Sen oli pakko tapahtua. Virtuaaliaikana virtuaalibändin ilmestyminen oli vain ajan kysymys, onneksi Gorillaz on kuitenkin muutakin kuin kertakäyttövitsi. On ehkä osittain oikeutettua narista, että Gorillazin levyjä myydään ulkomusiikillisilla asioilla, etupäässä videoilla ja Damon Albarnilla. Vaan tuskinpa Blurin nokkamiehellä nappulasta on puutetta muutenkaan, ja voiko ketään syyttää siitä, että videot ovat kerrassaan korkeatasoisia ja tyylikkäitä.

Entä levy, onko se hyvä? Kyseessä ei ole mikään Damon Albarnin sooloprojekti eikä toisella nimellä tehty Blur-levy, vaan Gorillaz on bändi ja musiikki on tuoretta hiphopilla maustettua poppia. Sinkkubiisit, etenkin Clint Eastwood, nousevat esiin levyltäkin, mutta tasoa löytyy muustakin materiaalista. Siksi tuntuukin hieman kummalliselta, että Clint Eastwood ja 19/2000 ovat levyllä kahteen kertaan; molempien remix-versiot löytyvät levyn lopusta. Levyllä vierailee myös Buena Vista Social Club-vokalisti Ibrahim Ferrer. Kaiken kaikkiaan Gorillazin ensilevy on onnistunut sekametelisoppa urbaania rytmimusiikkia, hyviä fiiliksiä ja animaatiosankareita. Jos eksyn bileisiin, joissa soi Gorillaz, jään ainakin levyn loppuun saakka.