Hadal Sherpa: Void Weaver

Omakustanne

Onko siitä muka jo pian kahdeksan vuotta, kun musiikkia tiksiläisten toteemipaikkojen liepeiltä luova Hadal Sherpa julkaisi esikoisalbuminsa? Aika on julma, mutta onneksi Hadal Sherpan krautrockin, tiksiläinen kebab-rock (yhtyeen itsensä käyttämä kuvaus) ja etnoprogeinen psykedeliarock silittää aina myötäkarvaan.

Muistot debyyttipitkäsoitosta olivat itse asiassa niin lämpimät, että ilahduin täydestä sydämestä, kun Void Weaver tuli arvioitavien albumeiden pinossa vastaan. Aah, näihin instrumentaalipilviin halusinkin kietoutua ja pysytellä niiden kannateltavana ikuisuudesta ikuisuuteen. Harmillisesti aika on jälleen esteenä ikuisuuteen katoamisessa, joten pitänee ryhtyä pilkkomaan viiden raidan ja noin 43 minuutin mittaista ääniannosta osiinsa.

Raidoista lyhin on tasan seitsemän minuuttia lohkaiseva Abyssal Gazers, jolla kuullaan tuttujen bändisoitinten rinnalla luultavimmin udia. Arabialainen kielisoitin luo vahvan itämaisen viban, jota rytmikuviot vain korostavat entisestään, bändin jauhaessa hellin käsin teemaa aikansa. Nimiraita Void Weaver tuo Pi Vianan sanattoman vokalisoinnin eteen, mystisyyden usvien noustessa ensimmäisen vajaan kolmen minuutin ajan aina vain ylemmäs. Eikä Hadal Sherpa räjäytä biisiä rokiksi, vaan uskaltaa pitää liekin riittävän pienenä, jolloin huilu ja akustisuutta korostavat rikkaat kielisoittimet pääsevät kunnolla esiin sähköisten soitinten takaa.

Rokkiakin tokin kuullaan ja keskelle levyä nouseva Farum Azul on tuolla saralla progerokahtavin tapaus, josta satunnaisen kuulijan on helppo löytää nopeampaa rajapintaa. Sähkökitarat, basso ja rummut tekevät taas Kingston Wallia sivuille, mutta siitähän ei näissä yhteyksissä ole ainakaan haittaa, kun melodiaa osataan jalostaa ja tarinaa viedä eteenpäin. Itä on nytkin soundissa yksi määrittävä tekijä, hetkittäin jopa määräävä, mutta samalla yhtyeen soundi ja äänipaletti tuntuvat vain rikastuneen sekä kehittyneen.

Eikä siinä vielä kaikki, tietenkään. Astravar vääntää päätösraitana groovemeisselillä vielä kierteitä tiukemmiksi, välttäen kuitenkin liian puristamisen vaarat. Yli 12-minuuttinen jätti kulkee nopein jaloin ja vakain askelin, mutta muistaa pitää suuntansa halki taipaleen – mikä pätee samalla koko albumiin.

Odotus oli pitkä, vaan Void Weaver on kaiken odottamisen arvoinen tapaus. Levyllinen psykedeelisesti väkevästi sävyttynyttä musiikkia, jota voi kutsua yleisellä tasolla rockiksikin, mutta jonka todellinen perintötekijöiden kirjo on paljon, paljon rikkaampi ja siten arvaamattomampi. Tee itsellesi palvelus, haasta itsesi. Tartu Void Weaverin eteesi rullaamasta matosta kaksin käsin kiinni, ja anna lentomatkan vain tapahtua.