• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Mummypowder: Consternation! Uproar!

Rubato Music

Helsinkiläisen Mummypowderin nokkamiehen Janne Lehtisen lähes omatoimisesti rakentama vuoden 2003 V. Strange -albumi sai monet musiikin julkiset tarkkailijat kunnioituksesta hiljaisiksi. Viittä tähteä säästeltiin perustellen, että ehkäpä se seuraava levy tulee olemaan vieläkin parempi? Miten kävi? No, vaikka Consternation! Uproar! onkin edeltäjästään poiketen jälleen bändilevy, ei taso ainakaan paljoa ole laskemassa. Upeita kitaramelodioita, klassista pop-tyylitajua, suriseviakin kuusikielisiä ja Jannen kaunista laulutulkintaa... Mummypowder on jälleen luonut tutustumisen arvoisen levykokonaisuuden.

Kotisivujen mukaan arvostelun kohteena olevan kolmoslevyn kappaleet olivat valmiina jo pitkään ennen kakkoslevyn viimevuotista julkaisua. Samaisessa esittelytekstissä todetaan Consternation! Uproar! –levyn ohjenuoraksi – mikäli tulkitsin ajatuksen oikein – paljaiden ja voimakkaiden soundien tukema, rehellisen lämminhenkinen melodisuus ilman ylituottamista ja turhan monimutkaisia ratkaisuja. Väitteeseen on helppo yhtyä, sillä adjektiivit lämminhenkinen, melodinen, kaunis ja maanläheinen kuvaavat osuvasti levyn kokonaisilmettä. Levyn kappalemateriaalin voi jakaa raa’asti kahteen sarjaan: One Hour To Change My Life’n, Don’t Hold Your Your Breathin ja torvilla koristellun Another Stupid Way To Die’n kaltaiset menevästi powder-poppailevat menoraidat sekä Things Turned On Reversen ja Wanna Fight?’in ”tiukkailmeisempi” paahto edustavat levyn alkuillan nousuhumalaa, kun taas kuvankauniiden jousisovitettujen balladien Always Changingin ja Not Funny Anymoren ajankohdaksi voisi laskea myöhäisemmän ajankohdan filosofisemman tunteilun, kun pahin hötkyily antaa tilaa luovuudelle ja herkkyydelle. Jostain noiden kahden ajankohdan väliltä löytyy verkkaisen suurieleisesti etenevä Million To One, jonka kerrosta itselleni nousee jostain syystä mieleen Roxette, sillä lailla hyvällä tavalla ajateltuna. Eihän musiikkityylissä itsessään ole juurikaan yhtäläisyyksiä länsinaapurin pophittiyhtyeeseen... Levyn helmeksi voi nostaa komeasti kasvavan, heleän No One There To Entertain You -kaunokaisen. Stemmalaululla leveilevä loppuosa kuuluu ilman epäilykseen häivää levyn jalustalle nostettaviin kohokohtiin. Myös herkkä akustinen tunteilu A Million Typing Monkeys lähtee samalla tavalla kasvamaan kertoon, saavuttamatta kuitenkaan edellä mainitun tapaan sitä viimeistä silausta.

Kokonaisuutena levy on kuulijaystävällinen kokonaisuus, jossa yhdistyy klassisen brittipopin ja amerikkalaisen vaihtoehtopopin elementit Lehtisen ja kumppanien maukkaalla kaavalla. Vaikka levyllä ei oikeastaan varsinaisia täyteraitoja olekaan, ei yleinen taso kuitenkaan lopulta yllä aivan viiteen tähteen. Voi silti rehellisesti todeta levyn olevan kuluvan vuoden viihdyttävintä kotimaista kitarapoppia.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 16.06.2004:

Pisteet:

Luulin V.Strangen jälkeen että yhtyeellä voisi olla jotain luovaa sanottavaakin, mutta ei.

Nimetön kommentoi 28.06.2004:

Pisteet:

Kaikki nykyajan "luovat" bändit kuulostavat joko Flaming Lipsiltä tai Radioheadiltä, tai sitten Pekka Strengiltä ja Wigwamilta jos laulavat suomeksi. Tämmöisiä sävellyksiä ei kukaan muu täälläpäin väsää, enkä myöskään keksi yhtään suoraa vertailukohtaa - mitä siis jäikään uupumaan?

Nimetön kommentoi 05.07.2004:

Pisteet:

Itse asiassa en omista levyä mutta uskon että se on mainio, olen kuunnellut näytteitä ja kuvauskin kuulostaa hienolta. Suomalainen musiikki on mielestäni aivan kamalaa, minun helvettini on minä sidottuna tuoliin kuunnellen suomalaista musiikkia ilman pakokeinoa, mutta Mummypowder saa minut toisiin aatoksiin, sillä tämä on aivan mahtavaa musiikkia.

Nimetön kommentoi 29.01.2005:

Pisteet:

Uskomatonta, en ikinä olisi tajunnut bändiä suomalaiseksi ellei sitä olisi erikseen mainittu. Miksi tästä ei puhuta missään? Eihän kukaan muu tämmöistä tee täällä.