Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 44 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Fresh Plastics: Eleven Minute Waste (EP)
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Tamperelainen melodisen punk rockin viisikko on pistellyt viiden biisin omakustanne-EP:n kasaan. Eikä kieltämättä yhtään liian hätäisesti, vaikka ensimmäiset treenit on pidetty vasta viime vuonna. Sen verran hyvin rullaava ote bändillä touhuunsa on, vaikka aika rouheasta ja säröisen kipakasta materiaalista onkin kyse. Ahto Sorvalin laulu on samaan aikaan aika kiukkuista että karheaa. Bändi osaa hienosti vahvistaa touhua vahvalla taustalaululla. Vauhtia piisaa hyvin, eikä mopo karkaa käsistä. Sävyt ovat tummia mutta silti aika kevyitä. Vaikka mollissa mennään komeasti esimerkiksi hiukan rauhallisemmalla Screamingillä, on pilvenreunan takana myös nähtävissä toivon pilkahduksia. Sata lasissa riffittelevä Moments todistaa yhtyeen olevan yhtä hyvässä iskussa myös nopeissa rykäyksissä. Mandoliinilla(?) soiteltu akustinen päätös 10 Days on myös hieman erilaisena mukava lisä kokonaisuuteen.

Linkki: Fresh Plastics @ MySpace
Päivämäärä: 29.04.2008
Lukukertoja: 518


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Fresh Plastics

Melodista punk rockia veivaava tamperelaisviisikko.

Kotisivut: www.myspace.com/freshplastics

(Päivitetty 29.04.2008)
Levyarviot:
Eleven Minute Waste (EP)

29.04.2008
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo