Ajankohtaista

Talven 2017 kasettikooste

12.02.2017


Perussastamala Perussastamala: s/t
Suolavesi Records

”Toisto, junnaus ja tajunnan virtaa”, seisoo sangen vähäisillä tiedoilla varustetun kasetin saatteessa. Perussastamala on Mikael Saastamoisen ensimmäinen oma julkaisu, jota siteerataan myös ihan v***n kovaksi bassolevyksi.

En voi sanoa odottaneeni musiikkikokemusta varsinaisesti vesi kielellä, mutta kyllähän bassollakin saadaan aikaiseksi häiriintyneen mielenkiintoisia äänimaisemia. Saastamoinen nojaa luultavimmin enemmän kuin vähemmän improvisaatioon, mutta 34 minuutin ääniseikkailu, joka on jaettu kolmeentoista viipaleeseen, on ainakin omannäköistä möyrintää. Rakasta mua niinku, SAATANAA uskaltautuu sentään lähelle Mike Oldfieldin erästä vähemmän tunnettua alkukauden työtä, mikä on laskettavissa silkaksi sattumaksi, kun taas paketin toinen päälle viisiminuuttinen teos, eli Arriving to Tsad, luo yllättävän särövapaalla tapailullaan mielleyhtymiä Japanin (siis maan, ei sen bändin) suuntaan. mmemory vilistää puolestaan vinhasti kuin torakka pitkin keittiön lattiaa, herättäen ärsytyksen ja hämmennyksen tunteita badalamentimaisella varpastelullaan.

Perussastamala on kaukana peruskamasta, mutta vapaan jazzin rakastajat ja avantgardea ennakkoluulotta syleileville näissä luonnosmaisissa kudelmissa voi piillä mitä suurimpia aarteita. Suositellaan nautittavaksi avoimin mielin, rauhassa, sekä mielellään kuulokkeilla.

Mika Roth


Raptus: Kaupungit veden yllä Raptus: Kaupungit veden yllä
Omakustanne

Raptus ilahdutti ja ihmetytti vajaa kolme vuotta sitten, kun yhtyeen seiskatuumainen sinkku saapui arvioitavaksi. Kuten tuolloin, myös nyt ryhmä operoi noise rockin, punkin ja ehkä hiukan post-punkinkin saroilla. Mitään suoraa verrokkia on vaikea löytää, mikä on aina hyvä asia.

A-puolen alussa bändi enemmänkin hutkii kuin tutkii kappaleitaan, eikä biiseistä tahdo saada oikein kunnon otetta. Suorastaan eeppiseksi (eli yli 5 minuuttiseksi) kasvava Sammuvat auringot osaa sentään sukeltaa sisäänsä kuin Killing Joke parhaimmillaan, ja siivu on myös niitä jotka soivat päässä vielä myöhemminkin. Puoliskon päättävä Mehiläiset pulputtaa puolestaan kuin punk-vaihteistoon juuttunut Primus - eli kerrassaan loistavasti.

B-puolen säväyttäjäksi kasvaa kuuntelukertojen karttuessa julkaisun ainoa yli kuusiminuuttinen biisi, eli Viimeinen metsä. Yhtye löytää rämisevään punkkiinsa nyt progemman vireen, joka luo niitä tarvittavia kontrasteja. Näin heti perään läjähtävän Rantavesissä -siivun iskut todella tuntuvat poskissa, eikä ryhmän tarvitse antaa tippaakaan periksi soundillisesti ehdottomuudessaan, on kyseessä sitten pidempi taival tai lyhyempi rynnäkkö.

Kaupungit veden yllä on haastava paketti betonisen pehmeää musiikkia. Toisinaan se saa kaipaamaan korkeatasoisempaa teknistä julkaisua, kun taas toisinaan sitä suorastaan kiittää kasetin rupisia soundeja. Ei mikään helpoin pala, mutta koska mikään muistettava toisaalta olisikaan ollut?

Mika Roth


Descent Into Madness – Against Audio Compilation vol. 1 Eri Esittäjiä: Descent Into Madness – Against Audio Compilation vol. 1
Against Audio

Tämänkertaisen kasettipinon komein yksilö, noin kansiensa perusteella siis, on eittämättä tämä kahdeksan eri bändin tuotoksia esittelevä kokoelma. Yhdentoista varsinaisen biisin lisäksi kuullaan myös intro ja outro, jotka ovat – erilaisia.

Oikein kahdella biisillä bileisiin mukaan päässyt Axeslaughter olikin jo tuttu tapaus, ja bändin alkukantainen dööttis onkin mitä energisin starttipotku. Torment of the Beast ja hilpeästi päivitetty Exodus-laina Bonded by Blood heiluttavat lihakirvestä häpeilemättömästi Venomin hengessä, mutta kyllähän parhailta saa lainata. Eikä siitäkään liene haittaa, että Celtic Frost nousee vaivatta verrokiksi? Ghastly on edustettuna vain Evil Vapours -raidalla, eikä bändi ainakaan tällä vetäisyllä saanut aikaiseksi kovinkaan syvää muistijälkeä. Nopeaa kuolotusta ja Florida-meininkiä, mutta mikä olikaan biisin idea?

Kuinka paljon vaaditaan, että ääntä voi kutsua musiikiksi? Kas siinä ajatus joka nousi mieleen, kun Usko pääsi lyöntivuoroon. Rosoista, karua ja karsittua sludgea/doomia tiputteleva ryhmä on aivan liekeissä, kun Sinisenä palava risti loimuaa. Valhe luo tarpeen ei ehkä yllä aivan samoihin sfääreihin, mutta kyllä tämä Neurosis-painajainen silti maittoi. Uskon asiat ovat kunnossa, joten lisää vaan, kiitos. Näin kovassa seurassa Irritate jääkin lähinnä statistiksi, kun revohkan death/thrash on vielä laskettavissa metritavaraksi.

Kurssi osoittaa jälleen kohti kattoa, kun Ride For Revenge astahtaa valokeilaan. Mustaa, hidasta ja äärimmäisen raskasta metallia takova yhtye on päässyt mukaan vain yhdellä raidalla, mutta kun päälle viisiminuuttinen lanataan Forest of Magickin voimin, niin eihän siinä enää vastaan sanota. Ripriden Demon Ride ei sen sijaan tavoita nimensä mahtia, eikä puuroisesta perusrässäilystä jää oikein mitään mieleen.

Sunfacen tapauksessa unohduksesta ei taas ole vaaraa, sillä ryhmän huuruinen sludge/doom/stoner -leijailu on trippiä menoa. Road Six ja asteen rosoisempi Summerstorm ovat raitoja, jotka suorastaan saavat vaatimaan lisää ja enemmän. Harmi että ryhmä taitaa olla jo autuaammilla sludgetusmailla. Kasetin viimeinen varsinainen kappale onkin sitten oikein The Kappale. 21 ja puoliminuuttinen biisi, noin tarkemmin sanottuna, ja tämän mittasuhteet sekoittavan metallikuution on ulkoistanut bändi nimeltä Oksennus. Orkiektomia saakin pohtimaan musiikin rajoja/rajattomuutta murskaavalla massallaan. Ei kiirettä, ei painorajoituksia, ei hätää.

Tunti ja vartti on pitkä aika näin tylyn materiaalin parissa, mutta toisaalta kuuntelusession jälkeen saattaa myös olla jotenkin puhdistunut ja kirkastunut olo. Ehkä.

Mika Roth




Lukukertoja: 491
Facebook
Artistihaku
Ajankohtaisissa myös