Pariisin Kev�t: Meteoriitti

Sony BMG

Voiko levy�, jolla on kuusi erinomaista biisi�, haukkua? Ent� voiko levy�, jonka loput viisi raitaa ovat kamalaa kuraa, kehua? Niin, minulla on, katsokaas, el�m�ss�ni oikeita pulmia, toisin kuin Arthur Tunesilla, jolle riitt�� valita jonot aina kauneimman kassaneidin perusteella. Tai joka voi tullessaan lukituksi y�ksi studioon k�ytt�� aikansa s�velt�m�ll� kuulaan haikeaa, kevyen synteettist� indiepoppia.

Meteoriitin alkupuoli on yht� juhlaa. Toissakev�isen Kattojen yll� -ep:n kolme biisi� eiv�t ole kuluneet kuuntelussa tippaakaan, vaan ovat edelleen l�hes t�ydellisi� pop-helmi�. Nimibiisi ja Pikku-Huopalahti ovat miltei samaa kastia. Tunesin s�vellyksiss� on vahvoja melodioita, ne kuulostavat ihastuttavan vaivattomilta, ja studiomiehen ammattitaidolla laadittu instrumentaatio sis�lt�� sopivasti pient� koukkua ja yll�tyst�. Mutta sitten jokin menee kammottavalla tavalla pieleen. Kaikki voi muuttuu vihjaa, ett� Tunes ei ole diggaillut vain Ristoa ja Trevor Hornin tuunaamaa Belle & Sebastiania, vaan my�s Mambaa. Alkemistin yhdistelm� chansonia (ranskaksi!), slaavilaista humppaa ja euroteknoa voi kuulostaa paperilla Waltarilta, mutta levyll� vain euroviisulta. Johonkin v�liin mahtuu parin s�keen verran l�hi�r�ppi�kin.

Mestariteos t�m� levy ei siis ole. T�hdet syttyv�t ja sammuvat kuitenkin parhaimpien hetkiens� perustella, tasapaksulla tavaralla p�rj�� vain Paul McCartney. Ja jos voi ravistaa hihastaan nipun t�llaisia biisej�, on lis��kin varmasti luvassa. Tervetuloa Suomen pop-taivaalle, Arthur Tunes.