The Shins: Chutes Too Narrow

Sub Pop

The Shins-yhtyeen Oh, Inverted World oli ylivoimaisesti vuoden 2001 paras kitarapopalbumi. Levy sekoitti herkullisella tavalla ajattomia Beatles-henkisi� melodioita tuorempiin voimapop-kehyksiin, lis�ten p��lle viel� pienen ripauksen psykedeliaa ja analogiselta haiskahtavia retrosoundeja. Kummaa kyll�, t�m� mikstuura ei maistunut pelk�lt� vanhan tavaran l�mmittelylt�, vaan innovatiiviselta ja hyv�ll� tavalla naiivilta popmusiikilta. En tosin miss��n vaiheessa uskonut ett� The Shins pystyisi temppunsa uusimaan, ovathan viiden t�hden levyjen seuraajat olleet j�rjest�en pettymyksi�.

Chutes Too Narrow todistaa luuloni heti v��riksi. B�ndin voimahahmo James Mercer ei ole kadottanut taianomaista kosketustaan, vaan on pystynyt kuluneen kahden vuoden aikana jopa laajentamaan palettiaan. Iskev�n voimapopin lis�ksi Mercerin kyn�st� on syntynyt materiaalia, joka voisi olla kotoisin milt� tahansa nelj�lt� viimeksi kuluneelta vuosikymmenelt�. Chutes Too Narrow’ilta l�ytyy niin Nick Drakelle ja Cat Stevensille kumartavaa folkkia kuin 80-lukuista diskanttipoppiakin. Kuulostanee sekavalta, mutta Shinsin uutuus on ehdottoman linjakas teos. Mercerin laulu ja oivaltavat tekstit toimivat levyn punaisena lankana, johon kekseli�s instrumentaatio tuo oman tukensa.

Oh, Inverted Worldiin verrattuna Chutes Too Narrow on jopa hitik�s levy. Jos esim. radiotoimittajat saisivat itse p��tt�� soittamansa kappaleet, olisi The Shins taatusti tuttu nimi useille. Nykyisess� tilantessa marginaalimerkill� olevan ja ulkoisesti melko tyls�n yhtyeen l�pily�minen on yht� mahdollista kuin se ett� Suomi voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden. On tilanteessa hyv�tkin puolensa – nyt me saamme nauttia b�ndist� l�hes yksinoikeudella, ilman ett� meiden tarvitsee jakaa sit� miljoonien muiden innokkaiden fanien kanssa.

Kommenttien keskiarvo:

kipinahepo kommentoi 16.08.2004:

Pisteet:

The Shinsin uutukainen on hyv�, vaan ei loistelias kuten edelt�j�ns�. Levyn kohokohdat ovat mielest�ni Yll�tt�v�n "rock" So Says I, kaunis Saint Simon ja Turn a Square, jonka kertos�e on tarttuva kuin krapula-aamun kurkkulima. Loput biisit sitten ovatkin enemm�n tai v�hemm�n maininnan arvoisia. Jostain luin ett� levyll� olisi paljon steel-kitarointia ja kantri-meininki�, mutta sit� ei l�ydy kuin Gone For Good biisilt�.
The Shins on kuitenkin edelleen ilahduttavan omansakuuloista musiikkia, johon ei �kkiselt��n vertailukohtia l�ydy.
Erikoismaininta upeista kansista joissa riitt�� ihmettelemist� yhdeksi iltaa. Musiikki kest�� toivon mukaan jokusen p�iv�n kauemmin..!