Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 33 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Horse: Straight From The Mouth (EP)
Arvioija: Jani Ekblom
Arvio:

Helsinkiläinen vuonna 2006 perustettu Horse lähestyy jälleen ep:llä, tällä kertaa täysin omallaan. Straight From The Mouth on yhtyeen nykybluesia psykedeelisin rocksävyihin naittava kolmen kappaleen herkkupala, joka ei pelkää laajentamasta ilmaisuaan myös mm. hieman elektronisemmilta kuulostaviin maisemiin (vaikka mukana ei basson, kitaroiden ja rumpujen lisäksi muita soittimia olekaan). Horse toimii melko pitkälti omilla ehdoillaan. Kolmesta kappaleesta paistaa läpi viime vuosisadan bluesin tuntemus sekä uudempien musiikkityylien saumaton kohtaaminen, oli kyse sitten Blue Sunshinen avaruudellisiin sfääreihin nousevasta kitaroinnista, Evilin tummempisävyisestä tunnelmoinnista tai Chemicalin pienimuotoisemmasta mutta hohtavan psykedeelisestä ilmaisusta.

Horsen musiikissa kuulee kaikuja Kingston Wallin ja Kula Shakerin nykypsykedeliasta ja esimerkiksi Yardbirdsin ja Jeff Beckin perinteisemmästä bluesista sekä tuoreempien tekijöiden, kuten Jeff Buckleyn tai Honey B. & The T-Bonesin vaikutusta. Kolmikko soittaa hienosti yhteen eikä sorru missään välissä turhaan tilutteluun. Soitto etenee hyvien biisien ehdoilla ja ennen kaikkea Horse onnistuu soittimillaan luomaan hienoja tunnelmia. Kokonaisuudelle ei ole haittaa sitä, että basisti Karin Creutzin ja rumpali Wille Granön muodostama komppiryhmä suoriutuu toimestaan esimerkillisesti ja Jani Kämppi maalailee kitarallaan komean perinnetietoista mutta samalla uutta luovaa materiaalia.

Straight From The Mouthin tuottanut ja hawaii-kitaroita soittanut Esa Kuloniemi tuo palettiin kokemusta sekä vuosien kartuttamaa näkemystä ja näillä eväillä on syntynyt pienokainen, joka ainakin on hemmetin komea ponnahduslauta tuleviin koitoksiin. Horse vakuuttaa kolmella biisillään ainakin allekirjoittaneen siinä määrin, että toivottavasti yhtyeestä saa kuulla jatkossakin.

Linkki: Horse @ Desibeli
Päivämäärä: 02.08.2008
Lukukertoja: 1093


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Horse

Psykedeelisillä blues-variaatioilla liikkuva kotimainen voimatrio naittaa efektistä mies-nais-laulua mollissa vaeltelevaan soittoon. Slidea, rautalanka-kaikua ja sikarilaatikkokitarasoundia kelpaa käyttää, kun soitto ei mene pelkäksi tilutteluksi vaan melodia pysyy hyvin kuvassa mukana. Stoneria kevyemmillä blues-mausteilla?

Kotisivut: Horse @ MySpace

(Päivitetty 02.08.2008)
Levyarviot:
Straight From The Mouth (EP)

02.08.2008
Arvostelijana Jani Ekblom
Beasts Of The Storm (Split-EP)

26.12.2007
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo