Clayskin: Faces

Omakustanne

Jo Clayskinin varhaisemmat EP:t Day Of Silence ja Red Dust Rising arvioitiin Desibeli.netiss� yll�tt�v�nkin valmiin mutta samalla kovin tutun kuuloisiksi. Faces, b�ndin ensimm�inen kokopitk�, soi yht� lailla komeasti ja miksei kansainv�lisenkin kuuloisesti, mutta sit�h�n sopi odottaa jo vanhojen n�ytt�jen perusteella.

Kitarat mouruavat alhaalla, lyriikoissa koetaan kaikenlaista tuskaa ja kertos�keet iskev�t rokkiradiokelpoisesti. Etenkin Pride potkii vy�ryv�n kertos�keens� ja polveilevien s�keist�jens� avulla �kki� ja tarttuvasti. Soitossa raskaaseen rokkiin sekoittuu grungen s�vyj�, ja er��t Sami Koskisen laulumaneerit tuovat mieleen Jonathan Davisin ja David Draimanin kaltaisia nu metallin (jos sit� �ll�termi� saa viel� k�ytt��) t�htinimi�. Koskisen vokaalit nousevatkin yhtyeen teknisist� suorituksista selkeimmin esille.

Parasta albumissa on, ett� mik��n muotoseikka ei varasta huomiota s�vellyksilt�. Kitarasoolot ja c-osat eiv�t tavoittele huippukorkeuksia, vaan toimivat aina kappaleiden ehdoilla. Tyylitajusta kertoo esimerkiksi Bound To Fear, joka avaa komean kertos�keens� kokonaan auki vasta viime hetkill��n, mik� lis�� j�nnitett� seuraavilla kuunteluilla. Sen per�ss� raskas balladi Purge Of Life osoittaa, ett� riisutumpikin ilmaisu toimii.

Silti jotain viel� puuttuu. Faces on raskas, tarttuva ja herkk� mutta ei mit��n niist� niin paljon, ett� aika ymp�rill� pys�htyisi. My�s punaisen langan etsint� koituu kovin hankalaksi. Melko suuren s�r�n albumikokonaisuuteen tekee ainakin se, ett� heikoimmat vedot on sijoitettu ensimm�iseksi ja viimeiseksi. Eiv�t nek��n mit��n roskiskamaa ole, mutta etenkin 16 Daggersin paikalle levyn loppuun sopisi mik� tahansa muu biisi paremmin. T�llaisenaan albumi tuntuu kasalta tyylikk�it� palasia.