Julkaistu: 18.11.2002
Arvostelija: Jari Jokirinne
Virgin
Kunnioitettavan 40 vuoden i�n saavuttanut Rolling Stones on kiistatta maailman tunnetuin rock-b�ndi. Forty Licks-tuplakokoelma muistuttaa meit� heikkomuistisia siit� ett� kyseess� oleva ryhm� oli vuosina 1968 – 1973 my�s maailman paras rock-b�ndi. Kaikki kunnia kolmikolle The Beatles, The Doors ja The Kinks, mutta tuona ajanjaksona Rollarit l�iv�t p�yt��n sellaisen nipun �ss�biisej� ettei edes Fab Fourin vastaiskut valkoisine tuplineen ja abbeyroadeineen riit� pitk�lle. Mm. Street Fighting Man, Gimme Shelter, Jumpin’ Jack Flash, Sympathy For The Devil, Brown Sugar, Honky Tonk Women takasivat sen ett� valtikka pysyi Rollarien k�siss�, huolimatta yhden j�senens� kuolemasta sek� laajalti dokumentoiduista huumesekoiluista.
Forty Licks kattaa kuitenkin huomattavasti laajemman ajanjakson. Vuoden 1964 Not Fade Awaysta starttaava kokoelma ulottuu aina t�h�n p�iv��n asti, onhan pakettiin onnistettu ujuttamaan my�s nelj� uudenkarheaa biisi�. Vaikka n�m� uudet Rollari-s�velm�t eiv�t kovin kummoisia olekaan, osoittavat ne ett� suur-Lontoon reunamilla sijaitsevassa Dartfordin kyl�pahasessa varttuneet Mick Jagger ja Keith Richards osaavat yh� tarttuvien ja perstuntumaa ravisuttavien biisien teon. Erityisesti Don’t Stopissa on potentiaalia kasvaa tulevaisuuden ikivihre�ksi.
Klassisimpien (ja samalla hieman k�yt�ss� k�rsineiden) Satisfactionin, Paint It Blackin ja Wild Horsesin rinnalla on pirist�v�� kuulla She’s A Rainbow’n kaltaisia v�hemm�n tuttuja vet�isyj�, mutta uskon t�lt� osin kuuluvani aika pieneen v�hemmist��n. Suurin osa t�m�n kokoelman hankkijoista halunnee itselleen juuri ne kaikkein tunnetuimmat biisit – rockin kiist�m�tt�m�t kulmakivet alkuper�isess� ja parhaassa kuosissaan. Eik� siin� mit��n moitittavaa olekaan – harvinaisuuskoosteet ovat t�ysin oma juttunsa, eik� Forty Licksilla ole niiden kanssa mit��n tekemist�. Se on t�ydellinen ja h�peilem�t�n hittikokoelma rockin suurimmalta elossaolevalta ikonilta.
1960-luvulta l�htien toiminut englantilainen rock-yhtye pohjaa rhythm and bluesiin, mutta on onnistuneesti ottanut soundiinsa ajankuvaa v�litt�vi� mausteita protestilauluista reggaeen. Yhtye on myynyt yli 200 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti. Rolling Stonesin johtohahmot ovat laulaja Mick Jagger ja kitaristi Keith Richards, jotka ovat s�velt�neet ja sanoittaneet l�hes kaikki yhtyeen lauluista. My�s rumpali Charlie Watts (k. 2021) soitti kokoonpanossa alusta asti. Yhtyeen toista kitaraa ovat soittaneet Brian Jones, Mick Taylor ja nykyinen keppimies Ron Wood. Bassoa soitti Bill Wyman vuoteen 1993 asti. Nykyisin yhtye k�ytt�� kiertuebasisti Darryl Jonesia, joka ei ole kuitenkaan virallinen j�sen.
Linkit:
Mick Jagger desibeli.netiss�
Keith Richards desibeli.netiss�
rollingstones.com
(P�ivitetty 25.9.2026)
Kommenttien keskiarvo:
Miten arvottaa kokoelmaa, jonka artistien taru ei ole viel� ohi? Periaatteessa homma on kympin arvoinen n�in vuoden 2002 n�k�kulmasta. Vaan ovatko uusimmat raidat sittenk��n klassikko/kokoelmakamaa? Kannattaako 40 Licksi� kuunnella, kun hyllyst� l�ytyy jo "Through the Past, Darkly, vol.2"? Voiko olla sattumaa se, ett� j�rjest��n kaikki kaverini sanovat, ett� "Joo, on Rollareilla tosi hyvi� uudempiakin kappaleita, en nyt vain satu muistamaan niist� yht��n". Huonoja kavereita?
Sille on selv� syy, miksi Satisfaction on aina Top2:ssa, kun maailman parhaita biisej� virallisesti valitaan, ja Yesterday noin sialla 8-14. Ja loppuuko Rollareiden helmet Satisfactioniin? Ei. Jos et usko, hanki t�m� kokoelma.
Mit� 80-luvun albumeita kirjassa muuten oli?
"Olen perehtynyt 60-luvun musiikkiin aika perinpohjaisesti eli tunnen Rollarienkin tuotannon melko hyvin. Se on HYV� rokkib�ndi, ei yht��n sen enemp��."
Vain hyv� rokkib�ndi? Ei sen enemp��, niink�? Rolling Stones LOI modernin rockmusiikin ja nykyaikaisen rockb�ndin imagon! Chuck Berry ja muut 50-luvun veteraanit loivat blues-vetoisilla rock'n'roll-biiseill��n pohjan Rollareiden musiikille. He esitteliv�t ainekset, jotka yhdist�m�ll� omaan soundiinsa Rolling Stones loi prototyypin nykyaikaiselle kitaravetoiselle rockille. Lis�ksi, siin� miss� Beatlesit olivat kilttej� ja s�p�j� pop-kundeja, Rollarit olivat rockin ensimm�isi� pahoja poikia ja rockiin liitett�v�n katu-uskottavuuden synonyymeja. Enemm�n kuin millek��n muulle b�ndille, Rollareille kuuluu kunnia 50-luvun rock'n'rollin jalostamisesta nykaikaisesksi rockiksi. Mainitsemistasi b�ndeist� esim. Led Zeppelin ja Radiohead ovat �lytt�m�sti velkaa Stoneseille, paitsi musiikillisesti my�s imagollisesti. Niinkuin tuhannet muutkin b�ndit. Beatles taas n�ytti suuntaa mm. Oasikselle ja Pink Floydille, ja heille toki kiitos siit�. Mutta fanisokeat v�itt�m�si ovat siit� huolimatta melko korneja. Ei mill��n pahalla.
Sitten itse kokoelman arviointiin. Klassikot seuraavat toisiaan ja niit� on levyll� m��r�, jollaisen vain hyvin harva yhtye tai artisti, on pystynyt urallaan kirjoittamaan. Kaikki tarvittavat biisit eiv�t siltik��n ole mukana. Itse�ni ainakin ottaa aivoon esim. sellaisen kappaleen kuin Heart Of Stone uupuminen. N�in ollen on todettava, ett� nelj�n uuden biisin mukaanottaminen est�� levy� olemasta aivan t�ydellinen The Rolling Stones Greatest Hits. N�m� kappaleet eiv�t ole huonoja, mutta kultakauden materiaalista olisi l�ytynyt helposti nelj� moninkerroin parempaa ja olennaisempaa teosta, jotka olisivat viimeistelleet kokoelman t�ydelliseksi ja moitteettomaksi paketiksi. T�ydellisyyden rajoissa hieputaan nytkin, mutta arvostelutuomioni on nelj� ja puoli t�hte� viidest�.