J!Kumpulainen ja Veijarit: Ajan laulu

Joku Roti

Puolentoista vuoden takaisessa haastattelussaan lauluntekij� J!Kumpulainen lupasi lunastaa yhdeksi musiikkia kuvaavaksi termiksi nostetun turboiskelm�n nyt julkistuvan esikoisalbuminsa avausraidalla Avaruus. Vispil�tahdilla hiukan rautalangasti svengaava biisi ei ole sin�ns� "isoa" tai jotenkin "t�yteen ahdettua" - kyse on pikemminkin tunteen palosta iskelm�isemm�ss� puolessa folkahtavaa popmusiikkia. Liev�ll� balkan-v�reell� ja laulurevittelyll��n Kumpulainen tuo mieleen jopa hiukan Tundramatiksin Janne Masalinia, vaikka irtonaisessa otteessa on enemm�n Jaakko Laitinen & V��r�� rahaa kuin balkanpunkkareita. Biisin� Avaruus kyll� koukuttaa hyvin, siin� jo avautuu Kumpulaisen tasapainoilu suurien tunteiden ja sopivan kieron pilkkeen silm�kulmassa v�lill�.

Verrattuna viime vuoden tammikuussa arvioituun kolmibiisiseen Kumpulaisen musiikillinen n�kemys on nyt t�ydennetty t�yteen b�ndimittaan. Haitaristi Petri Makkosen, kitaristi Markus V�is�sen ja laulussa taustoja tukevan Julia Eklundin lis�ksi Veijarit-yhtye koostuu kontrabasisti Vesa Pistosta sek� rumpali Janne Mathlinista, mik� omalta osaltaan monipuolistaa mutta my�s tiivist�� yhtyesoittoa. Kumpulaisen laulut varmasti potkivat hyvin liven� kun b�ndi on n�kemyksell� koottu ja soittaa hyvin yhteen. Arpikudoksiset folk-n�kemykset saavat my�s rinnalleen hyv�� py�rrett� ja potkua.

Heti kakkosraita Sensaatio laajentaa ilmaisua rockahtavaan bluessvengiin sek� semienglantilaiseen sanailuun. Vauhdikkaampi ja suoraviivaisempi l�hestymistapa ei kuitenkaan samalla tavalla pys�yt� ��relleen kuin vereslihaisemmat tunnelmoinnit, mink� erinomainen, jo demolla soinut Kaikkea on heti per��n alleviivaa. R�m�p��-folkin r�yh�kk�� puolta edustaa sielunveljet-mielikuvia vaanivuudellaan nostava Musta hotelli. Kilkuttelu ja kolkuttelu-elementit ovat sin�ns� mielenkiintoisia ja luovia, mutta parhaat hetket l�hinn� korostuvat entisest��n uusien raitojen v�leiss�. Kapteeni Joku on ihan jepa kompastelevalla aaltoilullaan, mutta kyll� siihen per��n vanha tuttu Ristini kannan ��rimm�isen hienolla asian ��reen pys�htymisell��n ja siit� rairairai p�yd�ll� tanssimiseen -nousemisellaan on hiukan eri tason teos.

Tumman uhkaavasti mutta pienesti sahaava Maailma palaa aloittaa hyvin ja jatkaa kerrossaankin ihan kelvosti kasvua - Kumpulaisen ja Eklundin laulut ly�v�t hyvin k�tt�. Silti t�st�kin huohottavasta laukasta j�� se viimeinen kipin� uupumaan. Jotenkin hiukan kuulas ja et�inen vaikutelma h�mment�� kun parhaimmillaan ollaan niin perkeleen iholla. Kolmas ennakkomaistiaisena nautiskeltu hitti Rakkaus ly� riisuttuine tunnelmineen on edelleen yht� erinomainen kuin puolitoista vuotta takaperin, ehk� jopa paras kolmesta johtot�hdest� vaivihkaisine kasvuineen. Eklundin sielukas laulusuoritus ansaitsee erikoismaininnan. Ehk� Veijarien pit�isi noissa ripakammissakin ralleissa pys�ytt�� laukka hetkeksi ja rakentaa se sivellen uudestaan kuten Rakkaus ly�-biisiss� hienosti tehd��n?

Viel� j�ljell� olevista kahdesta s�vellyksest� Vanhaa tuulta vain sent��n rakentaa nimenomaan Kumpulaisen erinomaisen pelkistyksen voimalla, vain hillitty� haitaria ja pient� sively� intensiivisen laulutunnelmoinnin tukena, mutta silti semmoinen ihon alle meneminen j�� viel� saavuttamatta. Slaavilaiseen iskelm��n vauhtia potkiva p��t�sraita on koko levyn mitan positiivisimpia uusia tuttavuuksia hypnoottisine huohotuksineen. Kaiken kaikkiaan levy on hyv�, mutta kolmen biisin otanta oli erinomainen. Ehk� seuraavalla onnen kaava ylt�� jo koko albumimitan alusta loppuun?