Perussastamala: Dream Machine

Romance & Table Fan Music

Perussastamalan uusi albumi ei ole en�� mik��n kaikkein ajankohtaisin tapaus, sill� se ilmestyi jo marraskuussa. Levy on ollut kuuntelussa siit� l�htien satunnaisesti, enk� oikein tahtonut l�yt�� siihen kulmaa. Miksi siis kirjoitan siit� nyt, tai en�� nyt?

Tuijotin kysymyst� aikani, sill� mik��n ei ennakkoon valmistanut minua elektronisen pop-rockin r�v�kk��n v�rikkyyteen. Perussastamala meuhkasi itsens� mukaan nimetyll� debyyttialbumillaan marginaalin marginaalissa jo kahdeksan vuotta sitten. Kev��ll� 2019 May Queen venkoili puolestaan jazzin ristiaallokossa, kun saksofonisti Jussi Kannaste avitti bassotaitelija Mikael Saastamoista, eli herra Perussastamalaa. Pandemian aikana monta vuotta ��nitystens� j�lkeen ilmestynyt LA oli, ja on yh�, kaikessa sokkelomaisuudessaan outo pala free jazzin takaa l�ytyv�� �ist� j�rjett�myytt�.

Kaikenlaista on siis kuultu, monta rautaa taottu ja t�m�n kaiken j�lkeen Perussastamala luottaa naisvokaaleilla ryyditettyyn synapoppiin, jossa on toki rock-puolensakin, mutta joka on oudon simppeli� � ja helppoa. Kai j�rkytyin pahiten siit�, ett� p��dyn liitt�m��n Perussastamalan musiikkiin sanan �helppo�, joten yritet��n ylitt�� t�m�kin este.

Sinkkubiisi Cupido leikkii superkuulaiden synasoundien kanssa, rytmit naksahtelevat ylidiskanttisesti ja trancemaiset kuviot jauhavat. Pumppaava bassorytmi osoittaa neonkylteill��n tanssilattialle, eik� huidonta ole perusteetonta. Hit Me Up vihjaa kasarin uuden aallon mahdollisista kaiuista, mutta siirtyy nopeasti ohituskaistalla seuraavalle vuosituhannelle. Vokaaleissa Eriika antaa nyt vetoapua, eik� leikkis� tanssittavuus j�� vain yhden kuvion varaan, sill� Saastamoinen raivaa tuttuun tapaansa j�nni� reittej� musiikilleen, etenkin sovitusten kautta.

Dream Machinen pahin kompastuskivi on mielest�ni soundien matala laatu, joka ei anna materiaalille sen ansaitsemaa mahdollisuutta. Levy on kuuleman mukaan ��nitetty pitk�lti makuuhuoneessa, ja silt� se my�s kuulostaa. Rytmit naksuvat, ��nikentt� on ohut ja diskantti haukkaa ��nikakusta aivan liian mittavan osan. Huiman tanssipotentiaalin omaava Aerial j�� housemausteineen kaikkineen ohuehkoksi, juuri kun soundikent�n pit�isi olla herkullisen muhevan. Eiv�tk� sovituksen kurvit p��se oikeuksiinsa, tai ainakaan allekirjoittaneen taloudesta ei l�ytynyt laitteita, joilla soundit olisivat p��sseet kunnolla jyr��m��n. Pelkk� ��nenpaineen lis��minen ei tuo syvyytt� sinne miss� sit� ei tuotannossa ole luotu.

Mount on silti kaikessa ambientmaisuudessaan hieno hetki ja elektronista leikkikentist��n ilon irti ottava Estilon-instrumentaali on kokemisen arvoinen matka. Muoviselta maistuva sinkkuveto Lis�� limaa pykii kyll� edelleen vastaan, eiv�tk� Starchildin sis�avaruudet aukene kuten kai pit�isi. Dream Machine on erilainen levy, kuten ovat kaikki Perussastamalan julkaisut t�h�n menness�, eik� t�m�nk��n j�lkeen voi kuin arvailla jatkon suuntaa.