Kelja: Tuulesta temmattua

Omakustanne

Kelja on pohjoiskarjalalainen laulaja/lauluntekijä, jonka kolme edellistä pitkäsoittoa ilmestyivät vuosina 2017–2019. Jokainen niistä on arvioitu Desibeli.netissä ja jokainen niistä jätti allekirjoittaneen lievästi hölmistyneenä raapimaan päälakeaan. En siis tiennyt mitä odottaa uutukaiselta, paitsi tietysti jotain erilaista, mikä on aina hyvä lähtökohta.

Keljan musiikkia voi kuvata helposti folkahtavaksi poprockiksi, mutta siitä eteenpäin ns. säännöt ja lait ovat joustavan puoleisia. Neljättä albumia saatiin odottaa yllättävän pitkään, mutta senkin tunnistaa nopeasti luojansa lapseksi. Keljan tyyli ja biisintekotapa viittaa perinteiseen suomalaiseen lauluntekijäperinteeseen, jossa sanat ovat keskiössä ja melodia valitsee mieluiten tummemman puvun kaapista.

Sinkuksi valittu Kissaruhtinas on kuusarihenkinen ja mystisen svengaava herkkupala, joka kertoo kissalauman elosta sivukujilla, takapihoilla ja pitkälti öiseen aikaan. Poikani avaruuden matkaaja kuroo matkan tähtiin kolmeen minuuttiin, haaveiden koristellessa tähtitaivaan mitä kauneimmin ja haikeimmin piirroksin. Toiset haaveet voi ehkä toteuttaa, toisia taas ei. Karjapaimen näkee kuinka samaisen taivaan alla preerialla unelmiaan ei voi vieläkään jokainen saavuttaa, etenkään jos satut olemaan ’vääränlainen’. Totuus ja mielikuvat mahtuvat edelleen vaikeasti samaan tilaan, minkä hienon melankolinen westernversio kertoo tavallaan.

Panoksia nostetaan ja rytmi vahvennetaan, kun Faarao Pirttikangas liittyy rinnalle ja Tuntemisen ihmemaa jyrää brutaalin yksinkertaisella kuviollaan. Takova kulku ja vierailijan toismaailmallinen vokalisointi kääntävät pohjoisen eteläksi ja sinisen punaiseksi, eikä levyn toiseksi lyhin tuokio muuta tarvitsekaan. Radat ovat muuntuneet ja kun sisarraita Tuulesta temmattua soi hieman myöhemmin, lähtevät levyn sisäiset teemat jäsentymään. Albumia kannattaakin pyörittää muutaman kerran, jotta eri sillat, linkit ja viittaukset pystyy kiekon sisältä kunnolla hahmottamaan.

Levyn yhdeksi teemaksi mainitaan tuuli ja kyllähän tuulet halki levyn puhaltavat eri viestejä tuoden. Omaan korvaan osuivat myös monet haaveet, toiveet ja fantasiat, joita tuulet kuiskivat henkilöiden korviin. Maailma on paikka, jossa törröttävät naulat halutaan vasaroida samalle tasalle muiden kanssa, mutta ilman monimuotoisuutta jäisi moni asia saavuttamatta. Tuulenkaltainen maailma ja Paratiisin lintu -kappaleet käyvätkin oivista käyntikorteista, jotka jokaisen olisi hyvä syynätä edes kerran.

Kelja soundaa neljännellä pitkäsoitollaan rennommalta kuin aiemmin. Omaan tahtiin ja omin käsin ikuistetut kipaleet ovat saaneet hakea muotojaan aikansa, eikä negatiivista ja rikkovaa puristusta ole havaittavissa. Vahvinta, kypsintä ja puhuttelevinta Keljaa tähän mennessä, mikä ei ole ihan vähän sanottu.