Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 32 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

In Slumber: Stillborn Rebirth
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Ccp

Debyyttinsä julkaissut Itävaltalainen In Slumber on Thirdmoon –yhtyeen perustajan ja nokkamiehen Wolfgang Rothbauerin ’toinen lapsi’. Thirdmoon on ollut jonkin aikaa poissa parrasvaloista, joten Rothbauerilla on riittänyt aikaa ja energiaa muihinkin suuntiin. Mukaan In Slumberin toiseksi jäseneksi rekrytoitiin nopeasti emobändin rumpali Johannes Jungreithmeier ja näin kesäkuussa 2003 syntynyt bändi käveli välittömästi muodostumisensa jälkeen studion ovista sisään.

Debyytti on rohkea teemalevy rajatila -psykoosista, eli lapsuudessa tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä johtuvasta psyykkisestä häiriöstä, joka ilmenee voimakkaina viha-tiloina, itsesäälinä ja deppressiona. Raskas ja vakava aihe antaa musiikin aggressiivisuudelle ja englanniksi laulettujen lyriikoiden tylylle kerronnalle lisäpainoa.

Dark- ja death metallia, sekä hieman melodista blackiakin yhdistelevä musiikki rakentuu Rothbauerin vahvan äänen ja särmikkään kitaroinnin ympärille. Mies on hoitanut studiossa myös nelikielisen soiton, sekä turhankin kitsaasti annostellut taustalaulut. Vokalisointi on suurimmalta osin kantavaa karjumista, mutta toki aivan perinteisiäkin laulumelodioita löytyy – osan ollessa hyvinkin tarttuvia. Melodiat seisovat myös sävellyksissä tasa-arvoisina riffien rinnalla, kappaleiden ollessa sovituksellisesti miellyttävän mielikuvituksellisia. Biisien pituudet pysyvät silti kurissa, eikä levylle ole eksynyt ainuttakaan yli viisiminuuttista eeposta – mikä tuntuukin olevan tällä kertaa viisas valinta.

In Slumber on veistänyt melkoisen teoksen debyytistään, jota voi vaivatta suositella kaikille laadukkaan raskaan musiikin ystäville. Riffien voima on hyvin tasapainossa melodioiden kanssa, eikä ainoakaan mätä omena ole eksynyt koriin kokonaisuutta pilaamaan. Omiksi suosikeikseni levyltä nousivat usean kuuntelukerran myötä ruman kaunis Lunar Scars ja levyn päättävä akustinen, lumenkevyt instrumentaali Outcast (outro).

Linkki: In Slumber @ CCP-Records
Päivämäärä: 24.10.2003
Lukukertoja: 1277


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

In Slumber

Itävaltalainen yhtye soittaa melodista dark / deathmetallia, joka rakentuu vahvan vokalisoinnin ja särmikkään kitaroinnin ympärille.

(Päivitetty 11.07.2008)
Levyarviot:
Stillborn Rebirth

24.10.2003
Arvostelijana Mika Roth

Livearviot:
Metalcamp – tiistai

08.07.2008
Tolmin/Slovenia
Metalcamp - torstai

19.07.2007
Tolmin/Slovenia