Es: Sateenkaarisuudelma/ Maailmankaari/ Pianokaari

Fonal

Harvoin p��see t�llaisten levyjen ��reen, joissa tapahtuu niin paljon mutta samalla niin v�h�n. Es on yht� kuin Fonal-levy-yhti�n pomo Sami S�np�kkil� soolona, mik� k�yt�nn�ss� ilmenee ambienttina, haastavana ja hitaasti kehittyv�n� musiikkina. Es on v�lill� nostattavaa, v�lill� ahdistavaa ja melko usein turhauttavaa, mutta ainakaan haastetta ei puutu. Pitk�t kappaleet -- kahteen levyyn on mahtunut yhteens� kahdeksan teosta -- kehittyv�t hitaasti ja v�h�eleisesti eiv�tk� juurikaan muuta muotoaan matkan varrella. Es:n musiikki tuntuu olevan kuin pienist� siemenist� kasvavia versoja, jotka kurottavat ennen muuta yl�s, korkealle sen sijaan, ett� avautuisivat isommiksi kasvustoiksi ja syleilisiv�t vapautta ja auringon l�mp��. Ainakin minulle Es n�ytt�ytyykin varsin viile�n�.

Kokonaisuus koostuu kahdesta levyst�, jolla kummallakin on nelj� raitaa. Moniosainen nimi saa selityksen, kun katsoo kappalelistoja. Kolmiosainen Sateenkaarisuudelma vie leijonanosan ensimm�isest� levyst�. Maailmankaari kahtine osineen sek� Pianokaari l�ytyv�t toiselta levylt�. Edellisten nimikappaleiden lis�ksi mukaan on mahdutettu 22-minuuttinen veden ��nill� koristeltu Harmonia, rakkautta sek� Universaali totuus, kitarateos, joka on soitettu koskematta kieliin. Kappaleet on nauhoitettu eri puolilla maailmaa eri sessioissa. Mist��n tuoreimmasta tavarasta ei ole kyse, sill� uusimmatkin kappaleet ajoittuvat vuodelle 2005. Vanhimmat (Universaali totuus, Pianokaari) ovat vuodelta 2002.

Aivan yksin S�np�kkil� ei utuista visiotaan toteuta. Nais��nen� kuullaan Elissa M��tt�st�, viulua soittaa Laura Naukkarinen (alias Lau Nau), kitaraa Jefrey Alexander, selloa Miriam Goldberg ja koskettimia Jan Anderz�n. Ryhm�n dynamiikasta studion ulkopuolella en osaa sanoa mit��n, mutta ainakin ��nitteell� muusikot tiet�v�t tonttinsa. Nimill� ja yksil�ill� ei periaatteessa ole v�li�; musiikki hiipii kaiuttimista tai kuulokkeista tajuntaan yhten� elementtin�. Kokonaisuuden rajoja on sen unenomaisen luonteen vuoksi hankala hahmottaa, ja viel� hankalampi siit� on saada otetta.

S�np�kkil� yst�vineen ei tee kuulijan oloa kovinkaan helpoksi. Kaaret bonuksineen sopisivat erinomaisesti taustamusiikiksi taide- tai lyhytelokuvaan, mutta kotikuuntelussa jotain puuttuu. Kokeilin kuunnella levyj� kolmella metodilla. Ensin soitin niit� arkiaskareiden taustalla, mutta t�ll�in niihin on mahdotonta p��st� sis�lle. Olo oli rauhaton. T�m�n j�lkeen unohdin puuhailun ja katselin ulos ikkunasta. Tuntui, kuin olisi ollut rakeisella selluloidilla. Sis�ll�, vangittuna, vailla mahdollisuutta vaikuttaa omaan toimintaansa. Lopuksi suljin visuaaliset �rsykkeet pois ja kuuntelin levyj� silm�t kiinni kuulokkeet korvilla.

Kolmesta eri kuuntelutavasta suosikiksini nousi viimeinen. Es:n musiikki vaikuttaa minusta silt�, ett� se tarvitsisi kuvia seurakseen. Kun niit� ei ole, joutuu kuvituksen luomaan itse, ja t�h�n tarkoitukseen Es on liian usein hieman liian v�h�eleist�. Vahvojen mielikuvien sijaan unelmoin ennemminkin tunnelmista, v�reist� ja abstrakteista muodoista -- mik� mahdollisesti on tarkoituskin. Kuuntelu-/katselukokemusta kuitenkin h�iritsi jokin, jota en oikein osannut osoittaa. Kenties s�vellysten toteustus vaikutti liian p��m��r�tt�m�lt�. Kenties ��nimaailmasta v�littyi l�mm�n sijaan hiven liikaa kalseutta.

Es on parasta t�hditt�� asteikon puoliv�list�. Kaaret tarjonnevat kuulijalleen matkoja syv�lle p��n sis��n, mutta n�m� taipaleet ovat hankalia ja raskaita kulkea. Perille p��sty��n voinee l�yt�� jotain unohtumatonta, mutten ole varma viev�tk� n�m� polut minnek��n.