• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Ozone Player: É

 Visual Power

 Tämän, järjestyksessä toisen albuminsa julkaissut Ozone Player on yhtä kuin helsinkiläinen, sähkösäveltäjäksi itseään tituleeraava Otso Pakarinen & vaihtelevat kumppanit. Mies on tätä ennen vaikuttanut lähinnä Tapa Paha Tapa - avantgardebändissä. Levyn kansivihkossa Pakarinen on ottanut imagokseen jonkinlaisen hullun tiedemiehen ja lääkärin hörhön hybridin, mikä viestii sitä, ettei ihan basic-juttua ilmaan kajahda, kun CD-soittimesta painaa play.

 Tämän musiikin kohdalla puhutaan ns. kone- tai syntikkamusiikista, vaikka joitakin kohtia maustavatkin ns. oikeat soittimet. Syntikkapohjaisia juttuja on hankala arvioida, koska “hyvä konemusiikki” on terminä ihan sieltä epädefinitiivisimmästä päästä. Vertailukohteet esim. Kraftwerkiltä, Wendy Carlosilta tai Aavikolta tuntuisivat jotenkin hätiköidyiltä, epäreiluiltakin. Uusi konemusiikki on tavallaan vanhan konemusiikin orja. Selvennettäköön nyt kuitenkin kaiken varalta, että koneet eivät itse tee sitä musiikkia, kyllä siihen luomisprosessiin edelleen se soittaja tarvitaan. Eivät syntikat ole mikään Judgement Day-juttu.

 É on täynnä toinen toistaan levottomampia, etten sanoisi häiriintyneempiä, hassusti nimettyjä synarevittelyjä ja sampleirrotteluja. Pitkän linjan piisejä, pitkää ääntä, pitkää pinnaa, alle kolmen minuutin ei selvitä kertaakaan. Tätä eivät nelikymppiset new age-kotiäidit kuuntele energialamppujensa valossa, ennemminkin tällaiset osin melodiset, osin häröävät äänimaisemat voisi kuvitella jonkin urbaanin, kubrickiaanisen lyhytelokuvan taustamusiikiksi.

 Ozone Playerin musiikista kuvastuu selvästi oman tien kulkeminen ja punk-henki. Yleissoundi on kaikuisa, mikä karsii kuulijoiden joukosta heidät, jotka vannovat vanhojen “kunnon” syntikkapieruäänten ja kuiviksi miksattujen monosynth-piipitteiden perään. Ehkä tämäntyyppistä musiikkia syntyisi, jos ujuttaisi LSD:tä Jean-Michel Jarren kämpän ilmastointikanaviin.
 Sori, vertailukohde oli jostain löydettävä!

 Lievästä kliinisyydestä ja muutamasta halvasta saundista huolimatta OP on mielenkiintoinen tuttavuus nyrjähtäneestä instrumentaalimusiikista kiinnostuneille underground-tyypeille.

 File under: “Muut”!
 Sitä muuten mietin usein, että miksi kirjeenvaihtoilmoituksissa ilmoitetuissa musiikkimauissa ovat aina ne samat lovemetallit ja R.E.M.:t. Miksei kukaan koskaan ilmoita, että “Musiikkimakuni on ‘Muu musiikki’”?

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 21.09.2004:

Pisteet:

O-ZONE:disc-o-zone on ihan tosi huippu,ostin sen heti kun se vaan ilmestyi, koko levyn matsku on ihan erilaista kuin Dragostea din tei biisi,se on ehkä niiden vetävin biisi mut muutkin on todella hyviä ja jytäävät hyvin popeissa ja toivoisin kuulevani tuota musiikkia ohi popittelevissa autoissa,ja aijoin myös itse popittaa tätä autossani!!! YO MAN

Nimetön kommentoi 18.11.2004:

Pisteet:

O-Zone ja Ozone Player ovat ERI yhtyeitä.
Pelkällä O-Zone nimellä toimii ainakin kaksi eri ryhmittymää, lisäksi löytyy tietenkin O3-Zone yms. nimivariaatioita, jotka siis ovat taas eri juttu.

Mitä näistä levyistä oikein kommentoitte? Pelkkä jippiaijee kommentit kun eivät kerro edes mistä jutusta kyseisessä levyssä pidätte.

Itse luen näitä kommentteja kun haluaisin tietää myös toisen näkökulman kyseiseen levyyn, eikä lyhyt 'tosihyvä' -kommentti kerro itse levystä mitään. Kommentoijasta se kertoo, valitettavasti.

Niin, itse en ole kuunnellut kyseistä levyä, vielä, joten pahoittelen kommenttiani.