Pariisin kev�t: Astronautti

Columbia

Pariisin kev��n parin vuoden takainen debyytti Meteoriitti oli todellinen valopilkku geneerisen suomirockin keskell�. Puolen tusinaa loistavaa pop-kappaletta sis�lt�nyt levy oli paitsi omaper�inen ja raikas, my�s kovin ep�tasainen. Musiikin monitoimimies Arto Tuunelan uusin hengentuotos on edelt�j��ns� tasaisempi, niin hyv�ss� kuin pahassa. Astronautilta ei l�ydy Pikku-Huopalahden tai Tuu rokkaa mun tanssilattian kaltaisia hittej�, mutta my�s rimanalituksilta s��styt��n.

Varsinaista musiikillista kehityst� ei voi sanoa tapahtuneen sitten viime levyn, eik� sille toisaalta ole tarvettakaan. Tuunelan tyylik�st� ja kornia yhdistelev� tuotantotyyli ja persoonallinen laulu��ni ovat ennallaan, ja my�s lyriikat ovat tunnistettavia. Sanoitukset eiv�t kuitenkaan hymyilyt� yht� usein kuin edellislevyll�, vaan alkavat paikoin jopa �rsytt��.

Astronauttia kuuntelee mielell��n, mutta turhan tihe��n kappaleet kuulostavat hiukan huonommilta versioilta edellislevyn t�ysosumista. Avauskappale Matkalla etel��n on kuin Samoilla raiteilla laimennettuna ja Invisible Man kuin kevytversio Pikku-Huopalahdesta. Astronautin kohokohdiksi nousevat lopulta kekseli�s Tulivuoria sek� p��tt�v�isesti etenev� Imatrankoski.

Vaikka Astronautti ei p��se yll�tt�m��n edelt�j�ns� tavoin, on Arto Tuunela edelleen ehdottomasti yksi maamme kiinnostavista musiikintekij�ist�. T�st� k�y esimerkiksi Mets�n laidalla puut, joka sis�lt�� yht� paljon tuotannollisia ja sovituksellisia koukkuja kuin monet albumit.