Apples Of Idun - suuria kuvia ja rajattomia mahdollisuuksia
16.05.2009
Kotimaisen elektronisen rockin ja industrialin kentillä osakkeitaan viime vuosina kohentanut Apples Of Idun julkaisi juuri Disaster Art nimisen albumin. Koska kiekko osoittautui Kruppin terästä kovemmaksi paketiksi oli suorastaan välttämätöntä haastatella yhtyettä. Kuultavaksi päätyi ryhmän primus motor Eetu Moisio, jonka sooloprojektina bändi aikoinaan aloitti. No niin, mitkä ovat fiilikset kiekon tiimoilta, tuliko lapsesta juuri sellainen kuin pitikin vai pääsikö mukaan kenties joitain odottamattomiakin piirteitä?
- Hyvältä tuntuu. Yllättävän lähelle päästiin sitä, miltä se päässä kuulosti ennen studioon menoa. Jos levy olisi todellakin lapsemme luineen ja nahkoineen, niin eihän se mikään helppo kakara olisi, mutta pienellä kouluttamisella sen saisi aisoihin.
Studiossa koettiin niitä normaaleja ongelmia, mutta kokonaisuus pysyi kuuleman mukaan selkeänä pitkälti tuottaja Joona Lukalan ansiosta. Biisirakenteita ei lähdetty liikoja avaamaan, mutta soudien suhteen luotettiin sopivaan määrään improvisaatiota. Edellinen albuminne Widow julkaistiin neljä vuotta sitten ja mielestäni kehitys kiekkojen välillä on ollut huimaa. Miten itse näet julkaisujen välissä kuluneet vuodet?
- Mielenkiintoisia vuosiahan ne ovat olleet. Widow oli itselleni tärkeä levy aikoinaan, koska tein sen lähes täysin yksin ja sain purkaa tuntojani, mutta hyvin nopeasti levyn jälkeen koottu bändi tuntui paljon paremmalta, kuin yksin nysvääminen. Todellakin kehitys on ollut huimaa. Aluksi bändi treenasi valmiita biisejä ja yritti soittaa ne mahdollisimman väkevästi keikoilla. Vuosien varrella ja pienen kokoonpanon viilaamisen aikana suunta siirtyi enemmän yhteiseen tekemiseen ja kommunikointiin. Vaikka olen pysynyt biisintekijänä, tehdään sovitukset kuitenkin nykyään aina porukalla, joten biisit muotoutuvat lopullisiksi vasta yhteisen työn kautta. Jos näitä kahta pitkäsoittoa vertaa, niin erohan on räikeä. Widow kuulostaa omaan korvaani nykyään lähinnä sympaattiselta, mutta toisaalta siellä on monta oikein hyvää biisiä.
Vuodet eivät ole kuitenkaan muuttaneet Apples Of Idunin biisintekotapoja. Suurin sävellysvastuu on edelleen Moision hartioilla, joka viettää ”pitkiä päiviä ja öitä treenikämpällä tietokoneen ja syntikkaläjän kanssa”. Biisiraakile esitellään treenikämpällä yhtyeelle, joka sitten yksissä tuumin sovittaa siitä elävän ja itsensä kuuloisen kappaleen. Viime aikoina kitaristi Lari Sallinen on osallistunut enenevissä määrin sävellys-sessioihin, mutta Moision mukaan biisintekometodit muuttuvat tuskin koskaan kokonaan.
- Kyllä se pari olutta, kolmioleipä, aski tupakkaa ja yksin riehuminen on aika koukuttava illanviettotapa kuitenkin. Ei ehkä terveellistä, mutta henkisesti ravitsevaa.
Levyä tehtiin lopulta reilu vuosi. Ensin hitaammin ja rahoituksen löydyttyä huomattavasti kiivaammin, mutta metodit eivät juuri muuttuneet.
- Tekoprosessi pysyi lopulta aika samana. Tietenkin pieniä parannuksia keksittiin koko ajan, miten asiat voi tehdä järkevämmin, joten seuraavaa levyä varten on käyty hyvä koulu. Sen verran hyvän työstötavan mielestämme löysimme, että Disaster Artin seuraajaa ollaan suunniteltu jo vuoden 2010 kesälle.
Soundeiltaan uutukainen on mielestäni melkoinen askel eteenpäin. Voisi sanoa että olette nykyään huomattavasti radioystävällisempiä, vai oletteko...
- Voisihan näin sanoa, mutta ehkä kuitenkin hieman salakavalalla tavalla. Esimerkiksi levyn selvästi helpoin raita, The Fusing Clouds, oli aluksi täysi vitsi. Kun soitin sen jätkille, niin joka tyyppi nauroi, mutta samalla pelkäsi, että olen tosissani sen kanssa. Lopulta sen biisin tavoite oli olla helppo radiohitti, joka räjäytetään palasiksi lopussa. Kutsumme biisiä edelleenkin "haddawayksi". Kyseinen kipale on hyvä esimerkki siitä, miten vähänkin syvällisemmällä tekstillä pinnaltaan yksinkertainen kappalekin saa sävyjä ja tasoja, jos niitä osaa etsiä. Radioystävällisyyttä ei tietoisesti pyritty lisäämään, ellei siihen lasketa sitä, että halusimme biisien olevan tiukempia paketteja. Pop-musiikki ei ehkä ole ensimmäinen asia mihin Apples Of Idunin tuntevat meidät yhdistävät, mutta itse emme ole häpeilleet repiä siltäkin suunnalta vaikutteita.
Albumin soundimaailmaa viilattiin Moision mukaan pieteetillä ja lauluefekteillä leikiteltiin enemmän kuin aiemmin. Kitarat ja syntikat pyrittiin sulauttamaan toisiinsa ja akustisiakin elementtejä löytyy nyt runsaammin. Yhtyeen ensisijaisena tavoitteena oli miellyttää omaa korvaa, sekä tehdä kokonaisuudesta mielenkiintoinen ja yksityiskohtia täynnä oleva. Soundimaailman rikkaudessa piilee kuitenkin myös vaaroja ja mielestäni jotkin kappaleet eivät istu aivan ongelmitta "samaan kuvaan" muun materiaalin kanssa...
- Alusta asti oli selvää, ettei tästä levystä tule mitään yhdellä muotilla leivottua piparipellillistä. Halusimme haastaa kuulijan ja itsemme monitasoiseen audioseikkailuun, jossa olisi kuitenkin se kuuluisa punainen lanka. Albumi vaatii keskittymistä alkuun, mutta kun tuon langan löytää, pystyy sitä kuuntelemaan löysemmälläkin päällä.
- Tämä on sellainen kuin ne albumit, joita itse tykkään kuunnella. Kaikkia levyn biisejä ei ole tarkoitettukaan samaan kuvaan. Jos Disaster Artin teemat kiteyttää, ne ovat: viha, epätoivo, jumalointi, sääli, kapina, vähän lisää vihaa, kaipaus ja toivo. Minulle on loogista tehdä näistä tunteista hieman erilaisia biisejä, erilaisia maisemia ja tunnelmia. Sen jälkeen en voi kuin toivoa, että kuuntelija ottaa onkeensa. Ehkä tämä levy vaatikiin kuuntelijalta kaikista eniten monipuolista tunneälyä. Mene ja tiedä...
Albumin biisijärjestys kirkastui vasta viisi päivää ennen levyn painoon menoa, tosin avauksena soiva The Bang sekä levyn päättävä Living Under Glass olivat kuuleman mukaan selvillä jo pitkään. Kappaleita jäi myös iso tukku ylitse, sillä Disaster Artille päätyneet biisit valittiin bändidemokratian nimissä siten, että jokainen jäsen seisoo jokaisen kappaleen takana. Moisio väläyttää myös ideaa mahdollisesta sooloalbumista, jonne osa sivuun jääneestä materiaalista saattaa myöhemmin päätyä, mutta palatkaamme tähän päivään ja keikkatilanteeseen. Kalenterinne vaikuttaa aika hiljaiselta, miksi näin?
- Kyllästyimme jossain vaiheessa totaalisesti ruinaamaan keikkoja itse, joten se selittää hiljaisen alkukesän. Toisaalta tarkoitus on myös vielä ainakin kesäkuu treenata uudistunutta bändiä timmiin kuntoon, vaikka uusi miehemme, Niklas (Nybom, koskettimet), onkin ottanut homman haltuun ihailtavalla varmuudella, vaikka vielä ihan mukula onkin. Emme kuitenkaan halua veivata samoja levyn yhtätoista biisiä joka keikalla koko vuotta, joten treenaamme myös muutaman Widow -levyn biisin ja ehkä jotain muita kivoja ylläreitä.
Mistä ylläreistä on kysymys – löytyykö settilistastanne kenties lainakappaleita?
- Ei vielä, mutta tarkoitus olisi kokeilla muutamia. Jos lainabiisejä otetaan settiin, niin niiden pitää olla todellakin mielenkiintoisia. En näe paljon järkeä siinä, että soittaisimme vaikka Nine Inch Nailsia tai Gary Numania, joihin meitä muutenkin verrataan ihan tarpeeksi. Tällä hetkellä ehdokkaita ovat mm. Kornin My Gift To You, Living Colourin Nothingness, Einstürzende Neubautenin Ende Neu ja mä haluaisin ehdottomasti kokeilla jotain Jesus Jonesin biisiä. Ai niin, soitettiin me yhdellä keikalla Aivottomat -nimisen punkbändin biisi Orja.
Orkesteri on myös löytänyt ”erittäin pätevän oloisen keikkamyyjän”, joten tulevaisuudessa Apples Of Idun tulee aktivoitumaan niin kotimaan estradeilla kuin muuallakin.
- Heinäkuusta eteenpäin kierrämme Suomea niin paljon kuin mahdollista ja sen jälkeen siirrymme lähinaapureihin, sekä tietysti Saksaan. Tämä tapahtuu näillä näkymin vuoden vaihteen molemmin puolin, en uskalla vielä tarkemmin luvata. Hauska juttu on myös se, että Kanadasta saamme selvästi eniten ns. fanipostia Suomen jälkeen, mutta sinne meneminen saattaa vaatia vielä hitusen leveämpää kukkaroa.
Entä minkälainen yhtye Apples Of Idun sitten on keikalla?
- Aika helkkarin mielenkiintoinen pläjäys. Esiintymiseen on tullut varmuutta koko ajan lisää, soitto kulkee ja laulukin siinä sivussa. Viidennen jäsenen ottaminen mukaan poisti myös kaikki mielestäni turhat konehötkötykset ja taustanauhat, joiden armoilla olimme aiemmin aivan liikaa. Nyt 90 % yleisön kuulemasta äänestä tuotetaan livenä, joten inhimillisempi paketti on tarjolla. Panostamme myös itse showhun, meillä on oma valomies ja myös videoväkeä taustalla, joten isommatkaan lavat eivät ole haaste eikä mikään.
- Meille on myös tärkeää tehdä yhteiskeikkoja bändien kanssa, joiden tekeminen ja persoonat miellyttävät. Muutamat kerrat on tullut oltua niin väärässä porukassa, että tilanteet ovat saaneet tragikoomisia piirteitä. Tänä vuonna keikkailemme mm. helsinkiläisen Cold Cold Groundin kanssa, jonka luulisi herättävän maamme industrial-hörhöt viimeistään debyyttilevyllään. Myös UltraNoirin kanssa olemme viihtyneet loistavasti ja ainakin yksi keikka on vielä pakko päästä tekemään Mesmerin kanssa, koska se on vaan niin hieno bändi.
Ovatko kaikki uuden albumin biisit jo työstetty live-kuntoon, ja kuinka paljon kappaleet noin yleisesti muokkaantuvat kun ne siirtyvät studiosta estradille?
- Jokainen biisi soitettiin kyllä levynjulkkaribileissä Turussa, joten treenattu on. Muutama levyn biisi vaatii vielä hienosäätöä, mutta eiköhän niistä jokainen livesetteihin päädy. Suurin muutos live-versiossa on se, että karsitaan ja pelkistetään aikalailla. Muuten tuntuu, että levyversiot ovat sellaisia kiilloteltuja taideteoksia ja keikkaa varten niiden päälle heitetään kuraa ja paskaa.
Entä mitkä ovat Apples Of Idun vaikutteita? Itse olen kuulevinani soitostanne aina Gary Numanin ja Skinny Puppyn kaikuja, olenko aivan metsässä korvieni kanssa?
- Kyllähän nuo molemmat ovat ehdottomasti vaikuttaneet. Itse on kovin vaikea eritellä artistit, jotka eritoten olisivat vaikuttaneet musiikkiimme. Monenlaista juttua on tullut kuunneltua pennusta asti, mutta ehkä itselleni suurimmat jutut ovat olleet metrin korkuisena faijan levykaapin antimet Pink Floydista Black Sabbathiin, sen jälkeen Dingo ja Sielun Veljet, sitten pakollinen heavyrock -kausi Guns ´n Rosesin ja Skid Rown parissa, brittipehmorokkarit kuten EMF, Jesus Jones ja Babylon Zoo ja 90-luvun alun ns. alternative-aalto: Nine Inch Nails, Faith No More, Smashing Pumpkins, Nirvana sun muut. Vasta näiden jälkeen tutustuin kunnolla konemusiikkiin ja industrialiin tarkemmin, kuten myös Massive Attackiin. Sen jälkeen aloitin musiikin tekemisen täysin tosissani noin vuonna 1998. Siitä kai se soppa sitten väkisinkin syntyy. Apples Of Idunin musiikin vaikutteita mä huomaan melkein helpoimmin siten, kun ihmiset vertaavat meitä johonkin ja pystyn allekirjoittamaan väitteen.
Kiitokset haastattelusta – lopuksi on vielä sana vapaa...
- Nämä on aina pahimpia, kun vastausvaihtoehtoja on ääretön määrä. Joten mä totean vain, että mun lempiruoka on pekoni.
Teksti: Mika Roth, kuvat: Sara Nurmi
