Paul Weller: Saturns Pattern

Warner

Tulin kirjoittaneeksi Paul Wellerin edellisen Sonik Kicks -albumin ilmestyess�, ett� sellaista olisi saattanut odottaa David Bowien paluulevylt�. Nyt, kun Bowie on tehnyt comeback-albuminsa, toivoo ett� se olisi ollut s�vyjen m��r�ll� mitattuna enemm�n Saturns Patternin kaltainen levy. Weller todistaa, ett� 2000-luvulla vahvan uudelleensyntymisen kokenut artisti p�rj�� ilman t�m�n vuosituhannen p��yhteisty�kumppaniaan Simon Dinea.

�Modfather� groovaa t�ll� kertaa avausraidalla Amorphous Androgynousin avustuksella, mik� tuo Bruce Springsteen -henkiseen White Sky -voimarokkaukseen psykedeelisi� s�vyj�. Sonik Kicksin modernista otteesta potkitaan kuitenkin tietoisesti irti levykokonaisuuden mitalla. Klassisesta pop-musiikista ja 60-luvun soulista ponnistavat Saturns Pattern ja Going My Way muistuttavat Paul McCartneyn vaikutuksesta t�h�nkin artistiin.

Vaikka Weller edell� mainituissa lauluissa laskeutuukin pehmoisemmille untuville, sielukkaat harmoniat vaihtuvat �kkiv��r�sti rujoon kaksiminuuttiseen Long Time -bluesjyt�kaahaukseen. Yhteisen� nimitt�j�n� menneisyytt� ja nykyhetke� yhdist�v�ll� levyll� on ��nimaailman miellytt�v� avaruus, joka sattumalta tai �sattumalta� osuu yksiin my�s albumin nimen kanssa. Edelliselt� levylt� j�� lopulta kaipaamaan ainoastaan Noel Gallagherin tym�kk�� bassoty�skentely�, vaikka esimerkiksi Pick It Up osuu maaliin juuri Wellerin rullaavan nelikielisfiilistelyn ansiosta.

Paul Weller on tehnyt niin mittavan uran, ett� h�n ansaitsisi kunnon boksijulkaisun � ilman mit��n �kaikki singlet� -k�yh�ily�. Miehen tuotannon tuntevat Gallagher ja Steve Craddock voisivat koota vaikkapa omat suosikkinsa yksiin kansiin: The Jamia, Style Councilia ja soolouraa pari levy� kutakin. Julkaisu voisi olla 2018, kun taiteilija t�ytt�� 60 vuotta. Ainahan sit� saa unelmoida. But I�m not the only one?