Pienet

Pienet ‚Äď Tammikuu 2011

07.01.2011


Rippeet ARTo: Rippeet

Laulaja-sanoittaja-säveltäjä Arto Sirkiän ympärille rakentunut ARTo-yhtye luottaa suomenkielisen rockin ja popin voimaan. Vesilaitos-yhtyeen myötä tutuksi tulleen herran uusi yhtye esittelee kolmen kappaleen näytteellään tulevaa pitkäsoittoa. Kappaleista jylhästi ja koleasti jousineen kaikkineen korkealta kaartava ja piilevän hevahtavasti riffi-jyrskyttävä melorock-nimiraita on tulossa levylle mutta kaksi muuta näytettä eivät saatteen mukaan tule sille päätymään. Mikä on tämän EP:n hankkimisen kannalta hyvä asia mutta toisaalta hämmentävää, sillä omaan korvaan lämpimän reipas mutta myös rock-rivakka pop-tunnelmointi Kuuhullu ja samaan aikaan räiskyvä ja iskelmällinen Ei se ollut kaiken loppu iskevät huomattavasti paremmin. Pitkä historia bändien parissa kuuluu ARTon otteissa ja karkein perustyö on jo tehty. Jos tuleva levy lähtee kylmäilemään puoliheviin niin passaan mutta tsekkaukseen joka tapauksessa menee.

Ilkka Valpasvuo


Crash Course Highway: Second Time EP

Turkulainen Crash Course Highway laittaa uudella EP:llään heti ison vaihteen silmään kappaleella Walk Away. Hienosti rock-riffittelyä, suoraviivaista pop-melodiikkaa ja näppäriä sovituskikkoja yhteen liittävä kappale on selkeää hittikamaa. Sitä on myös loppulevy, vaikka avauskappaleen tasoista popin, hard rockin ja glamin fuusiota ei yhtyeellä ole enää tarjota.

Crash Course Highwaylla on sävellyspuoli suhteellisen hyvin hallussa, mutta toteutuksessa on vielä toivomisen varaa. Vokalisti Acen rallienglannilla toteutettu ulosanti on hieman mitäänsanomatonta ja ponnetonta, eivätkä bändin yhteensoiton saumat pysy koko levyn mittaa piilossa. Lisäksi CCH:lla tuntuu olevan jonkinlainen identiteettikriisi: saatteen promokuvassa poseeraavat neljä jäsentä näyttävät kaikki eri bändeistä revityiltä ja myös EP:n viisi kappaletta ovat hieman liian levällään toisistaan, jotta bändistä muodostuisi selkeää kuvaa. Tämän näytteen perusteella Walk Awayn hitikäs rockaus näyttäisi olevan Crash Course Highwaylle sopivin reitti.

Tommi Saarikoski


Doperman Doperman: Demo

Helsinkil√§isen Dopermanin demossa kiinnitt√§√§ ensimm√§iseksi huomiota laulaja Thomasin vahvaan, vanhat hevikiekujat mieleen tuovaan lauluun. Jossain kiljukaulan ja raspikurkun v√§limaastoissa liikkuva vokalisointi kuljettaa yhtyeen biisej√§ mielenkiintoisella tavalla v√§h√§n vinoon. Musiikillisesti Doperman ei nimitt√§in kuulu melodisen hevin jatkumoon, vaan raskaammin huopaavien sabbatistien ja stonereiden mutalammikkoon. On biisist√§ ja kuulijastakin kiinni, haluaako t√§t√§ kutsua heviksi vai stoneriksi ‚Äď tavallaan kyse on molemmista, samaan aikaan.

Muriseva kielisoitinpuoli ja timmisti takova rumpali saavat parhaimmillaan aikaan melkoisen äänimellakan, ja kun vokaaleissa voi kuulla eräänkin Ozzyn mieleentuovaa työskentelyä, ei voi väittää, etteikö Dopermanin demon parissa viihtyisi. Viisi biisiä, joissa em. piirteiden lisäksi kuulee avaruusrockin ja psykedeelisten samoajien vaikutusta, jättävät jälkeensä kysymyksen, miltä tämä mahtaa kuulostaa livenä? Dopermanin demolta välittyy energiaa, pimeitä voimia ja hyvällä maulla valikoituneita esikuvia, mutta ei yhtään heikkoa biisiä vaan viisikko, joka on osunut oikein herkulliseen ja tinkimättömän komeaan kohtaan. Parin vuoden ikään ehtineen yhtyeen tuotoksia kuullaan toivottavasti jatkossakin.

Jani Ekblom


Halo: Demo 2010

Uudestakaupungista ponnistava Halo liikkuu suomeksi lauletun hevin asialla. Onkin jännä kuinka vokalisoinnin myötä yhtyeen melodiseen antiin tulee rutkasti popmaisuutta, ikään kuin kyseessä olisi suomirock-yhtye, jonka keinoihin kuorruttaa musiikkinsa vain sattuu kuulumaan astetta säröisemmät ja raskaammat riffit, Stratovariuksen 90-luvun lätyiltä lainatut syntsat ja paikoittainen ärjyys.

Kokonaisuus on heviksi melkoisen vaisu ja hempeä, mitä vahvistaa äänikuvan etualassa patsasteleva laulu ja jonnekin taustalle jätetty musisointi. Lopputuloksena on jokseenkin melkein Radio Nova -akselille siloiteltua ilmaisua, joka ei raskaampaan ryhtyessään kuulosta yhtä hyvältä kuin poppailessaan. Demon biisikaksikko on kelpo näyte Halon kyvystä luoda keskivertoa vähän raskaampaa suomirockia, jossa on vähän tarttumapintaa. Mitenkään kovin erityinen tai mieleenpainuva tapaus Halo ei kuitenkaan ole.

Jani Ekblom


J!Kumpulainen J!Kumpulainen

Kuopiossa vaikuttava J!Kumpulainen pysäyttää. Miehen yhdessä kitaroita ja koskettimia levylle soittaneen tuottaja Markus Väisäsen, taustalaulaja Julia Eklundin ja haitaristi Petri Makkosen kanssa luoma kolmibiisinen tarjoilee paketin kuluvan vuoden parhauksiin kohoavaa musiikkia. Kumpulaisen karhean suomenkielisen folkin sydämessä on koskettavat ja asioiden äärelle avoimina pysähtyvät tarinat. Musiikillisesti näitä kauniita kuvia sävytetään akustisella näppäilyllä, hellävaraisella haitarilla ja pienesti kauniilla sovituksilla. Kumpulaisen karhean kauniin slaavilaismelankolian yhteyteen Eklundin soul-taustatuki sopii osuvasti.

Vaikka yht√§l√∂ on hyvin arpikudoksinen ja pelkistetty, l√∂ytyy keitoksesta my√∂s balkanilaista py√∂rrett√§, jonka mukaan ei varsinaisesti l√§hdet√§ vaan annetaan sen vain leijua taustalla. Avausraita Rakkaus on erinomainen aloitus, eik√§ raukeasti tangoiskelm√§-svengaava Ristini kannan laske tasoa. Lopussa biisi l√§htee ihan p√∂yd√§lle asti tanssimaan kunnes istuu hankeen kokoamaan sirpaleita. Uninen Kaikkea on herkist√§√§ rehellisell√§ molli-kaarellaan ‚Äď illan viimeinen hidas jonka tahtiin ei hymyill√§ vaan pyyhit√§√§n silm√§kulmaa hihaan. Yksi sukulainen Kumpulaisen musiikille on Viktor F M√§ntyrannan l√§nsinaapurissa perustama Surunmaa - samanlaista iskelm√§llist√§ raadollisuutta on molempien folkin keski√∂ss√§. Erinomaista setti√§!

Ilkka Valpasvuo


Lizard Dance Lizard Dance: (Don¬īt Forget To) Take Your Medicine

Asenteella ladatun saatekirjeen ("rankkaa, miehek√§st√§, raskasta ja tarttuvaa rokkia") j√§lkeen ensitunne turkulaisesta Lizard Dancesta on liev√§ pettymys ‚Äď kolmibiisisen sinkun k√§rki Freeman kun ei tunnu v√§litt√§v√§n mit√§√§n mainostetuista ominaisuuksista. Tarjolla on vain perusraskaahkoa riffirockia ja kitarasooloja, jotka kumartavat kainosti southernin rockin puoleen (toki siin√§kin voi n√§hd√§ rankuutta ja raskautta).

Kakkosbiisi Nothing More Is Nothing Less on onneksi paljon parempi: tarttuva ja svengaava boogiejyrä saa lisänostetta melodisenkepeästä kertosäkeestä. Päätösbiisi Medicine nostaa sen sijaan hieman vauhtia, mutta vaikka kyseessä on menevä biisi, jää päällimmäisenä mieleen paikoittainen soittokompastelu. Turkulaiset tekevät perusmaukasta rockia, jossa on kitarat hauskasti totuttua taaempana. Kokonaisuuden ja biisinkirjoituksen hahmottomuus sekä vokalistin yksiuloitteisuus syövät kuitenkin melkoisesti tehoja.

Jani Ekblom


Melankolics Melankolics: Eva Braun
Samsara

Joensuussa 2002 perustettu ja sittemmin pääkaupunkiseutulaistunut, esikoispitkäsoittonsa vuonna 2009 julkaissut Melankolics aloittaa vuoden 2011 kahden biisin maistiaisella myöhemmin ilmestyvältä kakkoslevyltään. Nelikon brittihenkinen voimapop soi komeasti ja odotetun kertsivetoisesti, eikä kumpikaan julkaisun biiseistä karkaa kauas klassisesta sinkkumuotista. Reiluun kolmeen minuuttiin tiivistetyt suoraviivaisen melodiset, mutta ilahduttavan monitoimiset biisit tarjoavat koukkua, johon tarttua ja tunnetta, johon hukuttautua. Pintakunnon lisäksi biiseistä löytyy myös syvyyttä, mutta samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, ettei pieni terävöittäminen olisi pahasta, kun puolenkymmenenkin kuuntelun jälkeen julkaisun mieleenpainuvinta antia meinaa olla Stefan de Batselierin valokuvat. Silti: Melankolics tekee edelleen laadukasta popmusiikkia hyvällä maulla.

Jani Ekblom


Vanity Dreams Nitroforce 9: Vanity Dreams

Rullaavaa hard rockia tahkoava Nitroforce 9 on aiemmin julkaissut kolme demo-EP:t√§, joista kaksi on noteerattu my√∂s Desibeliss√§. N√§iden pohjalta voi sanoa ett√§ yhtye astelee pikkuhiljaa eteenp√§in ja kolmibiisinen Vanity Dreams vie Nitroja taas muutaman pyk√§l√§n pidemm√§lle. Hard rockin iskukykyh√§n ei hirve√§sti laimene tai vaihtele vuosikymmenest√§ tai b√§ndist√§ riippumatta ‚Äď rokkihaara, vauhti, asenne ja hiki vaativat aina tuekseen hyvi√§ biisej√§ ja persoonaa. Niin kuin toki mik√§ tahansa muukin genre, mutta hard rockissa yritt√§ji√§ on ehk√§ metallin j√§lkeen eniten. Niinp√§ erottautuminen ja massasta nouseminen on aina haaste. Miten k√§y Nitrojen?

Biisikynä on taas kehittynyt. Huohottaen paahtava Sis Point Sweet Action onnistuu keekoiluineen iskemään ihan kelvosti hermoon. Hätäisesti laukkaava Motorway Maniac ei tiukasta tahdinpidostaan huolimatta kompastele vaan onnistuu myös hengittämään. Mieleenpainuvin teos taitaa silti olla rauhallisempi And There She Stands, jossa kauniisti haaveellinen melodiakaari vakuuttaa ja solisti Eero Savela kuulostaa tummimmillaan hetkittäin lievästi Bad Religionin Greg Graffiniltä. Superhittejä ei Nitroilta vieläkään löydy, mutta tällä EP:llä kaikki biisit ovat hyvässä tasapainossa ja rokki rullaa hyvin. Tästä on hyvä jatkaa.

Ilkka Valpasvuo


Sorkka: Ensimmäinen jae

Hangmanin raunioista nouseva Sorkka pukkaa esille ensimmäistä demoaan vain puoli vuotta syntymänsä jälkeen. Tuotoksen voi työntää paremman puutteessa melodeath-lokeroon, vaikkakin viimeistään Tuomaksen huutolaulu tuo yhtyeen sointiin melko omintakeisen leiman. Samalla kun miehen vokalisointi erottaa yhtyeen muista, se kuitenkin myös turruttaa biisejä yksiulotteisuudellaan ja harmaudellaan. Yhtyeen suurin yksittäinen petrauksen paikka löytyykin huudosta, joka kaipaisi kipeästi lisää soivuutta, syvyyttä ja monipuolisuutta.

Demon kolmesta sävellyksestä yksikään ei kyykkää, mutta toisaalta yksikään ei sen kummemmin pomppaa esiin. Tajuttoman tyylitajuiset soolot ovat suuri plussa, mutta yleisesti ottaen kitarapuolellekin kaivattaisiin vahvempia melodioita - nyt kun biisit eivät juurikaan vaadi kuuntelijaa palaamaan takaisin stereoiden äärelle. Kielivalinnasta heruu pisteitä, ja miehisyyttä, varmuutta ja vihaisuutta paketti on suorastaan pullollaan, mutta ainakaan vielä ensidemollaan Sorkka ei kuitenkaan onnistu tekemään suurempaa vaikutusta.

Jarmo Panula


The New Tigers Sampler The New Tigers: The New Tigers Sampler (EP)

Pääosin turkulainen The New Tigers pohjustaa valmisteilla olevaa esikoispitkäänsä EP:llä, jolle on kerätty materiaalia vuonna 2006 perustetun yhtyeen uran eri vaiheilta. Samplerin otanta luo kuvan trenditietoisesta, itsevarmasta ja parhaillaan valloittavan sydämellisestä orkesterista, joka ammentaa häpeilemättä The Jesus and Mary Chainin ikuistamasta surinan ja heleän popin liitosta. Esimerkiksi Clocks of Destruction on jo tarpeettoman suora pastissi, mutta enimmäkseen Appu Jasun ja Valtteri Virtasen kainosti tulkitsemat kappaleet voittavat puolelleen viileiden soundien sijaan kevyellä popkosketuksellaan.

Toisaalta The New Tigersiltä löytyy myös kaihoisa ja laajakaarisempi puolensa. Tulevalle albumillekin aiotun World’s Greatest Actorin kitarakuvio maalailee osuvan vakavissaan karkkitähtiä, mutta todelliseksi helmeksi nousee oletettavasti Myllysiltaan nimellään viittaava instrumentaali Bending Bridge, jonka tempo ja uneliaan uljas kitarointi koukkaavat jo itsensä Neil Youngin reviiriltä. Odotukset seuraavan siirron suhteen ovat korkealla.

Antti Hurskainen


UTFPLYIHG Used To Fuck People Like You In High School

Jyv√§skyl√§n suunnalta ponnistavan Used To Fuck People Like You In High Schoolin kolmen biisin demo esittelee hevisti raskaalla poljennolla laukkaavan rock-yhtyeen, jonka s√§r√∂kitarariffittely kuorruttuu solistin melko monipuolisesti groovaavalla laululla. Ihan gasoliininkatkuisimmasta stonerista ei ole kyse, vaikka samanlaista raskaampaa rullaavuutta paketissa onkin. Korkealta kaartava √§√§ni k√§y hetkitt√§in jopa ruoskassa, mutta musiikki itsess√§√§n on hengelt√§√§n l√§hemp√§n√§ emoa kuin metallia, corea tai hevi√§. Yhtyeen parhaita puolia on kipakka menevyys mik√§ ei tarkoita onneksi silti sit√§ ett√§ tunnelmille ei osattaisi antaa tilaa. √Ą√§nitteen viimeistelty soundi miellytt√§√§ my√∂s. Menev√§√§ rockitusta verev√§ll√§ s√§r√∂ll√§ ja jykev√§ll√§ potkulla. Sen tarkempia faktoja ei yhtyeest√§ l√∂ytynyt niin demon ohesta kuin kotisivuilta, mutta n√§ht√§v√§sti kyseess√§ on trio ja nimen yht√§l√§isyys er√§√§seenkin levy-yhti√∂√∂n taitaa olla sattuma? (Laitoin nimen t√§ss√§ siihen asuun miss√§ se seisoo yhtyeen maispeis-sivuilla, vaikka eik√∂s highschool ole ihan yhdyssana..?)

Ilkka Valpasvuo


Kuinka n√§in k√§vik√§√§n? Vaikeat ajat: Kuinka n√§in k√§vik√§√§n? ‚ÄďEP

Oululainen Vaikeat ajat luottaa suomenkieliseen rock-ilmaisuun. Kolmibiisinen n√§yte esittelee pop-melodisuuden, hevimm√§n raskauden ja piilev√§n √§kkiv√§√§ryyden v√§lill√§ tasapainoilevan viisikon. Kansikuvassa diskopallon alla keimaileva typykk√§ ei itse asiassa anna mink√§√§nlaista mielikuvaa musiikin sis√§ll√∂ist√§ ‚Äď enemm√§n t√§ss√§ on suoraviivaisen jyr√§√§v√§st√§ suomirockista kyse kuin mist√§√§n tanssiluolasvengist√§. Raskassoutuisessa soitossa liikkuu se kierompi ilme, mit√§ Antti Lindholmin miehisen jykev√§ laulu enemm√§n tasoittaa kuin vet√§√§ syvempi√§ silm√§kkeit√§ kohti. N√§iden elementtien vastavuoroisuus ja yhteisty√∂ onkin yhtyeen mielenkiintoisimpia piirteit√§ aika syv√§luotaavien sanoitusten ohella. Biisikyn√§ taas on lupailevuudestaan huolimatta viel√§ aika yksitoikkoinen. Esimerkiksi kolmosraita Roolijaosta lupaa rauhallisesti pohtivalla alullaan hyv√§√§ mutta taittuu lopulta hiukan mit√§√§nsanomattomaan rockitukseen, jossa laulukin yltyy √§risem√§√§n. Minun makuuni tuon √§kkiv√§√§ryyden voisi p√§√§st√§√§ enemm√§nkin irti ‚Äď sielt√§ saattaisi irrota enemm√§nkin persoonaa lopputulokseen. Toki p√§√§m√§√§r√§t√∂n hosuminen ei sek√§√§n yleens√§ toimi.

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 4212
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs