Metalcamp - torstai

Vanha viisaus �torstai on toivoa t�ynn�� ei osunut harhaan torstain esiintyj�listaa tutkaillessa. Kreator, Satyricon ja Pain takaisivat varmasti, ettei p�iv� p��ttyisi huonosti, mutta ennen noiden p��esiintyjien settej� oli tarjolla my�s jotain tyystin erilaista. Tiistaina ja keskiviikkona k�yt�ss� oli ollut vain pikkulava, mutta torstaina my�s festivaalien p��estradi otettiin k�ytt��n. Isojen nimien rellest�ess� isolla areenalla, esiintyiv�t pienemm�ll� puolella Metalchamp kilpailun finalistit.

Vaikka alustava aikataulu kertoi toista, ensimm�inen finalisti nousi estradille jo puoli kolmelta � eik� siis puoli seitsem�lt�. T�m� pienehk� heitto aikatauluissa sek� soittoj�rjestyksess� aiheutti my�s sen, ettei finalistien keikkoja tullut seurattua kuin satunnaisesti, kun p��lavalla ei tapahtunut mit��n mielenkiintoista.

Tuiki tavallista metalcorea soittava Turn Of Mind aloitti siis soittonsa puoli kolmelta ja tilanne ei olisi voinut olla juuri ensimm�isen finalistin kannalta huonompi. Paikalla ei ollut k�yt�nn�llisesti katsoen ket��n ja ensimm�isen biisin kajahtaessa ilmoille lavan edess� oleva pieni kentt� oli melkeinp� autio. Vokalistin joka v�liss� k�ytt�m�t �come on everybody� huudot kuulostivat t�ss� yhteydess� l�hestulkoon naurettavilta, mutta toisaalta pakko kai sit� oli edes yritt��. Toisen biisin loputtua yleis�� olikin jo kertynyt sellaiset parikymment� henke� ja vaikka mikrofonikin alkoi nyt p�tkim��n laulua, puski b�ndi eteenp�in talla laudassa. Suurimmat aplodit ryhm� sai Roxette lainalla Sleeping In My Car, mutta muuten vastaanotto oli sanalla sanoen vaisu.

P��lavan puolella toiminta alkoi hieman ennen nelj��, kun powerilla tavalla gootahtavaa ja melodista kevytmetallia soittava sveitsil�inen Leviathane sai kunnian avata p�iv�n ohjelman. Yhtyett� ei voinut kutsua mitenk��n innovatiiviseksi saati sitten omaper�iseksi poppooksi, eik� ryhm�n livekuntokaan ollut kehuttava. Ensinn�kin mittava osa kappaleista kuulosti livetilanteessa l�hinn� puolivalmiilta raakileilta, eik� vokalisti ja edes kitaristikaan tahtoneet pysy� oikein nuotissa. V�lill� herkiksi aiotut venytykset vihloivatkin kirjaimellisesti korvia, eiv�tk� soolovingutuksetkaan osuneet oikein tonttiin. Lyhyesti sanottuna Leviathane soitti hirvitt�v�� musiikkia hirvitt�viss� olosuhteissa.

P��lava sijoittui siten, ett� aurinko paistoi suoraan lavalla olijoita p�in, kuulijoiden saadessa osansa valopallon l�mp�tehosta selk�puolelta. Auringossa ei voinutkaan seist� kuin pari minuuttia, kun hiki jo virtasi valtoimenaan. Sveitsil�iset eiv�t n�ytt�neet kuitenkaan olevan moksiskaan paahdosta, joten kaipa se Alppien suvi on siell� k�kikellomaassakin usein helteinen. Helpotusta kuumuuteen sai onneksi haettua valtaisan kokoisesta olutteltasta, joka seisoi toisella puolella isoa kentt��. Varjon lis�ksi tuo kangaskolossi tarjosi my�s istumapaikkoja runsain mitoin, joten ei muuta kuin tauko paikalla.

It�valtalainen In Slumber aloitti taipaleensa 2003 ja jo samaisen vuoden lopulla debyyttikiekko Stillborn Rebirth n�ki p�iv�nvalon. Esikoinen kertasi G�teborg-metallin olennaisimpia osia, eli yhtyeen tyyliksi valikoitui tuolloin kovasti muodikas melodinen deathmetal. Perustajaansa, vokalisti-kitaristi Wolfgang Rothbaueriin, rankasti henkil�ityv� kokoonpano julkaisi juuri toisen albumin, mink� tiimoilta In Slumber heitt�� my�s muutaman festivaalikeikan Keski-Euroopassa.

It�valtalaisten tyly� paahdetta jaksoi kuunnella jonkin aikaa, mutta olosuhteiden ollessa l�hinn� helvetilliset, avoimella kent�ll� ei viihtynyt kovinkaan pitk��n. In Slumberin tehoa heikensi entisest��n my�s se, ett� ��nentaso oli alusta loppuun saakka aivan liian massiivinen. T�m�n johdosta kappaleiden koukut ja ideat tahtoivat hukkua sinne jonnekin ��nipuuron sekaan. In Slumberin livekokoonpano oli kasvanut jo sen verran mittavaksi, ettei Rothbauerin tarvinnut tarttua kitaraan. Herra vastasikin ainoastaan vokalisoinnista, joka In Slumberin tapauksessa tarkoitti l�hinn� ��rett�m�n rosoista huutoa sek� vihaista murinaa.

Saksalainen raskasta, melodista ja gootahtavaa metallia soittava The Vision Bleak sai vastik��n valmiiksi kolmannen albuminsa ��nitykset. The Wolves Go Hunt Their Prey pitk�soitto julkaistaan n�ill� n�kymin elokuun lopulla ja tuota mainiota p�iv�� odotellessa saksalaisduo heitt�� muutaman festivaalikeikan Euroopan estradeilla.

Kauhuromantiikasta 1800-luvun hengess� innostunut yhtye jatkaa uutukaisella oletettavasti vanhoilla tutuilla laduilla, vaikka uusia biisej� ei viel� Metalcampin settilistaan mahtunutkaan. Lavan eteen pakkautui t�ss� vaiheessa jo huomattavasti suurilukuisempi v�kijoukko ja vaikka kuumuus ei viel� hellitt�nytk��n, eliv�t eturivit voimakkaasti yhtyeen mukana heti keikan ensimetreist� l�htien. Debyyttilevyn �ss�biisin Wolfmoonin kajahtaessa ilmoille alkoi ��nt� irrota jo taaempaakin, eik� meno p��ssyt t�m�n j�lkeen liikoja laimenemaan. Vokalisti Allen B. Konstanz yritti saada rohkeasti eloa my�s sivuilla istuskeleviin kuulijoihin, mutta aivan kaikkeen The Vision Bleakinkaan vetovoima ei pystynyt n�iss� s�iss�. T�st� huolimatta Konstanz kiitteli yleis���n ja omisti toisen albumin nimibiisin Carpathian kaikille niille, jotka kestiv�t olosuhteet ja pysyiv�t sitke�sti pystyss�.

Livetilanteessa The Vision Bleak oli kasvanut duosta kvintetiksi, toisen kitaristin, basistin ja rumpalin t�ydent�ess� b�ndin rivist�j�. Kosketinsoittajaa ei lauteilta sen sijaan l�ytynyt, vaan kaikki tuon osaston soitto tuli joko verhojen takaa tai sitten ihan taustanauhalta. Soundien puolesta keikka l�henteli t�ydellisyytt�, mik� olikin erinomainen asia, sill� n�in kappaleiden eri vivahteet ja s�vyt p��siv�t kunnolla oikeuksiinsa ja Konstanz sek� toisen kitaran varressa vaikuttanut Ulf Theodor Schwadorf osoittivat, ett� pitk�soittojen tumma maaginen henki pystyt��n toistamaan my�s livetilanteessa � vaikka l�hes 40 asteessa ja viel� kirkkaassa auringonpaisteessa.

Italialais-saksalainen Graveworm esiintyi taannoin Nummirockissa, jossa sen loputon tuplabasarijytke ja tasapaksut ��nivallit j�iv�t p��osin heikohkojen soundien uhreiksi. T�ll� kertaa Graveworm nautti sent��n puolittaista kotikentt�etua, kun kuulijakunnassa l�ytyi runsain mitoin saksalaisia ja italialaisia metallidiggareita. Yhtye ker�sikin selv�sti p�iv�n suurimman yleis�potin t�h�n menness� ja hautamadot jaksoivat pit�� menovaihteen silm�ss� aina hamaan loppuun asti. ��nipuolikin pelitti t�ll� kertaa moitteetta, mink� ansiosta soittoa kelpasi kuunnella my�s hieman sivummalta.

Unleashed on yksi niist� pioneereista, jotka jo muinoin 80-luvun lopulla ryhtyiv�t rakentamaan metallista jotakin uutta ja erilaista � jotakin jota my�hemmin ryhdyttiin kutsumaan perinteiseksi, aidoksi ja oikeaksi deathmetalliksi. L�hes 20 vuotta on jo kulunut noista p�ivist�, mutta Unleashed ei ole juuri alun j�lkeen tarkistanut musiikillista linjaustaan, eik� vajaan kahden vuosikymmenen matkalle mahdu kuin yksi ainoa miehist�nvaihdos, kun Fredrik Folkare tarttui soolokitaran varteen 90-luvun lopulla.

Vokalisti/basisti Johnny Hedlund otti heti k�ttelyss� tilanteen haltuunsa ja seuraava tunti marssittiinkin herran vihaisesti vinkuvan pillin tahdissa. Auringon painuessa vuorten taakse kentt� t�yttyi nopeasti kuulijoista ja ilman viilentyess� tunnelma k�vi yh� kuumemmaksi. Pittikin l�hti py�rim��n iloisesti heti kun nopeampi kappale vain karkasi ilmoille � ja niit� nopeita siivuja taisi olla setiss� enempi puoli. Ensimm�ist� kertaa Metalcampissa esiintynyt yhtye nautti niin kovasta suosiosta, ett� ruotsalaiset heittiv�t lopulta nelj� encorea, eik� t�m�k��n olisi viel� riitt�nyt kuulijoille. Unleashedin kurssi l�htikin varmasti t�m�n tilaisuuden my�t� tiukkaan nousuun Alppien suunnalla.

Pain, tuo Peter T�gtgrenin kahdesta lempilapsesta keve�mpi, n�htiin taannoin Tuskassa miss� herra yhtyeineen sai kiskottua yleis�st� kiitett�v�sti m�ykk�� irti. Pain kiert�� suuria eurooppalaisia festivaaleja l�pi koko kuluvan kes�n, mink� ansiosta kev�inen Psalms of Extinction albumi ei p��se varmasti vaipumaan pois myyntilistoilta liian aikaisin. T�gtgren jaksoikin puffata albumia my�s jokaisessa mahdollisessa v�liss�, jottei viesti vain olisi j��nyt liian ep�selv�ksi.

Keikka noudatteli pitk�lti Tuskan linjauksia, mutta huomattavasti parempi soittoajankohta toi tilaisuuteen aivan omanlaistaan magiikkaa. Kun ruotsalaiset joutuivat esiintym��n Kaisaniemess� kirkkaassa auringonpaisteessa, toimi ymp�rist�n� nyt vastaavasti �inen alppimaisema kirkkaan t�htitaivaan kaartuessa yl�puolelle. Ensiluokkaisissa olosuhteissa juhlakansa hyppi ja tanssikin villisti, kun yhtye heitti tuleen hittibiisin toisensa per��n. Luottosiivut Same Old Song, End Of The Line ja Dancing With The Dead saivat kukin aikaiseksi hillit�nt� liikett�, eik� yksik��n siivu j�tt�nyt kansaa kylm�ksi, kun Nailed To The Groundkin otettiin nyt avosylin vastaan. T�gtgren nauttikin tilanteesta t�ysin siemauksin ja innostuipa b�ndi tarjoamaan yleis�lle viel� yhden encoren, kun tiukka aikataulu soi moiseen mahdollisuuden.

Norjalainen Satyricon on yhtye, jonka merkityst� blackmetallille ei voi mitata tavallisin mittarein. B�ndin jokaisesta albumista on muodostunut merkitt�v� luku genren kehityksess�, eik� Satyrin ja Frostin johtaman yhtyeen ole tarvinnut koskaan pys�hty� vilkuilemaan taakseen. Y�n pimentyess� p��lavan ymp�rill� norjalaiset ottivatkin oikeutetun paikkansa mustiin pukeutuneen v�en ylist�min� puolijumalina.

Metakka oli alusta l�htien melkoinen ja parin biisin j�lkeen Satyr ilahdutti kuulijoita kertomalla, ett� yhtye soittaisi seuraavaksi kappaleen, jota se ei ollut viel� koskaan aiemmin soittanut Sloveniassa. Kyseinen kappale oli Nemesis Divina ja se otettiin vastaan suorastaan huikealla huutomyrskyll�. Tunnin ja vartin mittainen soittoaika asetti rajoituksia, mink� johdosta settilistaan ei mahtunut Repined Bastard Nationin kaltaista �ss�biisi� tai upeaa Black Lava kappaletta, uusimman albumin ollessa selv�sti etuly�ntiasemassa. Uutukaisen nimibiisi Now Diabolical ja videosinkuksikin valjastettu K.I.N.G. korvasivat kuitenkin n�it� puutteita, eik� keikasta j��nyt muuta valitettavaa kuin, ett� se oli mitaltaan aivan liian lyhyt. Soundit toimivat, yhtye oli aivan liekeiss� ja yleis� hehkui � mik�li mahdollista � viel� sit�kin kuumempana, puitteiden ollessa ensiluokkaiset. N�in kasassa oli er�s festivaalien tiukimmista tapauksista t�h�n menness�.

Vuorokauden jo vaihduttua p�iv�n p��esiintyj�ksi kiinnitetty Kreator aloitti viimein oman puolentoista tunnin mittaisen osuutensa. Kaksi vuotta sitten yhtye villitsi Wackenissa kansan, vaikka olosuhteet muistuttivat tuolloin l�hinn� mudasta rakennettua helvetti�. Juhannuksena 2006 Mille Petrozza b�ndeineen koulutti Nummirockin juhlakansaa perinteisen thrashin saloilla helteisen auringon paahtaessa armotta taivaalta. Tolminin kuumassa kes�y�ss� meno oli v�hint��nkin yht� v�kev��, kun Petrozza joukkoineen johdatti kuulijat thrashmetallin perusasioiden ��relle.

Raskaan thrashauksen ohessa Petrozza piti my�s pari tunnusomaista palopuhetta, joissa herra mm. teki selv�ksi sen, ett� metalli kuuluu kaikille. Ei ole v�li� ihonv�rill�, uskonnolla tai muillakaan asioilla, sill� jokainen on tasa-arvoinen � rasistit siis painukoot saman tien vit***n, koska heit� ei kaivata. Kuten olettaa sopii, moinen viesti meni eritt�in tehokkaasti perille.

Kreatorin settilista on vuosien varrella t�yttynyt ralleista, jotka b�ndin vain on soitettava. Niinp� mm. Pleasure To Kill, Flag Of Hate ja Tormentor kuultiin j�lleen kerran. N�iden kiintot�htien lis�ksi mukaan sujautetaan silti maistiaisia aina uusilta albumeilta, eik� toimivaa kaavaa rikottu t�ll�k��n kertaa. Tuorein Enemy Of God pitk�soitto oli edustettuna ainakin nimibiisill��n ja Impossible Brutality sek� Suicide Terrorist siivuilla. Metalcampin yleis� k�vi sit� paitsi t�ss� vaiheessa jo niin kuumana, ett� sille kelpasi mik� tahansa Kreatorin tuotannon puoli.

Musiikkia h�ystettiin jatkuvalla screeneille heijastetulla kuvavirralla, jossa kuhunkin kappaleeseen nivottiin omanlaisensa tarina. Teemat olivat p��osin synkki�, mutta eip� Kreator mit��n hippimusiikkia ole koskaan ollutkaan, vaan kantaaottavaa ja raskasta thrashmetallia. Samoin lavan eteen sijoitetut �mustat savuttajat� olivat huikean n�k�isi� ja yhtyeen valoista sek� efekteist� vastaavaa ryhm�� voisikin hyv�ll� syyll� kutsua velhoiksi.

N�ihin kuviin ja tunnelmiin olikin sopivaa p��tt�� kolmas festivaalip�iv�, jonka tarjonta oli useissa kohdin ylitt�nyt kirkkaasti odotukset.

Tiistai
Keskiviikko
Perjantai
Lauantai

Teksti ja kuvat: Mika Roth