Napalm Records

Metallimaailmasta ei viikinki-intoilijoita puutu, mutta Färsaarten Týr on omanlaisensa yhtye: heidän lähestymistapansa on lähempänä Black Sabbathin kuivaa ja harkittua riffittelyä kuin vaikkapa Amon Amarthin ja Turisaan täyteenahdettua powermetallointia. Kaikki kunnia jälkimmäisille yhtyeille, mutta minun korvani lepäävät saadessaan kuulla välillä myös pelkistetympää ilmaisua. Neljännellä albumillaan Land he sovittavat jälleen paikallisia, mutta myös islantilaisia ja norjalaisia kansansävelmiä progehtavaksi heviksi. Englantia tällä levyllä kuullaan vain harvakseltaan.

Levyn avaava Gandkvæði Tróndar tunnelmoi johdantotyyliin, mikä onkin tarpeen, jotta kuuntelija on valmistettu värisyttävän komealle Sinklars Vísalle, jonka nelikko avaa fääriksi a cappella. Kuulen harvoin uusia biisejä, joissa perusaineksista, kuten melodisesta hevikitarasta ja mieskuoroista, on rakennettu jotain näin toimivaa. Týr luottaa tähän reseptiin läpi levyn, ja ihailtavaa onkin se pidättyvyys, jota he osoittavat: kukaan soittajista ei pyri etualalle, ja jopa valttikortiksi nousevia kuoro-osuuksia on maltettu käyttää säästäen. Muita huippukohtia ovat vaimeammin soiva Valkyrjan ja kymmenminuuttinen eepos Ocean.

Jos levyllä on ongelma, on se että pelkistetty, perinteikäs ilmaisu toimii vain niin kauan, kuin yhtyeellä on jotain mielenkiintoista sanottavaa. Ihan koko matkalle sitä ei ole riittänyt, varsinkaan 16-minuuttiseen nimibiisiin, jolla progemopo on karannut käsistä. Eroa edellisiin levyihin Eric the Rediin (2003) ja Ragnarokiin (2006) ei myöskään ole kovin paljoa; Land on ehkä hitusen maanläheisempi verrattuna edellisen levyn eeppiseen kaareen, mutta myös tasapaksumpi. Silti, metallin valtavirrasta Týr erottuu persoonallisena yhtyeenä, ja siksi heille voi antaa lievän paikallaan polkemisen anteeksi.