Levyarvio

Wolf Parade: At Mount Zoomer

****1/2
Youtube last.fm

Arvioi levyä:

Ohjeet/Säännöt levykommentointiin:
  1. Kirjoita kyseisestä levystä/arviosta/kommenteista.
  2. Vältä mauttomuuksia, kiroilua, epäasiallisuuksia.
  3. Yritä löytää uusi näkökulma, mitä muut eivät ole vielä löytäneet.
  4. Arvio tai sen kommentointi on yhden ihmisen mielipide. Mikäli olet eri mieltä, voit kriittisestikin kommentoida sitä tai vaikka arvioida levyn uudelleen. Muista kuitenkin perustella mielipiteesi.
Mitkä kommentit tullaan poistamaan:
  1. Vain muutaman sanan sisältävät kommentit.
  2. Kommentit, joissa on mauttomuuksia, kiroilua, epäasiallisuuksia.
  3. Kommentit, jotka toistavat aikaisempia kommentteja ja eivät näin ollen tuo mitään uutta.
  4. Tekstit, jotka eivät sisällä mitään kommentointia (esim. 'ihan mielettömän hyvä, osta levy, maailman paras bändi, rakastan eusebiusta, jee!!!!' -tyyppiset tekstit poistetaan).
Muista: Tämä on mahdollisuus piileville kriitikoille astua esiin.
T√§hdet:  Muista, ett√§ keskivertolevy on **1/2 tai ***. Vain aniharva levy on ***** tai 1/2.
Arviosi:

Halutessasi voit käyttää tekstissäsi myös seuraavia HTML -merkkejä:
<b> <i> <a> <em> <br> <strong> <blockquote> <tt> <li> <ol> <ul>

Kommenttien keskiarvo: ****1/2

kipinahepo kommentoi 14.02.2010:
Pisteet: ****1/2
Wolf Paraden eka levy meni minulta aikoinaan täysin yli hilseen. Ei vaan napannut silloin joskus. Tähän kakkoslevyyn tutustuin vasta hiljattain, ja pikku hiljaa, salakavalasti, se on alkanut vaatia aina vaan enemmän soitto aikaa stereoistani. California dreamer kolahti ensin, ja kovaa kolahtikin. Muut seurasivat nopeasti perässä.

Viimeisenä levyn lopettava kissing the beehive on kuin hyvä ryyppyilta. Alkaa lupaillen jotain hyvää, svengaa välillä kutsuen pieneen tanssahteluun, pitää intoa koko ajan yllä.Ilmassa tuntuu olevan jännitystä ja toivoa jostain tajunnan räjäyttävästä. Sitten se lepää aivan kuin keräten hieman voimia loppuillan sekoiluun. Kunnes mennään taas, otetaan irti kaikki mitä on annettavana, eikä jätetä kellekkään epäselväksi että nyt on se hetki jolloin ilotulitus alkaa ja kaikilla on hyvä olla. Saapuu hetken hiljaisuus. Ennen kuin kerkiää tajuamaan mitä on tapahtunut, kaikki alkaa ikään kuin alusta. Paras into ja voima on mennyt, mutta jaksaa vielä ajatella illan hyviä hetkiä. Samalla kuitenkin tiedostaen, että pian kaikki loppuu aivan yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Alkaa paluu todellisuuteen. Oliko tässä mitään järkeä? Ja oliko kaikki niin mahtavaa kuin mitä muistelen, vai oliko se vain hetken harhaa jonka aivoni antoi minun ymmärtää väärin. Yksi asia on varmaa. Palan halusta kokeilla uudestaan, jätetään järki narikkaan ja annetaan tunteen viedä.

Apologies to the queen mary -levyllä Spencer Krugin lauluääni ärsytti todella paljon ja pidin Dan Boecnerin äänestä enemmän. Nyt kun tiedän paremmin niin osat ovat muuttuneet. Olen huomannut että persoonalliset äänet ovat alkaneet vedota minuun enemmän näin "varhaiskypsällä" iällä. Spencer Krugin toinen bändi sunset rubdown on myös erittäin mieluisa tuttavuus. Hepusta on muodostumassa itselleni jonkinlainen uusi indie-kuningas. Kaverin luovuudelle ja tuotteliaisuudelle ei näy loppua, eikä ole tarvekkaan.

Hieno levy! Parempi huomata se myöhään kuin ei milloinkaan.
Artistihaku
Artisti

Wolf Parade

Levyarviot