Haydé: Picturesque

Omakustanne

Taiteellisesti kunnianhimoisen popin saralla rönsyily tahtoo usein olla vähintäänkin kaksipiippuinen juttu, koska kappaleiden kaaria rakennellessa tekijä saattaa muuttua vauhti-, korkeus- ja mittakaavasokeaksi. Haydén loppuvuodesta 2019 julkaisema Traveling-debyyttialbumi oli – ja on tietysti yhä –huima kokemus. 17-henkinen orkesteri antoi tuolloin jousien ja puhaltimien pauhata, kun monumentaalista taidepoppia jalostettiin kunnianhimoiseksi kokonaisuudeksi.

Aprikoin uuden musiikkimatkan mahdollista monumentaalisuutta kiistatta itsekseni ainakin kertaalleen, kun Haydén toinen pitkäsoitto tuli vastaan. Odotin tasojen nousevan entisestään, onhan kyse kuitenkin toisesta albumista. Ja toisella kierroksellahan pitää pistää esikoista paremmaksi kaikessa, eikö vain?

No ei nyt sentään, ei ainakaan nyt. Picturesque on artistinimen takaa löytyvän Heidi Naukkarisen säveltämä ja sanoittama albumi, jolta ei puutu korkeutta, leveyttä, näköä ja kokoa. Siltä löytyy vaskia, jousia ja isoja, isoja vokaaliosia, mutta elokuvalliset äänimaisemat osataan pitää nyt paremmin kurissa ja kokonaisuutta palvelevina. Tämä tarkoittaa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta alle neljän minuutin biisimittoja, mutta rajat – jos sellaisia nyt laskee edes olevan – ovat mielestäni vain kiteyttäneet ja tiivistäneet itse musiikkia.

Björk ja modernin kauden Kate Bush ovat edelleen oivia verrokkeja, mutta Haydén persoonallinen ilmaisu ohjaa huomiota omaan suuntaansa. A Letter To The Rulers on kaunis tapa ottaa kantaa aikamme suuruudenhullujen hallitsijoiden tekemisiin, sortumatta kuitenkaan yksipuiseen saarnaukseen. Draamaa tihkuva kolmeminuuttinen tavoittelee taivaat soundeillaan ja jää soimaan mieleen vielä pitkäksi aikaa. Ordinary Wife saattaa maistella tekstissään kirpeitä kateuden marjoja, mutta kuinka upean barokkimaisen pop-kappaleen niiden rinnalla onkaan saatu aikaiseksi.

Levyä edeltäneet kaksi sinkkua muodostavat myös mielenkiintoisen parin. 50 Years pohtii ajan voimia melankolian pirskahdellessa haitarin nuoteista, nostaa soundivallin taivaisiin saakka puntaroidessaan tavallaan ikuisuuden ikuisuutta. Mahdottomista yläilmoista voidaan kuitenkin tipahtaa silkan pianon ääreen tuosta vain, niin nyt kuin muillakin siivuilla. Kiekon ainoa neljän minuutin ylittäjä Neighbours tuo elektroefektit yllättäen kuvaan mukaan, mikä heijastelee onnistuneesti tekstin yllätyksiä. Elämä on monia asioita, joista kaikki eivät ehkä ole yhtä toivottuja, mutta osia pelistä joka tapauksessa.

Picturesque on pituutensa puolesta ehkä vain puolet esikoisesta, mutta levyjen välissä Haydé on oppinut tiivistämään sanottavansa niin tehokkaasti, että Picturesque taitaa kiilata debyytin edelle kaikilla merkittävimmillä mittareilla. Albumin päättävä TA-DA! tuntuu sulkevan muutaman kehän ja kaaren, joiden jälkeen Haydé voi jatkaa vapaasti mihin haluaa. Toivottavasti seuraavaa pitkäsoittoa ei tarvitse kuitenkaan odottaa 30-luvulle asti.