Combat Rock

I Walk the Line herätti aikanaan ansaittua kohua yhdistämällä rähinäänsä niin iskelmävivahteita kuin poppailevia melodiankuljetuksiakin. Näillä eväillä murtauduttiin Suomen punk-piirejä laajemman yleisön tietoisuuteen ja myös ulkomaille. Uuden levyn soundi on kuitenkin hyvin uudistunut edelliseen Desolation Streetiin verrattuna. Ujeltava urku on vaihtunut väkevään new wave -syntikkaan ja mieleen tuleekin helposti Pelle Miljoona oy vihaisina kulta-aikoinaan.

Keskeisistä tekijöistä ei silti ole tingitty; levyn kappalemateriaali on vahvempaa kuin kenties koskaan aiemmin IWTL:n uralla ja punainen lanka ei pääse katoamaan missään vaihessa levyn kuuntelun aikana. Vaikka levyllä kuultava Berlin-cover The Metro eroaakin kappaleena hieman bändin omasta materiaalista, se toimii erinomaisena avaimena siihen, mistä IWTL:ssa on kyse sen uusimmalla levyllä – ennakkoluulottomuuden ja perinteiden kohtaamisesta.

On toki myönnettävä, että yhdentoista kappaleen joukkoon mahtuu myös heikompia hetkiä. Varsinaisia huteja levyllä ei kuitenkaan kuulla, ja levyn avaavan Trouble Seekerin syntikkariffi imee mukaansa keskusimurin lailla. Vaanivampaa tunnelmaa edustava Words Like Knives räjähtää sekin kertosäkeensä myötä täyteen voimaansa. Way Back Homessa kuultava basson ja takapotkukitaran yhteisgroove puolestaan tuo ajoittain yksitoikkoisiin sovituksiin tuulahduksen raikkautta.

Kukaan ei voi väittää, ettei I Walk the Linella olisi omaa, tunnistettavaa soundiaan. Näin on edelleen, huolimatta selkeästä soundimuutoksesta. Se on seikka, joka niin usein erottaa jyvät akanoista ja mielenkiintoisuudet keskinkertaisuuksista. Levy ei ehkä ole täydellinen, mutta siinä totisesti on se jokin.