Pienet

Sinkut - Lokakuu 2019

04.10.2019


Aves: Gem of the Ocean (feat. JDFR) Aves: Gem of the Ocean (feat. JDFR)
Kieku Records

Helsinkil√§ist√§ elektropopyhtye Avesia ei p√§√§se ainakaan syytt√§m√§√§n siit√§, ett√§ se ‚Äď tai trion edustajat ‚Äď tuputtaisivat tietoa taustoista sun muista pikkujutuista tarpeettoman k√§rkk√§√§sti. Kuusi vuotta sitten albuminkin julkaissut yhtye lienee viett√§nyt hiljaiseloa hitaasti timanttejaan hioen, ja pitkittyneen hiljaisuuden katkaissut Gem of the Ocean on kiistatta herkkyydell√§√§n ja kauneudellaan h√§ik√§isev√§ elektropopin √∂inen pikku aarre.

Vokalistina raidalla vierailee islantilainen J√≥fr√≠√įur √Ākad√≥ttir, eli JDFR noin tuttavallisemmin, ja kyll√§h√§n taika pysyy rikkotumattomana halki koko nelj√§n ja puolen minuutin. Raukean verkkaisen startin j√§lkeen itse asiaan p√§√§st√§√§n vasta l√§hemp√§n√§ kahta minuuttia, mutta t√§ss√§kin tapauksessa matka on osa kokemusta. Harkiten ty√∂stetty√§ √§√§nimateriaalia k√§ytet√§√§n s√§√§steli√§√§sti, eik√§ √§√§nimaisemaa tuutata tukkoon, vaikka moiseen tarjoutuu mahdollisuuksia. √Ą√§rimm√§isen lupaavaa.

Mika Roth


Doom Unit: Black Day Comes Doom Unit: Black Day Comes
ProRecords / Pro Promotion

Kun yhtyeen nimi on Doom Unit, sitä puoliksi odottaa törmäävänsä joko doom metal -orkesteriin tai konsolipeliräiskintäactionrockin sekamelskaan. Tamperelainen Doom Unit ei kuitenkaan kuulu kumpaiseenkaan leiriin, vaan bändi kiskoo soittimistaan esiin perinteistä, raskasta, melodista ja riffivetoista rockia. Soundeissa on kiistatta pientä metallin kilinää mukana, mutta muuten tässä ollaan melko tarkkaan siellä missä ennenkin.

Black Day Comes on vasta kolmas sinkku sitten kuuden vuoden takaisen III-albumin, eikä hiljaiseloa viettäneen ryhmän seuraavista liikkeistä ole tietoa, mutta ainakin tämän näytteen perusteella biisikyniä ei kannata viskata pysyvästi pöytälaatikkoon. Melodisen hard rock -palan virtaus on vahva, rytmi vie junaa eteenpäin ja vokaalit istuvat paikoilleen taustalauluineen kaikkineen. Pinnat myös tyylikkäästä kitarasoolosta, joka varioi ja siirtyilee nätisti melodian ympärillä ilman sen kummempia kikkoja.

Mika Roth


Haydé: No Room For Me Haydé: No Room For Me

Haydé on saatesanoja lainatakseni yhden suuruudenhullun naisen orkesteri ja artistiminä, jota levyllä tukee elektroniikan lisäksi 17-henkinen orkesteri. Tuosta joukosta ei löydy kitaristia, mutta jousisoittimia ja puhaltimia on sitten senkin edestä. Pienestä tytöstä saakka musiikkia luonut artisti sanoittaa, säveltää ja sovittaa kappaleensa, jossa kaikuvat niin kokeellisten lauluntekijöiden ja elokuvamusiikin vaikutteet halki vuosikymmenten. Ajatelkaapa vaikka, että Kate Bush ja Björk olisivat alkupiste, josta retkeillään vähintäänkin Saturnukseen saakka.

No Room For Me on kolmen ja puolen minuutin rajapyykin hädin tuskin ylittävä teos, mutta se vaikuttaa alkuun yhtä mahdottomalta kuin Hugon ensimmäinen pitkä kamera-ajo, tai horisonttiin katoava seisova pöytä. Informaatioähkyn varjo nousee korkeana kohti taivaita, ja tunnet oman pienuutesi. Vuorollaan huomio kiinnittyy tuohon teemaan, noihin jousiin, kaiken päällä, väleissä ja vieressä kirmaaviin vokaaleihin ja tietysti torviin. Huh, upeaa, hurmaavaa, vapaata ja samalla niin hämmentävää, että adjektiivit tahtovat loppua kesken.

Mika Roth


Hämärä: Kuvio Hämärä: Kuvio
Svart Records

Hämärää ja umpimelankolista konepoppia omilla säännöillään luova Hämärä on aiemmin jyskyttänyt EBM:n teräsrakenteita, lähennellyt Black Celebrationin aikaisen Depeche Moden kohtalokkuutta ja flirttaillut videopelinostalgian kanssa. Tämän rikkaan vaikkakin vielä lyhyen historian seuraava lenkki levittää kaksikon soundia jälleen uusille urille, liittäen kaiken edellä mainitun mukaan uusimpaan luomukseensa.

Mikä siis on Kuvion juoni? Alun hidas kasvu kumpuaa industrialin maakaapeleista, jostain kellarikerrosten ja ajan takaa jyrisee rytmi. Rytmiin yhtyy naislaulu, joka saa minuutin kohdilla keveämmät vaatteet ylleen edes hetkeksi. Yksinkertaiset kuviot linkittyvät toisiinsa ja väliosaan tultaessa vähäeleinen laulu sekä alati levottomammaksi muuttuvat konetaustat rakentavat jotain soolon kaltaista. Lyriikoiden ja musiikin luoma kontrasti on jälleen melkoinen, mikä on tietysti ollut tarkoituskin, koska näin kumpikin puoli kolikosta vain korostuu.

Mika Roth


kls.: Valvotaan vielä kls.: Valvotaan vielä

Kristillinen rock-yhtye kls. juhlii 15-vuotista uraansa uunituoreen sinkun voimin. Yhtye onkin sitten rikki EP-levynsä ehtinyt julkaisemaan melkoisen pinon eripituisia kiekkoja, soundien asettuessa vuosien saatossa lähemmäs valtavirtaa. Samalla latausmäärät ja listasijoitukset ovat kohentuneet, parin vuoden takaisen Alpha Omegan kivutessa peräti paalupaikalle saakka.

Toki Valvotaan vielä -sinkullakin kuullaan yhä bändille ominaista särökitaraa, mutta rinnalla säksättävät kovasti kasarille maistuvat koskettimet. Kertosäe on kuin turboahtimeen tungettu Aknestik ja Bon Jovi osuisivat jotenkin samalla sektorille ja muutenkin stadionrockin maneerit on otettu kiitettävällä prosentilla haltuun. Entä toimiiko tämä häpeilemätön korvamato siten? No kyllä vaan, ja on melkoinen ihme ellei tästäkin siivusta synny uutta sulkaa puolitoistakymmenvuotiaan bändin päähineeseen.

Mika Roth


Lemmenpyssyt: Sata prossaa (feat. Hannibal, Tykopaatti & Leo Luxxxus) Lemmenpyssyt: Sata prossaa (feat. Hannibal, Tykopaatti & Leo Luxxxus)
Soit Se Silti

Lemmenpyssyt on siis yhdistänyt voimansa Hannibalin & Tykopaattin kanssa? Ja lisäprossia coctailille antaa vielä Leo Luxxxus. Hervanta kohtaa Rovaniemen ja lopputuloksessa on selvästi kohdennettu tähtäin jonnekin Beastie Boysin, Pääkköset-orkesterin ja sen erittäin kuuluisan Run D.M.C. & Aerosmith -yhteistyön hedelmiin. Eli riittääkö herrakatraan sata prossaa, vai köhiikö kone ennen kalkkiviivoja?

Okei, kaava on tuttu ja kunnianosoitus lähentelee jo lainailua, mutta turha on toisaalta kiistää, etteikö räppirokkaus saisi jalkoja levottomiksi ja päätä nyökkäilemään tahdin osoittamalla tavalla. Biisissä isketään välittömästi kiinni limppuun ja särökitarat antavat täydellistä tukea runsaille riveille, joissa metaforia roiskitaan seinille. Tulivoima perustuu kertosäkeeseen, loppupuoliskolle puserrettu kitarasoolo on täyttä asiaa ja kaikki on just eikä melkein. Miksi tällaisia menobiisejä ei tehdä enempää?

Mika Roth


Luukas Oja: Ei on ei Luukas Oja: Ei on ei
Playground Music Finland

Taannoin Desibeli.netin haastateltavanakin käväissyt Luukas Oja ottaa uusimmalla sinkullaan tiukasti kantaa päivänpolttavaan aiheeseen. Ei on ei -kipale näet porautuu seksuaalisen häirinnän hetteikköön ja välittää viestinsä huippuenergisen, samaan aikaan popahtavan ja melodisen punkrockin avulla. Eli pidetään ne kädet siellä omalla puolella ja ymmärretään mitä sana ’ei’ oikein tarkoittaa.

Terhakasti nykivä ja pistävästi paukkuva biisi tarttuu kerrasta korvaan ja koukku ei sitten irtoakaan enää, kun se on ensi kertaa tarttunut kohteeseensa. Kaikki oleellinen on saatu mahdutettua reilun kolmen minuutin mittaan, eikä kyljissä ole tippaakaan rasvaa, eli myös sovituspuolesta vastanneet ansaitsevat syvimmän kumarruksen. Mikäli vastaavia hittejä vain irtoaa vastakin biisikynistä, on ryhmän tulevaisuus täynnä lupausten hohdetta ja glooriaa. Kannattaa ottaa myös haltuun bändin aiemmat sinkut, jotka osoittavat että kyse ei ole vain yhdestä onnekkaasta sattumasta.

Mika Roth


Memoremains: Sorry Memoremains: Sorry

Sein√§jokelainen Memoremains j√§tt√§√§ t√§ll√§ er√§√§ oopperametallit v√§hemm√§lle ja seisoo ‚Äď vai pit√§isik√∂ sanoa, tanssii ‚Äď tukevammin diskoteekin puolella. Sorry on suora l√§mmitys Madonnan kappaleesta, joka oli aikoinaan Confessions On A Dance Floorin toinen sinkkulohkaisu. Eik√§ idea Madonnan metalliversioinnista ole tietenk√§√§n mik√§√§n uusi: M√∂tley Cr√ľe, KMFDM ja kotoiset Waltari ja Twilight Guardians ovat jo kaikki k√§yneet aiemmin kyl√§ss√§.

Avainkysymys kuuluukin: mitä uutta ja arvokasta Memoremains osaa tuoda mukaan versioonsa? Johanna on kieltämättä vokalistina vahvempaa tekoa, rouheat kitarat ja tuikkivat koskettimet löytävät biisistä bilevaihteen ja rytmiryhmä ei vedä hommaa onneksi överiksi. Jytäävä komppi käy päälle, mutta toisaalta: lyriikat ovat kipakat. Väliosan leijunnassa rohkeampi lähestymiskulmakin olisi toiminut, finaalin korvatessa onneksi pienen odottelun. Ei mikään ikimuistoisin versio, mutta ensimmäinen kuulemani tästä nimenomaisesta kipaleesta.

Mika Roth


Merianna: Kuka mä oon Merianna: Kuka mä oon

Oman identiteetin pohdinta ja sivuun sys√§tyt haaveet saavat monet meist√§ valvomaan y√∂n tunteina. Liian usein nuo y√∂lliset ep√§ilyksen tunnit johtavat vain samojen asioiden vatvontaan, ajan juostessa armottomasti tiimalasissa karkuun. ‚ÄĚKuka m√§ oon?‚ÄĚ kysyi my√∂s Andalusiassa asuva suomalainen Merianna, syd√§n antoi vastauksen ja n√§in h√§nest√§ tuli laulaja/lauluntekij√§.

Ensimmäinen sinkku on kuubalaisen Victor Azaelin tuottama, mutta itse raita kuulostaa erehtymättömästi suomalaiselta pop-laululta. On ihan jokaisesta kuulijasta kiinni, kokeeko tuon vahvistavana vai heikentävä tekijänä, mutta omaan korvaani Merianna kuulostaa juurikin itseltään. Vokaalit ovat pinnassa, rytmipuoli lienee hoidettu lähinnä elektronisesti ja vivahteikkaasti soitetut modernit koskettimet antavat lisää ryhtiä kipaleelle. Ja mikä tärkeintä: kysymyksen ympärille rakentuva koukku tarraa vahvasti kiinni korvasta. Eli ainakin Merianna on saanut kiistattoman vastauksen kysymykselleen.

Mika Roth


messier: Pollyanna messier: Pollyanna

Musiikki on tunnetusti rajatonta, ja esimerkiksi kitarapop on siitä mahtava genre, että siinä voidaan pienilläkin siveltimen vedoilla saavuttaa uskomattoman pakahduttavia sfäärejä. Pieniä kirjaimia nimessään suosiva messier perustettiin Oulussa syksyllä 2017 Weezer-tribuutin raunioille, ja noiden pop-nerojen melodisen sekä harmonisen perinnön voi yhä kuulla myös haudan tällä puolen.

messierilt√§ on ilmestym√§ss√§ jossain vaiheessa debyyttialbumikin, jota on pohjustettu jo nelj√§ll√§ sinkulla. N√§ist√§ uusin on s√∂p√∂ll√§ kansikuvalla varustettu Pollyanna, jolla ryhm√§n vokaalipainotteinen, harmoninen ja √ľbermelodinen soundi on pehmeimmill√§√§n, py√∂reimmill√§√§n ja hattaramaisimmillaan. Enk√§ k√§yt√§ n√§it√§ termej√§ mitenk√§√§n negatiivisessa mieless√§, sill√§ messierin kolmikko osaa luoda sanalla sanoen t√§ydellisi√§ pop-hattaroita, joiden varassa haluaisi leijua ikuisuudesta ikuisuuteen. Voi kunpa lupailtu On Malaise -debyyttialbumi ilmestyisi jo pian, sill√§ maailmassa ei ole koskaan liiaksi Weezerin henkisi√§ lapsia.

Mika Roth


Mon-Sala: Boys Don’t Cry Mon-Sala: Boys Don’t Cry
Playground Music Finland

Mon-Sala on kotimainen räp-artisti, jonka ilmaisussa spoken word yhdistyy ja sulautuu perinteisen räpin kanssa joksikin uudeksi, erilaiseksi ja positiivisella tavalla persoonalliseksi. Mon-Sala on vielä myöhemmin tänä vuonna julkaisemassa EP-levyllisen musiikkia ja Boys Don’t Cry on tulevan kiekon ensimmäinen maistiainen.

Nimest√§√§n huolimatta biisi on t√§ysin suomenkielinen, mitaltaan vain kaksi ja puoliminuuttinen, ja julmassa suoruudessaan ehdoton. Kappaleen syntyhistoria ulottuu noin kahden vuoden taakse ja Mon-Salan ‚Äôsad girl rap‚Äô piirt√§√§ kahden ihmisen haparoivan l√§heisyydenkaipuun, sek√§ sen huteran ja mahdollisesti vaarallisenkin sillan, joka saattaa kantaa kummankin painon ‚Äď tai sitten ei. Kertoja ei kuitenkaan ole pahoillaan, eik√§ anna v√§linpit√§m√§tt√∂myydelle mahdollisuutta kukoistaa, vaikka √§√§nens√§vy toista saattaakin vihjata. Syd√§nverell√§ ja suoraan sielusta kumpuavaa teksti√§, joka saa odottamaan tulevalta EP:lt√§ paljon.

Mika Roth


Moody: On The Run Moody: On The Run
Raate Music

Helsinkiläinen rock-komppania Moody puristeli ja kiristeli henkeä kesäisellä Can’t Breathe -sinkullaan, joka raapi actionrockin purttaan jo metallin ulkopintoihin. Sama meno jatkuu myös tuoreella sinkulla, jolla reiluun neljään minuuttiin ehditään survoa alkoholinhuuruinen tarina, jota kertoja ei ehkä kuitenkaan haluaisi muistaa aivan niin yksityiskohtaisen tarkasti.

Moody ei tietenkään ole musiikkihistorian ensimmäinen rock-orkka, joka tekee biisin humalan nosteessa keksityistä tempuista, mutta ainahan noista mötikkä-hetkistä voi jotain oppia. Kai. Niin tai näin, On The Run on kipakka rock-biisi, jonka energiatasot hipovat kattoa ja klassisia kaavoja toistava rakenne on trimmattu täyteen tikkiin kuin katukisa-auto konsanaan. Pääriffi on täyttä asiaa, kertosäe iskee nuppiin kuin pangalaktinen kurlauspommi ja hanskat eivät missään vaiheessa pääse painamaan käsiä alaspäin. Saisinko minäkin shotin samaa myrkkyä, kiitos?

Mika Roth


Nevicate: The Surface Nevicate: The Surface

Nevicate on joensuulainen metalliyhtye, joka on ollut toiminnassa aktiivisesti viisi vuotta. Ryhm√§n moderni, melodinen ja sinfoninen metalli toteuttaa periaatetta ‚ÄĚenemm√§n on enemm√§n‚ÄĚ, eli The Surfacen reilut kolme ja puoli minuuttia on ladattu t√§yteen kaikkea genreen sopivaa ja oletettavaa. Vauhdikkaan musiikillisen puolen vastapainona toimivat hetkitt√§in suorastaan synkiksi √§ityv√§t lyriikat, joissa k√§sitell√§√§n pienen ihmisen herk√§n sielun syvyyksi√§.

Alun metallirymistely lyö karmit sisään, kunnes koittaa yllättävä käännös sinfonisempiin maisemiin. Kitaroiden rinnalla kirmaavat koskettimet, mies- ja naisvokalistin keskinäinen vokaalitaisto nousee keskiöön, eli melodinen naislaulu ja käreä mieshuuto ovat tutuilla hippasilla. Kaikki tämä saattaa luettuna vaikuttaa hieman klisheiseltä, mutta The Surfacen eduksi on todettava, että biisi nousee vaativan genrensä sisäisessä kisassa korkealle. Debyyttialbuminkin työstö on kuuleman mukaan jo käynnissä, joten pidetään antennit herkkinä Nevicaten suuntaan.

Mika Roth


Pastis: Love Is a Gun Pastis: Love Is a Gun
Stupido Records

Pastis onnistui kiinnittämään itsensä allekirjoittaneen henkilökohtaisille soittolistoille kesäisellä Who Left You Standing By The Seashore? -sinkullaan. Tuon runsailla kitaroilla ja kunnon äänivalleilla varustetun pophelmen seuraaja on yhtä herttainen ja tarttuva, mutta silti aivan totaalisen erilainen retki kitarapoprockin ihmemaahan.

Jos rakkaus on ase, saavat siis luodit laulaa ja vinkua vaikka kuinka, mikäli kertojaa on siis uskominen. Vaikka ideaa on kierrätetty jo upeampaankin otteeseen, saavat nämä metaforat aina aikaiseksi vahvoja mielikuvia, sillä yksinkertaiset ja suorat ideat tahtovat toimia. Lähtönopeudet luodeille tässä nimenomaisessa tapauksessa eivät ole kovia, sillä bändi ennemminkin fiilistelee päivänpaisteessa pehmeiden soundien kera, kuin varsinaisesti uhkuu vaaraa. Inhimillisempi ote ja melodisempi kattaus luo kuitenkin välittömän ja miellyttävän tunnelman, minkä ansiosta biisi juuttunee edeltäjänsä tavoin soittoon.

Mika Roth


Rebecca: Nobody Else Rebecca: Nobody Else
Soit Se Silti

Tamperelainen laulaja/lauluntekijä Rebecca rysäytti itsensä allekirjoittaneen maailmaan kesäisellä New Sh*t -sinkullaan, joka nuiji r’n’b:n, soulin ja hip-hopin toisiinsa. Syksyn synkkyyteen suomalaisnigerialainen laulaja lähtee rauhallisemman tunnelmoinnin voimin, uuden biisin esitellessä upean äänen omaavan vokalistin huimaa skaalaa tyylillä.

Nobody Else on saatesanoja lainatakseni laulupainotteinen ‚ÄĚvoimabiisi suoraan syd√§mest√§‚ÄĚ, joka kasvaa Rebeccan laulun my√∂t√§ monitasoiseksi pop-helmeksi. Toki biisin perusta on valettu soulin varaan, mutta taiten tehty jousisovitus sek√§ rytmipuolen rohkea √§√§niarkkitehtuuri siirt√§v√§t kipaleen vahvasti t√§h√§n p√§iv√§√§n, t√§h√§n hetkeen ja t√§h√§n maailmankolkkaan. Voisipa lopputulosta kuvailla jopa uuden soulin ja barokkipopin v√§h√§eleiseksi j√§lkel√§iseksi, jossa kummastakin maailmasta on saatu mukaan parhaita puolia. Olisiko jo pian aika ryhty√§ ty√∂st√§m√§√§n EP:t√§, tai per√§ti ihan pitk√§soittoa?

Mika Roth


Stella Christine: Someday Stella Christine: Someday
Avart Pop

Laulaja/lauluntekijä Stella Christinen keväinen We’re Gonna Love -sinkku jäi mieleen kesäistä lämpöä hehkuvana soulpop-helmenä. Nyt on koittanut syksy ja tuore sinkku Someday huokuu tähän ajankohtaan sopivasti istuvia tuntoja, eli soul on saanut tehdä tilaa folkimmalle ilmapiirille ja tempokin on samalla asettunut rauhallisemmalle radalle.

Someday kertoo ymm√§rt√§√§kseni hetkeen her√§√§misest√§ ‚Äď siit√§, kun varoittamatta oivaltaa p√§ivien v√§henev√§n, eik√§ oikein tied√§ mit√§ on saanut el√§m√§ss√§√§n t√§h√§n menness√§ aikaiseksi ja mihin pit√§isi seuraavaksi suunnata. On kyseess√§ sitten kahdenkympin, kuudenkympin tai jonkin muun rajan aiheuttama tilanne, pys√§ytt√§√§ se aina yht√§ yll√§tt√§en. Stella Christinen tekstiss√§ koko oranvanpy√∂r√§ kyseenalaistetaan tuomitsematta silti mit√§√§n tiet√§, jotkin polut eiv√§t vain ole kaikkia varten. Kauniisti vaimea ja sielua puhutteleva kappale, jolle kannattaa aina antaa viisi minuuttia el√§m√§st√§√§n. Ne minuutit kuin ovat taatusti hyvin k√§ytettyj√§.

Mika Roth


STINAKO: Kun viimein saavuit STINAKO: Kun viimein saavuit
Soliti

STINAKO -nimen takaa paljastuu Stina Koistinen, arvostettu laulaja/lauluntekijä, joka tunnetaan mm. Color Dolor ja Swan/Koistinen yhtyeistä. Soolodebyytillään Koistinen ei turvaudu jykevään äänimassaan, tai kitaravalleihin, vaan äänessä ovat ainoastaan Koistinen ja vanha mökkipiano, jonka tummasävyinen sointi ja varjoisa vire luovat ainakin tälle sinkulle äärimmäisen kohtalokkaan tunnelman. Aivan lopussa ääniä muokataan aavistuksen verran, mutta tuo pieni lisä ei riko hetken lumoa.

Kun viimein saavuit on periaatteessa balladi, tosin syd√§nverell√§ lauletut rivit saavat unohtamaan genreaidat ja muut vastaavat turhuudet. T√§m√§ kappale kertoo kaipuusta, menett√§misen kivusta ja menetetyist√§ mahdollisuuksista, joiden t√§yden painoarvon kertoja tuntuu ymm√§rt√§v√§n vasta nyt. Eik√§ kelloja voi k√§√§nt√§√§ taaksep√§in, vaikka kuinka sielua polttaisi. Mik√§ on tuo tekstiss√§ mainittu salaisuus ja lupaus, jonka ymp√§rille kaikki rakentuu? En tied√§, mutta pystyn vaivatta aistimaan tunteen voimakkuuden ‚Äď ja tuo voima nostaa t√§m√§n kappaleen korkealle.

Mika Roth


Terapeutti Tervon Suljettu Osasto: Sydän kädessä Terapeutti Tervon Suljettu Osasto: Sydän kädessä
Raate Music

Miika Tervo p√§√§tti vaihtaa psykoterapeutin duunit musiikkiammattilaisuuteen ja n√§in syntyi Terapeutti Tervon Suljettu Osasto. Yhtyeen uran kolmas sinkku jatkaa lyriikoidensa puolesta syvemm√§lle suomirockin ja suomenkielisen popmusiikin varjoisalle puolelle, mutta se ei tarkoita sit√§, ett√§ s√§vellyksen pit√§isi laahustaa halki kurakoiden ‚Äď ennemminkin p√§invastoin.

Sydän kädessä -kappaleen kertoja antaa periksi kaikille vieteilleen, siis aivan kaikille. Varovaisuuden ja kaikenlaisen järjellisyyden lentäessä olan yli syntyy paljon ja monenlaista jälkeä, jälkeläisistä nyt puhumattakaan. Tämä kaikki esitetään iloisesti kurvailevan rockbiisin karmeissa, kitaran soidessa kuin Popedan kultahetkinä konsanaan. Touhussa on pientä sukulaisuutta myös monille muillekin suomirockin ironiaa hallinneille ryhmille, jotka osaavat samaan aikaan silittää yleisöään myötä- ja vastakarvaan. Iloinen korvamato ja puukkoa haavoissa kääntävät sanat, eihän siihen muuta tarvita.

Mika Roth


Varjola: Sydän itkee verta Varjola: Sydän itkee verta
Inverse Records

Vantaalainen Varjola ei ole vielä iällä pilattu, sillä ryhmä perustettiin vasta vuonna 2018. Lyhyestä taipaleestaan huolimatta yhtye on ehtinyt julkaista jo debyyttialbuminsakin, jolla tummasävyinen rock soi vielä iisimmin, perinteisemmin ja jotenkin säyseämmin. Se oli kuitenkin silloin ja nyt on nyt, eikä tuoreella sinkulla pääse enää syyttämään tekijöitä ainakaan löysyydestä.

Sydän itkee verta -sinkku tasapainoileekin jo raskaan rockin ja metallin rajaseuduilla, särökitaroiden ja vokaalien iskiessä kipinää uudella asenteella. Eikä pyristely ja potkiskelu ole lainkaan ponnetonta, sillä matka säkeistöstä kertsiin ja takaisin sujuu kuin huippuunsa trimmatun panssarivaunun kyydissä. Ryminää ja rytinää piisaa, mutta bändi ei toisaalta sorru rankisteluun rankistelun itsensä vuoksi vaan vie biisin alusta loogiseen loppuunsa saakka juuri kuten pitääkin. Näin sitä pitää.

Mika Roth




Lukukertoja: 937
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs