• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Ville Leinonen & Valumo: Valloittaja

Poko

Ville Leinonen tekee levyjä rivakkaan tahtiin. Levy per vuosi-tahti muistuttaakin meitä osuvasti siitä, ettei rock/popin päämäärä ole ollaan mitään loppuunsa hiottua korkeakulttuuria, vaan yksinkertaista ja impulsiivista, aisteihin vetoavaa musiikkia. Ja yleisestihän juuri Leinosta on totuttu pitämään yhtenä tunteellisen suomenkielisen popin etevimmistä tekijöistä, jonka suosion perusteita minulla on tosin ollut aina hieman vaikea hahmottaa. Tiivis levytystahti on kyllä muokannut Leinosesta varteenotettavan lauluntekijän, joka on teoksillaan onnistunut loikkimaan tyylikeinosta toiseen, linjakkuuden siitä juurikaan kärsimättä. Samalla mies onnistunut kirjoittamaan muutaman ikivihreän statuksen ansaitsevan kappaleen, esim. Enkeli ja Tää on se ilta, mutta ylettömän hehkutuksen perusteiksi nämä näytöt eivät valitettavasti vielä riitä.

Uudella Valloittaja-levyllä Leinonen on jättänyt akustisen soitannan taka-alalle ja suosinut perinteistä bändi-ilmaisua pääosin hyvin tuloksin. Pitkäsoiton avaava nimibiisi etenee reippaalla sykkeellä, vaikka kitarariffi onkin (toivottavasti tarkoituksella) pöllitty T-Rexin klassisen menestyskauden katalogista. Myös ensimmäiseksi radiotäkyksi valituttu Piilopaikka-biisi viehättää, lähinnä eskapismin ihanuutta luotaavan tekstinsa kautta. Sitten Valloittaja ottaa selvää takapakkia. Matkalla kotiin-kappaleen alku pulputuksineen tuo mieleen kulta-ajan progelevyt, mutta muuta muistettavaa ei siinä juuri olekaan. Aamuyöllä etenee puolestaan jossain Laika & The Cosmonautsien ja Agentsien välimaastossa, joten aika pian käy selväksi etten kuulu tämän levyn kohderyhmään. Sanokaa mitä sanotte, mutta en voi sietää mitään etäisestikin iskelmämusiikista muistuttavaa, oli sitten kyse uudesta tai vanhasta.

Koska Leinosen levyt ovat tunnelmansa puolesta poikenneet toisistaan melko lailla, on niiden keskinäinen vertailu vaikeaa – ellei jopa epäolennaista. Jos mittarina käytetään sitä perinteisintä – eli koskettaako musiikki kuulijaa vai ei – niin asia on selvä. Ei tämä huono levy ole, mutta minua Ville Leinosen Valloittaja ei kosketa millään lailla.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 14.04.2005:

Pisteet:

Mua koskettaa! Halusin sen vain sanoa. T: Liisa Lempi

walbu kommentoi 15.04.2005:

Pisteet:

mie kai sitten kuulun levyn kohderyhmään, koska juuri jarin dissaamat iskelmäiset biisit, kuten aamuyöllä, iskivät hyvin kuulohermoon.
monipuolinen pakettihan tuo levy on, tavallaan hiukan liikaakin sitä. siinä missä uuden aamun laulut liikkuivat aika mahtipontisessa ritariromantiikassa ja suudelmitar hempeili iskelmän satumaailmassa, valloittaja kurottaa viiteen-kuuteen eri suuntaan ja vaikka onnistuukin hyviä biisejä tarjoamaan, ei ihan koko paketti "loista" siinä missä esim. suudelmitar... hyvä levy toki...