Julkaistu: 22.09.2004
Arvostelija: Janne Kuusinen
Warner / Rhino
Vuonna 1930 syntynyt, 7.ik�vuoteensa menness� t�ysin sokeutunut Ray Charles (oik. Ray Charles Robinson) poistui keskuudestamme 10.kes�kuuta 2004. Kuinka ollakaan: vuonna 2001 julkaistu kokoelma tuotiin uudelleen hyllyihin nyt, syyskuussa 2004: kuolema myy! Hyv� aika sik�likin, ett� samanaikaisesti kaupoissa on miehen duettolevy Genius Loves Company, jota en uskalla kuunnella l�hinn� sen �company�:n takia. Piraatti��nitteist� kohuaa t�ll� hetkell� koko Suomi, mutta miksi kukaan ei ota esille yhdentekevi� keskin�isenkehumisenkerho-duettolevyj�, joista kuultaa l�pi pyhi� asioita kunnioittamattomien managerien rahastusklubi.
� T�t� vasten on s��li, ett� t�m� tuplakokoelma on julkaistu suht hiljaisuudessa. Nuorimmalle sukupolvelle (= n. 0-40 v.) Charles kun ei oikein ole tuttu muuten kuin Blues Brothers-elokuvasta ja rubikinkuutio-vitseist�. Asiaan saattaa vaikuttaa my�s se, ett� Charles ei tehnyt en�� omia kappaleita 60-luvun lopun j�lkeen: n�in ollen ei ns. hittej� paljon ole tullut ihmisten tietoisuuteen. Mies keskittyi neron hiljaiseloon, leppoisaan keikkailuun, siihen, mik� itsest� parhaalta tuntuu. Kantriakin mies levytti!
�Eip� t�st� gospel-vaikutteinen kolmen soinnun r�n b -musiikki parane. Meininki on etenkin ykk�slevyn alkupuolen raidoilla niin tiukkaa, ett� jos ottaisi sen walkmaneihin lenkkimusiikiksi, niin kuolema tulisi jo muutaman sadan metrin j�lkeen. N�ihinkin hienoihin, rosoisiin raitoihin hurahtaa helposti, mik�li pit�� v�h�nkin esim. Jerry Lee Lewisin tai James Brownin varhaisimmista ��nityksist�. J�nn�� on viel� se, ettei Charlesin tarvitse oikeastaan paljoakaan revitt�� ��nij�nteit��n saadakseen kappaleisiin ns. munaa. Karrikoiden voitaneen sanoa, ett� h�n kuulostaa v�lill� yll�tt�v�n valkoiselta! Mutta kun homma on hallussa ja hyv� maku aina l�sn�, niin ei siin� tarvitsekaan aivoverisuonia pinnistell� katki.
� Oikeastaan on hyvin hankalaa sijoittaa Charlesia mihink��n lokeroon. H�nen levytteiss��n ovat niin vahvasti l�sn� koko ajan sek� blues, gospel, soul, rock, jopa jazz. Annettavaa ja ammennett�v�� riitt�� afro-pohjaisille wannabe-muusikoille maailman loppuun asti.
� Nykyistenkin lapuista-mit�vaan-soittavien �pro-muusikoiden� olisi syyt� kuunnella n�it� levytyksi�, vaikka kuinka kiirett� ja keikkaa pukkaisi. N�m� v��nn�t nimitt�in kohottuvat niin sanotun ammattimuusikkouden yl�puolelle sik�li, ett� niihin on saatu sit� sielua, jota ei koskaan pysty nuotintamaan tai parilla h�t�isell� soittokerralla aikaansaamaan. Se pit�� vain kuunnella ja omaksua. T�t� musiikkia ovat tehneet ihmiset, joilla ei ole kahta keikkaa p�iv�ss� ja joiden ei ole tarvinnut olla viidelt� seuraavissa treeneiss�.
� Aloitteleville rock- ja blues-keyboardisteille Charlesin likit (=siistit pluraukset) ovat tietenkin must, perussanastoa, ehtym�t�n aarreaitta.
� T�h�n saakka on ollut suurta ep�varmuutta siit�, mit� Charlesia kannattaa hyllyyn hommata. T�ss� on kuitenkin tuhti paketti, 46 raitaa. Mm. What�d I Say, Hit The Road Jack, I Can�t Stop Loving You ja Shake Your Tailfeather ovat mukana. En ole viel� keksinyt yht��n olennaista Charles-piisi�, joka ei ole t�ss� mukana. Ja onhan siin� tuoreessa versiossa Imaginestakin jotain hyvin koskettavaa.
� Ray Charlesin musiikki auttaa ymm�rt�m��n, miksi joskus puhutaan �vanhoista hyvist� ajoista�.
��Soul is the feeling that comes through in the music...that's the essence of soul... the words tell you that�. (RC)
