Kosmos: K��rmesormus

Omakustanne

Turkulainen progefolk-ryhm� Kosmos oli viimeksi tapetilla Desibeli.netiss� hieman ennen pandemiaa, kun Ajan peili avarsi entisest��n laajoja musiikin kentti� hy�dynt�v�n yhtyeen maailmaa.

Noista p�ivist� on kulunut aikaa, mutta voin sanoa puhtain syd�min ilahtuneeni, kun tieto K��rmesormus-albumista saapui toimitukseen. Hieno vinyylilaitos tekee viel� entisest��n oikeutta jo valmiiksi ansiokkaalle musiikille ja A-puolen ensimm�inen raita Ikimets�n syd�nmaa on b�ndille ominaiseen tapaan eritt�in raukeasti askeltava avaus. Huomio kiinnittyy P�ivi Kylm�sen lauluun, sek� monitaituri Ismo Virran soittamiin kitaraan, mellotroniin, urkuun ja ksylofoniin. Muuta ei sitten tarvitakaan, kun suorastaan harras kappale ikimets�st� luodaan.

Toisena soiva Kuka muistaa voi tuo ��nikentt��n mukaan Kimmo L�hteenm�en soittaman pianon ja Sini Palokankaan puoliv�liss� totaalisen muutoksen tuovan saksofonin, mutta v�hemm�n on edelleen vakaasti enemm�n. Jopa n�in h�mment�v�ss� sovituksellisessa siirtosarjassa, jossa loikka sirkusteltan puolelle kiskaisee maton rivakasti jalkojen alta.

T�m�n j�lkeen vietet��n aikaa rauhallisemmissa ja seesteisemmiss� merkeiss�, eik� moisia irtiottoja koeta ennen puolenv�lin krouvia. Hiljaisempi henki k��ntyy Deja Vun kohdilla enemm�nkin runoudeksi, sek� mahdolliseksi viittaukseksi Carlos Castanedan kirjaan. Vasta puoliskon sulkeva kansanlaulu Tuuli k�y l�vitsein tuntuu viimein nousevan siivilleen, kun kappaleen lopussa avaruudet varoittamatta avautuvat ja tuulet puhaltavat kosmokseen asti.

B-puolen k�ynnist�� Mika Waltarin tekstiin s�velletty Korppi, joka on vain reilun puolentoista minuutin mittainen, ��nikentilt��n 2001: Avaruusseikkailu -henkinen trippi. Pys�ytt�v� tuokio johtaa K��rmesormus-kappaleeseen, josta k�ynnistyy albumin seuraava vaihe. Psykedeelinen progerock on aikalinjoiltaan puhtaan 70-lukulainen ja pienieleinen eeppisyys t�ydent�� mystist� teksti�, jossa helvetti ja taivaskin ovat vain yhden keh�n varrella vilahtelevia v�lipys�kkej�.

Kielletyn hedelm�n tarha jatkaa syvemm�lle taikuuden y�h�n, urkujen ja koskettimien vet�ess� nuottejaan jo liki takarajoja, mutta niin vain magia kantaa ja siirrytt�ess� levyn sulkevaan Kellokoski-raitaan, siirryt��n my�s y�n pimeimm�lle puolelle. Mielisairaalan kliininen kuvaus asukkaiden sanoin on kaikessa rauhallisuudessaan hyyt�v�, vierauden tihkuessa tapettimaisista ��nist�.

Albumi sulkeutuu t�ysin toisenlaisessa tilassa, kuin miss� se ikimetsiss� alkujaan avautui. Keh�n sijaan syntyy kaari, matka paratiisista ihmisen itsens� luomaan helvettiin. Miksi n�in, sit� ei ole selitetty, mutta ehk�p� ei tarvitse kuin katsoa ikkunasta ulos � tai mustasta peilist� sis��n, l�ytyyh�n sellainen jokaiselta meist�.

Kosmos on yht� kaikki luonut poikkeuksellisen albumin, jonka eri puolet ovat kirjaimellisesti eri puolia. Jos Vanha karma on kuin mustavalkoinen kohtaus ranskalaisesta uuden aallon elokuvasta, niin tosi-TV odottaa toisella puolella. Alussa keijut kutsuvat tanssimaan, lopussa Kellokoski jauhaa jauhamistaan, kahdeksan minuutin mitan p��st�ess� soittimet yhdess� ja erikseen sooloilemaan, kuin samaisen laitoksen asukit. Ehk� he ovatkin keijuja? Vastauksia ei anneta, kysymyksi�k��n ei juuri lausuta, joten valtiaan valtikka l�ytyy kuulijan k�dest�.