Omakustanne

Kun Dawn Delayedista kirjoitettiin Desibelissä ensi kerran bändin ensimmäisen, vuonna 2006 julkaistun demon merkeissä, korostettiin siinä bändin valmiutta ja eheyttä heti alusta alkaen. Tämä vaikuttaa edelleen pitävän paikkaansa nyt kuultavalla neljän kappaleen ep:llä, joka voisi soinnillisen virtaviivaisuutensa puolesta olla minkä tahansa suuren tuotantokoneiston läpikäynyt paketti.

Young Hearts Are Openilla kaikenlainen rock-raivokkuus on jätetty täysin taka-alalle, tällä kertaa paneudutaan kaikella tarmolla eeppisyyteen ja maalauksellisiin mittoihin asti ulottuviin kaariin. Käytännössä tämä kuuluu ennen kaikkea huolellisena panostuksena vaihteleviin sovitusratkaisuihin ja biisien luonnetta tukevaan miksaukseen. Tämän puolesta mieleen nouseekin väistämättä Coldplayn kaltaiset poprockin toimijat, vaikka koskettimet ovatkin Dawn Delayedin soundissa vielä keskeisemmässä roolissa.

Tästä päästäänkin levyn toiseen, kenties hieman heikompaan puoleen. Tunnelma levyllä on aika ajoin todella koskettavaa, mutta yleisesti kokonaisuudesta jää kuitenkin jokseenkin hajuton ja mauton tunne. Mikä tästä tekee Dawn Delayedia? Kenties lähimmäs tällaista omaa ääntää pääsee toisena kuultava Looking Into The Sky, jossa ilmeikäs soundimaailma kohtaa mielekkäästi ja ennakkoluulottomasti suureellisen, mutta pateettisuuden välttävän kertosäkeen. Sen jälkeen kuultava So Free on sekin sinänsä erittäin toimiva ja vaihteleva kappale, mutta siinä mittasuhteet alkavat jo kuulostaa koomisen megalomaanisilta. Wembleykin alkaa vaikuttaa hieman vaatimattomalta esityspaikalle näin massiiviselle kappaleelle.

Osaaminen on Dawn Delayedilla totisesti kohdallaan. Bändi tekee harkitun kaunista pop-musiikkia kaihtamatta ääripäitä suuruudenhulluuden ja minimalistisuuden välillä. Pientä omintakeisuutta tähän kuitenkin kaivattaisiin yhdessä täysosumasävellysten kanssa. Siinä tilanteessa bändillä on mahdollisuus minkä tahansa ovien avaamiseen.