Hämeenlinnan seudulta moneen suuntaan jakautunut Aeroflop treenaa edelleen Parolassa ja uusia biisejä rakennellaan pienen hiljaiselon jälkeen. Poikien kakkoseepee New Sick Music jatkaa kitararockin parissa, mutta melkoisesti varhaisemmasta näkökulmasta suodatettuna. Verrattuna parin vuoden takaiseen 8-track demoon, jota leimasi kumartuminen Oasiksen kaltaisten brittipoppimeuhkaajien suuntaan, New Sick Musicilla musiikillinen vuosikymmen kelautuu pari pykälää taaksepäin, suoraan seitsenkymmenluvun melankolisempaan kitarapoprockiin. Lauluista pääasiassa vastaava laulaja Rami Vierula osoittaa biisinsä edelleen Jumalalle, kiitosta ja ylistystä henkilökohtaisina tarinoina. Mitään käännytystyötä Aeroflop ei Ramin Desibelille antaman haastattelun mukaan halua tehdä, vaan se että kappaleissa on sisältöä, se on se tärkeä asia. Kun sisältöön panostetaan, ja musiikissakin on ideaa, on Flopin kakkosnäyte hyvällä tiellä.

Lähimpänä edellisen levyn Oasis-tunnelmia kulkee avausraita Magic In The Mirror, tosin vertaus nousee lähinnä vanhemman veljeksen Noelin akustisesta balladimateriaalista. Ja sekin vain biisin alussa. Ramin laulu kasvaa ulos ensimmäistä levyä vaivanneesta Liam -tyylisestä laulusta heti biisin kasvaessa vauhtiin. Kohtuullisen alakuloisen filosofinen pohdiskelu ei missään vaiheessa lähde tosissaan rokkaamaan, melko herkistelevissä tunnelmissa pysytään rumpukompin saattelemanakin. Biisi tarttuu silti asioita ronskilla otteella harteista eikä jää nyyhkimään elämänkurjuuttaan. Viisikko on kasvanut musiikillisesti mukavan mittaisella harppauksella, kuten iän myötä sopii toki odottaakin. World Of Machines lähtee matkaan rivakammin, silti edelleen mukavan vähäeleisesti. Väliosien nostot vievät kappaleen mukavan keinuvaan kertoon miltei iloisella otteella. Levyn uneliain raita Lion’s Eyes keinuttaa kuulijaa jopa mahtipontisen mollimelodisella otteella, herkästi ja hellyydellä. Progeilevia väliosioita hyödyntävä biisi päättyy lähtökohtiinsa; uneliaan hypnoottiseen akustiseen lausuntaan. Edellisen levyn aikaan Flop oli selkeästi enemmän livesoittoon suuntautunut, New Sick Music pyörii ainakin kotisoitossa edellistä viimeistellympänä ja omaleimaisempana. Miten lie, miltähän uusi materiaali kuulostaa elävänä?

Jos levy jotain kaipaa, niin edellisellä levyllä vakuuttaneet rokkikoukut ja kertosäehoilotukset on haudattu ehkä liiankin tarmokkaasti kypsemmän ja tuotetumman ilmeen tieltä. Toki rock-otteen rosoisuudessa on sekä hyvät että huonot puolensa, mutta hivenen niitä hyviä puolia kaipaisi. Toisaalta, jos bändi haluaisi soittaa myös vaikkapa Deep In Our Heartsia ja Sleeping In The Sunia tuoreilla sovituksilla, ei minulla ainakaan olisi asiaan huomauttamista. Oikein tyylikästä, tarkasti harkittua ja toteutettua kitarapoppia brittiläisessä hengessä.