Pienet

Sinkut – Maaliskuu 2009

10.03.2009


Devil In Disguise Horse: Devil In Disguise
Green Ghost

Aiemmistakin tuotoksistaan hyvää palautetta saanut, psykedelian, bluesin ja stonerin maastoissa ilmavasti tarponut voimatrio Horse pistelee kolmen biisin näytteellään todella hyvin. Nais-mies-laulun yhteistyöhön edelleen luottava yhtye aloittaa mainiosti nimestään huolimatta kaikkea muuta kuin Elvistä lainaavalla nimibiisillä, jonka rauhallinen melankoliakaari kohtaa hienosti tymäkän mutta silti aisoissa pysyvän jyräävyyden. Horse osaa hienosti antaa hengitysilmaa raskaasta kaasujalasta ja isosta rungosta huolimatta. Haikean ilmeettömät laulut toimivat yhteen mahtavasti, Karin Creutzin aavemaisten huhuilujen tukiessa Jani Kämpin leadiä.

Kipakammalla Slow Ridella laulutyöskentely on tasapuolisempaa. Tahdin ollessa edelleen hyvin polkevaa, koristellaan pohjaa nyt helisevällä kitaralla. Horsen yksi hienoimpia taitoja on luoda autiomaa-rekka-safareihinsa musiikillisia kangastuksia – horisontissa näkyviä utukuvia kaukaisista keitaista tai tässä tapauksessa pölyisistä huoltoasemista. Kun raukeammin starttaava Liquid Sisters ei juurikaan lässäytä Horsen askellusta, alkaa vakavasti pohtia yhtyeen nostamista Desibelin valokeilaan.

Ilkka Valpasvuo


Anna kaiken kadota Klint: Anna kaiken kadota

Melankolista mutta vauhdikkaasti rullaava särösuomirockia soittava Klint tummailee vaihtoehtorockin syvien kuilujen äärellä, ollen silti basisti Vesa Ahon laulun puolesta melko suoraviivainen mollirock-akti. Jyväskylä/Tampere-akselilla toimiva nelikko pistää kolmen kappaleen omakustanteisen sinkuran julki, jonka aloittaa jymäkästä särisevä Auringon takaa. Aggressiivisen kitarariffin, tumman melankoliakaaren ja kipakan laulun yhdistelmä on energisyytensä ja melodisuutensa puolesta ihan kelpo meininkiä, mutta hiukan kokonaisuus silti jää yhdeksi tuhansista vastaavanlaisista. Piristävää tässä on se ettei Aho lähde voihkimaan ja viiltelemään suotta ranteitaan, vaikka tummissa vesissä synkistelläänkin. Jymäkkyys toimii hyvin mollin kanssa. Pyörin ympyrää jatkaa samoilla laduilla hiukan seesteisemmin, josta Paljon hidastaa sitten vielä muutaman asteen. Joka tapauksessa, sekä sanoituspuolelle että sävelkynään tarvitsee vielä lisää omaperäistä timangia, mikäli tällä kaavalla haluaa nousta joukosta ylitse muiden.

Ilkka Valpasvuo


MAM/Grindstroke Morgue After Midnight/Grindstroke -split

Sinkkujen seassa Morgue After Midnightin ja Grindstroken split on varsinainen outo lintu, sillä kahden biisin yhteispituus liikkuu yli 35:n minuutin mitassaan lähempänä pitkäsoiton kuin sinkun kokonaiskestoa. Molemmat projektit lähtevät biiseissään kokeellisemmille vesille, jolloin viivan alle jää ehkä kaksijakoisin koskaan vastaantullut kimppalevy. Morgue After Midnightin synakuvioiden ja alasimen painoisten riffien yhteensulaumaan on saatu vangittua sähköistä tunnelmaa ja karkeasta toteutuksestaan huolimatta jää To Enlighten the Astral Experienceksi nimetystä kappaleesta hyvä fiilis päälle. Projektia yksin pyörittävällä jäbällä on selkeästi näkemystä ja terävä sävellyskynä, joten paremmilla soundeilla ja loppuun asti harkituilla sovituksilla homma saattaisi herättää suurempaakin huomiota, mutta tällä hetkellä kyse on vain lupaavasta raakileesta. Grindstroken kokeellinen instrumentaaliesitys puolestaan tuntuu menevän silkan perseilyn puolelle, jonka luulen bändin itsensäkin tiedostavan, joten ei siitä sen enempää.

Jarmo Panula


Hummaus/Helsinkiin Muuan mies: Hummaus/Helsinkiin, Joose Keskitalo: Hyvä siemen/Pieni osa
Helmi-levyt

Hienoilla kansilla varustettu Helmi-levyjen seiskatuumainen jakautuu Muuan mies-orkesterin pienesti astelevan rillumarei-folkin ja Joose Keskitalon venyttelevän mutta syvällisen akustisen laulelman kesken. Muuan mies lähtee reippaalla ja suoraselkäisellä asenteella, mutta hipsutellen unelmiensa kaupunkiin Helsinkiin ja pohdiskelee hiukan haaveellisemmin Hummausta. Jo useamman vuoden suomenkielisen folkin eturiviin kuulunut Keskitalo jumittaa Pienen osan ja fiilistelee avarammin Hyvän siemenen. Jälkimmäisen harppuilu kruunaa keitoksen. Jälleen mainio pikkulevy Helmeltä.

Ilkka Valpasvuo


Crayons! Crayons! Order!Order!: Crayons!Crayons! / Astrolater

Porilainen poppista punkrokin sukuista veivausta kahden biisin edestä tarjoileva Order!Order! yllättää positiivisesti iloisella tarttuvuudellaan. Nelikon toimintaa voisi parhaimmillaan nimittää vaikkapa amerikan skeittipunkiksi, siis Good Charlotten ja kumppaneiden hengessä. Ja porilaispojat ovat kyllä hyvin omaksuneet lajityypin hyvä puolet, menevän säröjuoksutuksen, taittuvuuteen asti kaartavan laulun melodisuuden ja iloisen energisyyden. Näillä näytteillä yhtye ei toki räjäytä tajuntaa koukukkuudella tai tuomalla touhuun jotain uutta ja ennen kokematonta, mutta kyllä näitä kaaria sen verran komeiksi pitää kehua että yhtyeen jatkotoimenpiteitä varten pitää mielellään nimen mielessä, korvat auki ja mielen avoimena. Milloin tahansa mieluummin Orderia kuin Yötä. Tosin eipä se Pori-skene Circleineen, Disco Ensembleineen ja Magyar Posseineen ole enää pitkään aikaan tarkoittanut tylsäjunttista suomiuikutusta. Joka tapauksessa, hyvät alkutahdit Porin nelikolta!

Ilkka Valpasvuo


Puk: Jalopeura ja leijona
Wood Productions

Kolmatta albumiaan valmisteleva Puk on uudella singlellään edellisiin havaintoihini verrattuna huomattavasti rockimmalla linjalla. Kuulaasti liitelevä säkeistö on herkkua korville, mutta kun kertosäkeeseen lähdettäessä isketään säröpedaali pohjaan, lähtee homma alamäkeen. Hoilotukseksi yltyvä laulu ja indiediskoileva kertsi eivät aivan iske meikäläisen makuhermoon. Single kuitenkin täyttää tehtävänsä, eli herättää mielenkiinnon vuoden 2009 alussa ilmestyvää albumia kohtaan.

Tommi Saarikoski


Puk: Nukkekauppiaan uni
Wood Productions

Raukeaan tahtiin ja nähtävästi melkein neljän vuoden välein julkaisevan Pukin uuden sinkun nimi tuo heti mieleen Miljoonasateen Lelukaupan häät -albumin. Yhteys on ehkä vain nimessä, mutta kyllä b-puolen laulusta tulee sen verran mieleen Heikki Salo, että epäilen yhteyden tarkoituksellisuutta. Niin tai näin, Nukkekauppiaan uni soi pukmaisesti. Akustisen kitaran vetämä kiireetön poppis, hieman dramaattisia jousia ja jazzahtava päätös. Tunteikas biisi komealla laululla, runsas sovitus ja radiosoittopotentiaalia, jos radiossa jotain ymmärrettäisiin. Manna sen sijaan on huomattavasti synkempi kaiku 80-luvun uuden aallon harjalta. Hieman sähäkämpi, hieman elektronisempi, paljon mielenkiintoisempi. Se antaa itsestään enemmän, vaikka ei se yhtyeeltä itseltään kuulosta. Mutta kuten useat ennen heitä, myös Puk luottaa b-puolen voimaan. Niin pitääkin, koska kyllä se a-puolen voittaa. Se on itse asiassa niin hyvä, että on suunnaton sääli ettei se ole ilmestynyt 25 vuotta sitten, jolloin se olisi pessyt pöytää monella aikansa valiolla.

Jani Ekblom


Erilainen Roso: Erilainen
Melodista ja mukavan menevää suomenkielistä poprockia soittava jyväskyläläinen Roso keinuu kahden biisin näytteellään samaan aikaan eteerisesti ja groovesti. Mikä on jo taito sinänsä. Nimibiisiin on saatu kohtuu hyvin mieleen jäävä kertsi, jonka harteilla biisi aika pitkälti kulkeekin. Tummempi Miehet kurahousuissaan kimaltelevine sävyineen ja laiskoine poljentoineen ei koukuta samalla lailla, muttei myöskään taitu täysin Mamba/Suurlähettiläät-osastolle. Ennemminkin Roson touhusta löytyy sellainen alkuaikojen Ultramariinin mieleentuova jylhähkö melankolia. Perushokemia heittävää suomirock-orkkaa ei olisi kukaan kaivannutkaan, niitä piisaa kyllästymiseen asti. Jatkossa Roson täytyy sitten todistaa omaleimaisuutensa tai kaatua siihen samaan loputtomaan suohon. Erilaisen kahdella näytteellä molemmat suunnat ovat yhtä mahdollisia…

Ilkka Valpasvuo


Tarjat/Kromosomit The Tarjas/The Chromosomes
Killer

Suomenkielistä ramo-punkkia veivaava ulvilalainen The Tarjas on jakanut seiskatuumaisen vastaavanlaisen iloisen mutta englanniksi annostellun räimeen parissa viihtyvän, Italian Livornossa vaikuttavan The Chromosomesin kanssa. Tarjat pistelevät yksinkertaista räimettään jälleen kelvollisesti ja sen verran hymyä herättää pelkällä aiheellaan esimerkiksi Karpon Hannu mun tyttöni vei ettei bändin seurassa pitkästy, vaikkei mikään innovatiivisin yhtye olekaan kyseessä. Kromosomeilla on hiukan enemmän ilmaa särön seassa ja senpä vuoksi biisitkin hengittävät paremmin. Bändistä tulee hetkittäin mieleen enemmän Green Day-henkinen veivaus kuin Ramot, mutta kyllä splitin bändeissä silti paljon samaakin on. Yksinkertainen on parhaimmillaan kaunista ja näillä bändeillä on touhussaan joka tapauksessa ihan koukukasta kolmen soinnun kaahausta eikä hommaa pilata myöskään laulupuolella. Eli toimiva vauhdikkaan punkrockin seiska ja mukava tuttavuus saapasmaasta.

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 4242
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös