Firebox

Chile on tunnettu ja arvostettu viinimaa, mutta metallin puolella tilanne ei ole aivan yhtä valoisa. Andien maasta tulee vain jokunen, lähinnä ug-puolella itsensä läpilyönyt orkesteri, eikä tulevaisuus näytä juuri valoisammalta. Tuohon pieneen onnistujien ryhmään voitaneen kuitenkin piakkoin laskea mukaan myös Mar De Grises, joka on toisella pitkäsoitollaan ottanut ison harppauksen eteenpäin.

Neljä vuotta sitten julkaistu debyyttialbumi The Tatterdemalion Express ei juuri vakuuttanut yksipuisella junttauksellaan, mutta Draining The Waterheart osoittautuu heti kättelyssä monin tavoin edeltäjäänsä pistävämmäksi. Bändin doommetal on kuluneiden vuosien aikana jalostunut lähemmäs Neurosiksen, Cult Of Lunan sekä Calliston kaltaisia yhtyeitä, eikä mustinkaan metalli ole enää poissuljettu suunta. Mikä parasta, tämä liukuma on tapahtunut niin luonnollisella tavalla, ettei yhtye kuulosta juuri muulta kuin omalta luonnolliselta itseltään.

Se mikä on voitettu ilmaisun uudistamisessa ei ole kuitenkaan poistanut biisimateriaalissa edelleen esiintyviä ongelmia. Mar De Grises on kieltämättä pätevä ryhmä, mutta yhä tuntuu siltä, ettei se päästä itseään riittävissä määrin irti. Monumentaaliset kappaleet tyytyvät suurimman osan ajasta lähinnä toistamaan uskollisesti doomin oppeja ja kaavoja, vaikka yhtyeellä voisi olla mahdollisuus lähteä uudistamaan myös tuota puolta radikaalilla tavalla. Peruslinjoilta saatetaan silloin tällöin irroittautua hetkellisesti tyystin omiin korkeuksiin, mutta nämä hetket ovat vain pelkkiä väläyksiä jostain suuremmasta. Tämän lisäksi osa kappaleista jää pyörimään keskinkertaisuuden tienoille, mikä entisestään lisää albumin vääränlaista painolastia.

Draining The Waterheart on silti ihan kelvollinen albumi yhtyeeltä, joka saattaa jonain päivänä kasvaa vielä erinomaiseksi. Ei voi kuin toivoa, että bändi tekee jonain päivänä vielä albumin, joka on vain ja ainoastaan sen itsensä näköinen alusta loppuun saakka.