Musiikin harrastajan itsetutkiskelua ympäristöheräämisen kourissa
08.11.2009
Huoli musiikkiharrastuksen ympäristökuormituksesta syntyi oman levyharrastukseni pohjalta. Viime aikoina jonkinlainen lopullinen ilmastoherätys on ravisuttanut maailmankuvaani perusteellisemmin kuin mikään koskaan aiemmin. Materialistisen kulutusjuhlan kritisointi on yksi vihreän liikkeen ja kestävän kehityksen perusperiaatteista, joten eikö levyjen hamstraamisen pitäisi olla tiedostavalle kansalaiselle kauhistus? Piratismista minulla on ollut oma tuomitseva mielipiteeni jo pitkään, mutta kuitenkin mieltäni on jatkuvasti kaihertanut yksi nettilataajien purevimmista pointeista: lataaminen säästää ympäristöä. Onko asia todella näin?
Valveutuneen ekoistin valinta on Spotify... tai sitten ei
CD-levyn valmistaminen kuluttaa luonnonvaroja. Tämä on fakta. Vaikka turhan kutistemuovipakkauksen jättäisi pois, koostuu fyysinen levy käytännössä kokonaan muovista sekä sitä suojaavista huippumyrkyllisistä kemikaaleista. Kansivihkonen on toki usein jonkinlaista pahvia tai paperia, mutta uusiomateriaali taitaa olla progehipeillekin toistaiseksi utopiaa. Levyn saaminen kotkalaisen puritaanin tammijäljitelmävitriiniin on monen mutkan takana. Ensin raaka-aihio tuotetaan tehtaassa, jonka jälkeen siihen prässätään itse sisältö. Kansien ja mahdollisten sivutuotteiden, kuten tärkeiden kaupallisten tiedotteiden, lisäämisen jälkeen tuote on mainontaa vailla valmis kuluttajan rakastettavaksi.
Olisi virhe ajatella ympäristökuormituksen jäävän tähän. Oheinen kaavio on lainattu hiljattain Yhdysvalloissa tehdystä tutkimuksesta, jossa selviteltiin nettilataamisen ja CD-levyn eroja ympäristön kannalta. Kuten kaaviosta ilmenee, on logististen tekijöiden vaikutus hiilidioksidipäästöihin suunnaton. Jos levyn ostaa kaupasta, kuluu sen toimittamisessa kauppiaalle valtavasti energiaa. Levytehtaat sijaitsevat usein ulkomailla, jopa valtamerten takana, ja niiden kuljetus Suomeen hoidetaan yleensä meriteitse tai mikä vielä pahempaa, lentorahtina. Tähän on laskettava mukaan myös tuotteiden varastointi sekä kuluttajan matkustaminen levykauppaan, joka sekin yleensä tehdään autoa tai muita kulkuvälineitä käyttäen. Itselleni suurinta hupia on ajella yksin tai kaksin Saksassa 1996 valmistetulla 500-sarjan BMW:llä 130 km Kotkasta Helsinkiin ja kierrellä kaupungilla muutaman tunnin ajan levyostoksia tehden. Kuten useimpien musiikkiin vakavahenkisesti suhtautuvien mielestä, myös minusta ainoa oikea tapa suorittaa levyostoksia on käydä henkilökohtaisesti selaamassa hyllyjä tarkoitukseen soveltuvassa erikoisliikkeessä. Joskus levykauppakierrosta varten lennetään jopa ulkomaille, esimerkiksi Tukholmaan tai Lontooseen.
Voisiko ostokset tehdä järkevämmin? Ehkä, sillä omien hiilidioksidipäästöjen osuuden saa helposti alas käyttämällä julkisia kulkuvälineitä, tai asumalla kaupungissa, jolloin matkan voi taittaa jalan. Levyjen rahtaamiseen kauppiaalle tällä ei kuitenkaan ole merkitystä. Askel kestävämpään suuntaan olisikin antautua nettikauppojen käyttäjäksi. Verkkokauppoja hyödyntämällä ilmaston kuormitusta voidaan vähentää selvästi. Kuviosta puuttuvat kokonaan kuluttajan matkustamisesta koituvat päästöt, ja järkevöittämällä tukkutoimintaa myös muun liikenteen aiheuttamia ongelmia voidaan selvästi vähentää. Logistiikassa on aina kyse kustannuksista, ja tulevaisuudessa kustannukset tulevat olemaan ympäristösidonnaisia.
Näyttäisikin siltä, että lataaminen netistä olisi näillä tiedoilla ilmastolle kaikkein vähiten vahinkoa aiheuttava keino hankkia musiikkia. Vaikka ladatun materiaalin polttaisi yksittäisille CD-R-levyille, jäisivät hiilidioksidipäästöt lähes kaksi kolmannesta pienemmiksi kuin siinä tapauksessa, että hankkisi kaikki levynsä levykaupasta. Vaikka viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu jättipalvelimien energiantarpeesta sekä yksittäisen Google-haun hiilijalanjäljestä, on niiden vaikutus laivoissa käytettävään raskaaseen polttoöljyyn tai lentokerosiiniin verrattuna toistaiseksi vielä pieni.
Mikä sitten neuvoksi, jos sydämessään kokee syyllisyyden piston? Todellisuudessa CD-levyjen tekemiseen ja rahtaamiseen kuluu suhteellisen vähän energiaa. 80% pudotus vähäisiinkin päästöihin on toki prosentuaalisesti huomattava, mutta käytännön merkitystä vääjäämättä koittavan verkkoaikakauden kannalta sillä ei ole. Jos ja kun suurin osa musiikista siirtyy verkkoon joko ladattavaksi tai striimattavaksi (kuten esim. Spotifyyn), tulevat fyysisten levyjen kustannukset nousemaan niin ylös, että touhu jäänee joka tapauksessa harvojen sivistyneiden huviksi. Muutamaa levyä ei yksinkertaisesti saa niin halvalla USA:sta Eurooppaan kuin kokonaista kontillista. Jos jostain ollaan maailmalla yhtä mieltä, niin siitä, että kuljetuskustannukset kohoavat aina.
Kaikki tekeminen aiheuttaa päästöjä
Mitkä ovat johtopäätökset? Onko tofuburgeria ahmiva Ilosaarifani sittenkään yhtään ammattikoulun verstaalla Taunusta rassaavaa teiniä viisaampi? Internetistä löytyy erilaisia hiilijalanjälkeä mittaavia laskureita, joiden tulokset hieman poikkeavat toisistaan. Suuntaa antavia ne joka tapauksessa ovat, ja asettavat lukemat keskenään oikeanlaisiin mittasuhteisiin. Liikennepäästöjen osalta laskeminen on helppoa, joten selvennetäänpä asioita hieman pienellä vertailulla:
• Minulla on kotonani noin tuhannen levyn kokoelma, josta suurin piirtein puolet on hankittu verkkokaupoista, loput erikoisliikkeistä. Hyllyni täyttämiseksi olen kuormittanut ympäristöä reilulla kahdella tonnilla hiilidioksidia. Kokoelmani on karttunut pikkuhiljaa noin 17 vuoden aikana. Levykokoelman hankkimisen kasvihuonepäästöt ovat siis noin 120 kiloa hiilidioksidia per vuosi.
• Ajan suhteellisen suurikokoisella autolla – päästöt ovat 300 g hiilidioksidia per ajettu kilometri – noin 20 000 km vuodessa. Tästä seuraa 6 000 kg:n CO² -päästöt joka vuosi, eli yli 100 000 kiloa levykokoelmani hankintaan kulutettuun aikaan suhteutettuna. Yhden vuoden autoilulla voisin päästöjen puolesta ostaa kaupasta 2 000 cd-levyä.
• Lentäminen on saastuttavaa puuhaa. Jokainen lennetty kilometri vastaa noin yhtä autoiltua kilometriä per matkustava henkilö, jos puhutaan pelkästä hiilidioksidista. Lentäminen on ylivoimainen tapa päästää paljon hiilidioksidia ilmakehään lyhyessä ajassa. Jos haluaisin ostaa levyjä yhden etelänmatkan päästöillä, voisin ostaa kaupasta 600 cd:tä, tai tilata niitä 900 kpl verkkokaupasta. Päästöt lasketaan per matkustaja, joten yhden 250-paikkaisen koneen lennolla aiheutuneet päästöt tulevat täyteen vasta, kun kokoelma karttuu 150 000 cd:llä.
• Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on noin 12 tonnia hiilidioksidia vuodessa. Tähän pääsee 4 000 cd-levyn ostamisella erikoisliikkeestä.
Massatapahtumat koettelevat mielenrauhaa ja ympäristöä
Suuria massatapahtumia olisi hyvä välttää monestakin syystä. Tallautuneet pellot ja metsiköt, pelästyneet eläimet ja häiriintyneet naapurit edustavat vain murto-osaa tapahtumien aiheuttamista haitoista. Liikenneongelmat ovat massiivisia, mutta Suomessa toki pieniä verrattuna ulkomaiden jättifestareihin. Tapahtumia ja musiikkiharrastajia arvosteltaessa unohtuu usein kuitenkin se, että suurimpien karkeloiden kävijät ovat kaikkea muuta kuin säveltaiteeseen erikoistunutta ihmisryhmää. Musiikki vain sattuu tarjoamaan hyvän kulissin rietastelulle ja juopottelulle, sekä yleiselle typeryyden ihannoinnille. Klubeilla jokainen voi käydä edelleen kaikessa rauhassa.
Ympäri maailman kiertävät megabändit ovatkin kokonaan oma lukunsa. Jos Metallica tai Rolling Stones tekevät stadion- tai areenakiertueen, bändit lentävät parin vuoden aikana maailman ympäri useaan otteeseen, eikä nyt puhuta yhdestä tai kahdesta ihmisestä. Suomalaiset hiljattain sekaisin saanut Madonna kiertää maailmaa 250 henkilöstä koostuvan seurueen kanssa. Heille ei yksi lentokone riitä, varsinkin kun Sticky & Sweet -kiertueella yksin Madonnan vaatekaapista löytyy 3500 yksittäistä vaatekappaletta. Tässä eivät ole mukana ne 100 paria sukkahousuja, jotka diiva tilaa eBaystä tai shoppaa paikallisista liikkeistä kiertueen aikana. Tyhmempikin ymmärtää, että kyseessä on hieman erilainen ympäristön ystävä kuin mitä pressitiedotteessa lukee.
Miten käy valtavien kiertueiden tiukasti päästörajoitetussa 2050-luvun maailmassa? Kissin nokkamies Paul Stanley vastasi taannoin asiasta tivattaessa: ”Fuck the environment, we are the environment”. Kissiä, niin kuin monta muutakaan tämän päivän suurista nimistä ei tietenkään ole enää olemassa silloin, kun ihmiskunta näistä asenteista joutuu ilmeisen väistämättömän hinnan maksamaan. Mitä mieltä herra Stanleystä mahdetaan tuolloin olla? Asenteiden on muututtava, tai piratismin myötä romahtanut levymyynti ei enää ole suurin uhka artistin päivä päivältä laihtuvalle kukkarolle.
Synninpäästö musiikin harrastajalle mutta ei kansalaiselle
Jotta levyjen hankkiminen pääsisi omalla kohdallani lähellekään liikkumiseni aiheuttamia ilmastopäästöjä, voisin kerätä joka vuosi 60-kertaisen määrän levyjä nykytilanteeseen verrattuna.
Onneksi budjetin raamit tulevat vastaan, eikä vuodessa oikein muutenkaan voi hankkia tuhansia levyjä, ainakaan kuunneltavaksi. Tässä mielessä voin ostaa levyjä jatkossakin, eikä pelkästä levyhulluudesta tarvitse kantaa suunnattoman huonoa itsetuntoa. Järki myös kehottaa ostamaan ison kasan levyjä kerralla, ja kannattaa muistaa, että käytettyjen levyjen pysyminen poissa kaatopaikoilta tekee itse asiassa luonnolle palveluksen.
Paitsi ettei fyysistä levyä tarvitse heittää kokonaan pois ekologisen kestämättömyyden takia, täytyy myös pitää mielessä, ettei näitä hiilijalanjälkimittareita ja muita vertailuja voi tehdä kuin suurpiirteisinä arvioina. Kaikki on aina kiinni esimerkiksi laitteistojen tehoista ja yllättävän paljon myös muista olosuhteista, kuten vaikkapa lämpötilasta. Kotona ja työpaikoilla nykyaikainen tietokone on yksi suurimmista sähkönsyöjistä, eivätkä verkot mahdollistavat palvelimet toimi vähällä sähköllä nekään.
Tietoliikenteen pelkän kaupallisen käytön aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat noin 2% kaikista kasvihuonepäästöistä, mikä on samaa luokkaa kuin lentoliikenteellä. Pelkkien lepotilassa olevien monitorien ylläpitämiseksi tarvitaan maailmassa toistakymmentä keskikokoista voimalaitosta. Yhtäkkiä verkon kautta levitettävä musiikki ei enää tunnukaan niin ympäristöystävälliseltä, varsinkin kun tietokoneiden lukumäärä lisääntyy koko ajan. Aiemmin mainitun amerikkalaistutkimuksenkin taustalta löytyy yhtiö nimeltä Intel, mikä asettaa koko vertailun kyseenalaiseksi.
Tykkään käydä keikoilla, mutta kohtalaisen marginaalisesta musiikkimaustani johtuen suurin osa itseäni kiinnostavista tapahtumista järjestetään jossain muualla kuin Hartwall Areenalla. Soittimet ja varsinkin vahvistimet kuluttavat kyllä energiaa, ja jotkut sähköiseen äänentoistoon tarkoitetut laitteet ovat varsinaisia energiasyöppöjä. Todelliset ilmastohaasteet ovat kuitenkin edelleen energiantuotannossa, liikenteessä, maataloudessa ja teollisuudessa. Musiikin tekijä voi siitä huolimatta ottaa toiminnassaan huomioon paikalliset tekijät. Ei ole aivan turhaa matkustaa porukalla, suosia pieniä tapahtumia tai muuten vain käyttäytyä vastuullisesti. Musiikin harrastaja ei kykene pelastamaan maailmaa valinnoillaan, muttei harrastuksensa puitteissa voi sitä myöskään tuhota.
Teksti: Ville Kuitunen, kaavio: © Lawrence Berkeley National Laboratory and Stanford University, kuvat: wikipedia.org
