Paroni von Samuelssonin luovuutta ruokkivat rajoitteet

Yli kuusi vuotta sitten Paroni von Samuelsson ilmestyi ensi kertaa Desibeli.netin sivuille. Matalatekninen ja tahallaan huojuva ’mies, sähkökitara & rumpukone’ -viritelmä ei pinnoillaan häikäissyt, mutta biiseissä oli hetkittäin jotain. Seuraavina vuosina Paroni palasi sivuille toistuvasti. Puolitoista vuotta ja monta julkaisua myöhemmin olo oli uuden levyn saapuessa, kuin hypistelisi pääsiäismunaa ja joulupakettia yhtä aikaa. Oli siis korkea aika ottaa selvää miksi, miten ja kenelle Paroni von Samuelsson musiikkiaan oikein luo.

Paroni von Samuelsson on ollut peräti 11 kertaa esillä Desibeli.netissä, joten lähdetäänpä liikkeelle perusasioista. Kuka Paroni von Samuelsson on ja miten hän päätyi luomaan musiikkia?

- Paroni on helsinkiläinen vapaaherra, joka joskus oppi alustavasti soittamaan ja tekemään musiikkia itse, eikä ole sittemmin oikein osannut lopettaakaan. Nimi on luonnollisesti pseudonyymi, ja sen taustalla on oikeastaan lähinnä ujous siitä ettei halua olla omalla nimellään esillä ja toisaalta myös jonkinlainen antiteesi tälle nykyiselle musiikkikulttuurille, missä artistit käyttävät enemmän aikaa somekontentin luomisen kuin sävellystyön parissa. Itse olen aina tykännyt enemmän tietystä mystisyydestä mikä artistiin liittyy, ja kammoksun kaikenlaisten parasosiaalisten suhteiden muodostumista artistin ja kuuntelijoiden välille.

Olen monesti kuvannut musiikkiasi niin taidepopiksi kuin avantgardeksikin. Termit ovat tietysti termejä ja aina auttamattoman epätarkkoja, mutta antavat sentään jotain suuntaa. Miten itse koet musiikkisi rajat?

- Avantgardea tekemisissäni lienee melkoisen holtiton soitto- ja laulupuoli. Itse koen että teen jonkin sortin indiepoppia, mutta ymmärrän että "pop" voi tuntua aika kaukaa haetulta näin epätarttuvan musiikin parissa.

Vaikutteita udellessa Paroni ei koe moisia olevan. Artistin oma musiikkimaku eroaa Paronin luomasta musiikista, mikä tuntuu hieman oudolta mutta sangen paronimaiselta vastaukselta.

- Esikuvien sijaan Paronissa kyse on tietynlaisista opituista modus operandeista. Guided by Voices opetti itselleni aikoinaan, että musiikkia voi toteuttaa ja julkaista ihan miten itse tahtoo, ja se voi silti tai juuri siksi olla aidosti kiinnostavaa. Musiikillisesti en kuitenkaan koe Pollardin bändin tekemisiin paljoakaan yhteyttä, vaikka lyhyet biisit ja rujot soundit ovat toki ilmeinen yhtymäkohta.

Yksi julkaisujasi leimaava puoli on niiden matalateknisyys. Soundit ovat ohuita, usein diskanttisia ja luonnosmainen fiilis tuntuu olevan vallalla. Onko tuo tarkoin suunniteltua, olosuhteiden pakottamaa vai kenties hiukan kumpaakin plus muuta?

- Kysymys on oikeastaan itselleni parhaiten soveltuvista työmenetelmistä. Rajoitteet ruokkivat luovuutta. Ennen Paronia työskentelin pitkään kasettineliraiturilla, mutta Paronin studiona toimii sentään moderni digitaalinen kasiraituri.

Rajat pitävät tekemisen suoraviivaisena ja renkaat liikkeessä, kun yksityiskohtiin ei jumituta. Omanlainen välittömyys onkin yksi Paronin musiikin tärkeistä ulottuvuuksista. Soundien lofi-henki syntyy kuuleman mukaan pitkälti siitä syystä, ettei tekijä ole tuottajana kovinkaan vahva.

- Olisi kiinnostavaa kuulla, jos Paronia alettaisiin oikein tuottamalla tuottamaan ulkopuolisen tuottajan toimesta, lähtien biisivalinnoista ja soittosuoritteista aina äänittämiseen, miksaamiseen ja masterointiin asti. Toistaiseksi kiinnostuneita tuottajia ei kuitenkaan ole näkynyt oven takana jonoksi asti.

Niin, tästä voi juttua lukeva tuottajankaltainen ottaa kopin ja yhteyttä Paroniin Bandcampin kautta. Uusin julkaisusi on minuuttibiisit, jonka kaikki kappaleet ovat muutaman sekunnin tarkkuudella minuutin mittaisia. Mistä ihmeestä idea moiseen kumpusi ja miksi juuri minuutti?

- Luin Petri Tammisen Urheilijaelämäkertaa, joka koostuu noin sivun mittaisista lyhyistä tarinoista joissa on sen verran tilaa ja ilmaa, että yleensä tarinan otsikkokin on tärkeä osa sisältöä. Mietin miten samanlaiseen ilmaisuun voisi päästä popmusiikin parissa, ja päädyin siihen että kappaleiden pitäisi olla aika tarkalleen minuutin mittaisia, jolloin perus-poppikaavan toteutus on jo jokseenkin mahdotonta, ja samalla kappaleen pitäisi kuitenkin puolustella olemassa olemistaan jotenkin eikä vaikuttaa raakileelta.



Paroni tunnustaa haasteen olleen aika päättömän, mutta siihen tartuttiin silti. Ehdottomuus nostaa kaunista päätään jälleen ja kun kysyn, kenelle Paroni musiikkiaan ensisijaisesti luo, on vastaus kuvaava. Palaamme ensimmäisen, eli Kielletty Hedelmäpeli EP:n aikoihin.

- Soitatin EP:tä tuttavilleni, ja yksi musiikillisesti aika lahjakaskin tapaus kommentoi, että tämä on periaatteessa hyvää kamaa, mutta niin sisäänpäinkääntynyttä että sen kohderyhmä taitaa rajoittua Paroniin itseensä.

Paroni allekirjoittaa toteamuksen, mutta haluaisi yhä löytää yleisöä äänilleen. Rajapintaa voisi tuossa hengessä kasvattaa. Pohjimmiltaan monet kappaleet olisivat helposti muokattavissa 'tavallisen bändin' soitettaviksi. Oletko pohtinut materiaalin kääntämistä bändille?

- Toki! Toisaalta minulla on aika paljon kokemusta bänditoiminnasta ja sen turhauttavista puolista, ja Paronin kohdalla tavoitteena onkin ollut toteuttaa asioita tavoilla jotka eivät luonnistu, kun ne joutuu altistamaan myös muiden ihmisten näkemyksille.

Paroni pohtii ääneen, että muiden mielipiteet ja mahdolliset vaikutukset ovat toisaalta bänditoiminnan suola, joten dilemma on kiperä. Ajatus soolokeikoista on vieläkin kiperämpi.



- Ajatus yksin lavalla pönöttämisestä rumpukoneen kanssa kuulostaa niin myötähäpeän lävistämältä, että se on toistaiseksi estänyt Paronin viemisen liveksi. Pitäisi keksiä miten ylipuhua soittotaitoisia, tai taidottomia, tuttavia taustabändiksi.

Entä voisiko asiaa lähestyä toisesta suunnasta? Mitä jos jokin bändi lähtisi coveroimaan kappaleitasi, tyyliin: The Rockband plays von Samuelsson. Irtoaisiko lupaa ja osaisitko vain seurata sivusta, kun toiset vievät biisejäsi uusiin suuntiin?

- Oi, koska tahansa! Lupa myönnetty millaiseen musiikilliseen pahoinpitelyyn ikinä, ja jos sointujen plokkaus ei onnistu, sanosta ei saa selvää tai jotain vastaavaa, niin asioista voi matalalla kynnyksellä tiedustella allekirjoittaneelta vaikkapa bandcampin kautta.

Viimeisen vuoden aikana olet julkaissut kolme EP:tä. Niistä joulukuinen välipäivälevy jäi Desibeli.netissä arvioimatta. Kuuntelin EP:tä tuossa muutamaankin otteeseen ja teemamaisuus antoi kieltämättä uutta kulmaa tekemiseen. Onko teemalevyjä tulossa joskus enemmänkin?

- Seuraavalla EP:llä on todella typerä tematiikka. Siis todella typerä, odottakaahan vaan. Mutta tässä päästään taas tuohon mainittuun rajoitusten toimimiseen luovuuden lähteenä; kun sitoo itsensä johonkin teemaan ja lähtee toteuttamaan sitä, on kiinnostavaa katsoa missä ne hiekkalaatikon rajat ovat, ja missä määrin niitä rajoja voi rikkoakin. Tietyssä mielessä lähes kaikilla Paronin julkaisuilla on ollut joku konseptuaalinen ohjenuora; joskus löyhempi, joskus aika tarkasti määritelty.



Tiukka rajojen piirtely on tietysti tiputtanut biisejä julkaisuilta, joten kappaleita on jäänyt varastoon hyvä määrä. Eikä arkisto tulvi mistään kurasta, vaan siellä on käyttökelpoista materiaalia. Bonusjulkaisuja ei ole ainakaan toistaiseksi luvassa, mutta kenties joskus päästään Paronin omien anthology-julkaisujen pariin.

Kappaleita siis löytyy varastoitaviksi asti, vaan voiko mistä vain tehdä kappaleen, tai musiikkia yleisemmin?

- Mielestäni kyllä. Loppupeleissä näkisin, että jos joku asia ruokkii luovuutta ja saa haluamaan tehdä musiikkia tai muuta taidetta, niin se on vain ja ainoastaan positiivista ja sitä kannattaa seurata. Tietyin reunaehdoin toki.

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa julkaisuja vielä loppuvuodelle, tai jotain muuta huomioitavaa?

- Yksi EP on tosiaan vielä tarkoitus saada ulos tämän vuoden puolella. Sen jälkeen on suunnitelmissa kokeilla jotain kunnianhimoisempaa, mutta en oikein uskalla lupailla sen enempää, ettei joudu nolosti myöntämään että juuh, siitähän ei sitten tullutkaan mitään.

Idealähde ei kuulemma ole tyrehtymään päin, mutta juttutuokion loppu koittaa. Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.



- Kiitos desibelille pyyteettömästä työstä ruohonjuuritason musiikkikulttuurille tässä maassa! Lukijoille sanoisin, että jos elämä ahdistaa, niin ensimmäisenä kannattaa sulkea kaikki sosiaalisen median tilit ja karsia älypuhelimen applikaatioiden määrä kolmasosaan. Tällä pääsee jo yllättävän pitkälle.

Kiitos sinulle musiikista, joka mukavasti törkkii ja työntää uusiin suuntiin. Siitähän kaikki lopulta lähtee.

Haastattelu: Mika Roth, kuva: Paronitar von Samuelsson