Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 79 vierasta ja 3 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Tyr: Eric The Red
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Tutl

Keskeltä Norjanmerta kohoavat Färsaaret eivät ole tähän mennessä tarjonneet muulle maailmalle juurikaan musiikillisia ihmetyksen aiheita. Ainoat asiat mitkä itse olen tuohon maailmankolkkaan yhdistänyt, ovat olleet valtavat kalastusalusten armadat ja öljynporauslautat. Näin siis ennen, mutta nyt ovat ajat muuttuneet.

Melodista, progressiivista, folkvaikutteista ja samalla äärimmäisen itsensänäköistä metallia soittava Tyr ammentaa musiikkiinsa voimaa ja vaikutteita monesta eri suunnasta. Yhtye on nimetty erään viikinkijumalan mukaan, joten valloittaja/kaupankävijä/sarvikypärä -kansojen rikas tarusto ja historia on näkyvimmässä osassa tällä bändin toisella pitkäsoitolla. Monet sävellyksistä ja sanoituksista ovatkin peräisin ainakin osittain vanhoista kansansävelmistä. Vaikka vaarat ovat suuret ei Tyr sorru missään vaiheessa tämän vaikean saran ansoihin, sillä bändin musiikki on voimakasta ja elää nykyhetkessä. Menneisyydestä saadaan teemoja ja tarinoita, mutta se ei ole kaikkea määräävä tekijä.

Laulukielenä toimii pääosin fääri, mutta siten että monessa biisissä on toisena kielenä vielä englanti. Joissain kappaleissa esimerkiksi säkeet lauletaan fääriksi, mutta kertosäkeet esitetäänkin vastaavasti englanniksi. Tämä kaksikielisyys on ovela ja mukavasti henkeä luova kikka, ja onhan se sitäpaitsi miellyttävää kun tarinoihin pääsee välillä hieman paremmin sisään.

Kappaleet ovat kautta linjan melko pitkiä ja joissain biiseissä voimakkaammin pintaan nousevat progevaikutteet vain vahvistavat teosmaista vaikutelmaa, mutta sävellysten tarttuvuutta ne eivät missään nimessä heikennä. Ja juuri sävellykset ovatkin Tyrin yksi vahvimpia valtteja, sillä kitaristi/laulaja Heri Joensenin itse kynäilemät ja/tai kansansävelmistä sovittamat biisit ovat kaikki erittäin tarttuvia. Mielenkiintoisen poikkeuksen pitkäsoiton melko saagakeskeiseen maisemaan tekee vanha irlantilainen ryyppylaulu The Wild Rover, tuoden oman lämpimän ja kevyesti viskinhuuruisen henkäyksensä hieman vihreämmiltä rannoilta.

Linkki: Gates to Valhalla
Päivämäärä: 03.10.2003
Lukukertoja: 1434


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Nimetön kommentoi 13.10.2003:
Pisteet:
My Finnish isn''t too good so I''ll do this in English. I got this album about a week ago on a tip from an online buddy of mine from Germany. Fantastic groundbreaking trendsetting music. Progressive Folk Viking Power Epic Doom Metal. One would think it be a strange brew but it isn''t. Get this album by all means. Where are the Faeroe Islands anyway?

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Tyr

Färsaarilta kotoisin olevan yhtyeen hevi on vahvasti kiinni Black Sabbathissa, mutta mukana on myös folk- ja progevaikutteita. Suurelta osin fäärinkieliset laulut saavat inspiraationsa viikinkitarustosta.

Heri Joensen - laulu, kitara
Terji Skibenæs - kitara
Gunnar H. Thomsen - basso
Kári Streymoy - rummut

Kotisivut: www.tyr.net

(Päivitetty 16.07.2008)
Levyarviot:
Land

16.07.2008
Arvostelijana Mikko Heimola
Eric The Red

03.10.2003
Arvostelijana Mika Roth

Livearviot:
Tuska Open Air – sunnuntai

29.06.2008
Kaisaniemi/Helsinki
Carelian Faces -festivaalimatka

17.09.2004
Petroskoi/Venäjä