepiisiksi tarkoitettu raita 8:kin kuulostaa Maceo Parkerin töräyttelyistä huolimatta vanhan diskokappaleen venytetyltä seiskatuumaiselta versiolta tai Jamiroquai -pastissilta.

Halleluja! Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä hänen väkevyytensä taivaanvahvuuksissa. Ylistäkää häntä hänen voimallisista teoistansa, ylistäkää häntä, sillä hänen herrautensa on suuri. Ylistäkää häntä pasunan pauhulla, ylistäkää häntä harpuilla ja kanteleilla. Ylistäkää häntä vaskirummuilla ja karkelolla, ylistäkää häntä kielisoittimilla ja huiluilla. Ylistäkää häntä helisevillä kymbaaleilla, ylistäkää häntä enemmän funkeilla kymbaaleilla. Kaikki, joissa henki on, ylistäkää Herraa! Halleluja! (Ps.150:1-6)

Eräs aikamme kiehtovimmista elävistä musiikkilegendoista taitaa räiskiä haulikolla loppuun saakka. Mutta mitäpä tuosta, kun jokunen kuti osuu silloin tällöin.

Kommenttien keskiarvo:

arvostelija kommentoi 17.08.2007:

Pisteet:

Siinä missä Musicology ja 3121 olivat pääpiirteittäin loistava comeback ja molemmat arvioltaan neljän tähden luokkaa, on Planet Earth hieman taantunut jatke ja siinä mielessä pettymys. Sillä ei ole Black Sweatin, Musicologyn ja Cinnamon Girlin kaltaisia helmiä, vaan tasaisen hyvää materiaalia alusta loppuun saakka. Kun Prince on kuitenkin tehnyt esimerkiksi levyt nimeltä Purple Rain ja Sign "o" the Times, sekä biisejä kuten When Doves Cry, Kiss, Little Red Corvette, Purple Rain, Sign "o" the Times ja Sexy MF, ei Planet Earthin ansioita juuri osaa arvostaa. Levy ei ole verrannollinen 80-luvun mestariteoksiin, mutta ei sitä silti huonoksi voi sanoa. Syystäkin neroksi tituuleerattu Prince tekee Planet Earthin kaltaisen levyn varmaan unissaankin ja sen takia sille ei voi antaa enempää kuin kolmea tähteä, mutta jonkun bändin debyyttinä levy voisi saada neljäkin tähteä. Prince nosti 80-luvun julkaisuillaan itsensä omalle tasolle niin, että Princen asteikko on erilainen kuin muiden. Jos haluat tutustua Princeen, osta Purple Rain, Sign "o" the Times, 1999, Parade tai joku muu Princen 80-luvun mestariteos. Ne ovat viiden tähden levyjä, Planet Earth kolmen.

Jukka kommentoi 17.08.2007:

Pisteet:

"Jättimäisestä piisireservistään tämä pikkupaholainen (nyk.enkeli) lohkaisee vähän väliä täysin kryptillisiä plattoja, joiden kohdalla ei pysty käyttämään termiä ”kokonaisuus”."

Näin väittää Janne Kuusinen. Tämä voi ihan hyvin päteäkin moniin Princen 90-luvun levyihin, mutta hankkikaapa käsiinne vaikkapa levyt Purple Rain (1984), Sign "o" the Times (1987) ja Parade(1986). Esimerkiksi nuo ovat kaikkien standardien mukaan täydellisiä levyjä ja levykokonaisuuksia. Voi toki olla, että Kuusinen viittasi kommentillaan pikemminkin herran 90-luvun tuotantoon, mutta paksua hänen jorinansa silti on.

Mutta nyt ei ole tarkoitus puhua 80-luvun huipputöistä, vaan tuoreesta Planet Earthista. Albumilla on toki viitteitä esimerkiksi myös kasarikamaan, mutta väitän, että nyt- ainakin tunnelman puolesta- ollaan enemmän Love Symbolin (1992), Princen viimeisen mestariteoksen ja Gold Experiencen (1995), mielipiteet jakavan Symbol-levyn vuosissa eli varhais- ja keskiysärillä. NPG:n jäseniä onkin ollut mukana levynteossa, ja itseasiassa myös klassisen The Revolution-ryhmän Wendy ja Lisa. Materiaali on rock- ja pop-pohjaisempaa kuin 3121:lla ja keskiarvo hieman reilut kolmejapuol tähteä.