Big Wave Riders: Big Wave Riders EP

Soliti

Kotimaisen Big Wave Ridersin musiikkia kuvailtaessa voi kivasti tiputella huomiota herättävän muodikkaita kansainvälisiä nimiä. Rytmiryhmän hallitsema tanssittava soundi on paljon velkaa The Clashille, kun taas rytmiä tukevat kitarat yksinkertaisen tehokkaine loppusooloineen ovat kaiutettu versio ensilevyjensä aikaisesta The Strokesista. Riemukkaimmillaan yhtye on kuin Vampire Weekend ilman pitkän matematiikan kursseja ja pikkutarkkaa hiontaa, rauhoittuessaan lähempänä Glasvegasia.

Onneksi Nick Trianin Soliti-levyfirman lupaavin tulokas ei ole tarkoituksellisen muodikas. Sen voi ennemmin kuvitella nautiskelemaan selällään treenikämpällä omista rokeistaan kuin viimeistelemään kallis kauluspaita päällään kitaraansa vuoden Cure-soundia. Muotoseikat jäävät toissijaisiksi, kun on esittää Behind These Wallsin ja Big Soundin kaltaisia täsmäaseita. EP:n kaikki seitsemän kappaletta kuulostavat jo jonkin aikaa hautuneilta ja treenatuilta. Osa niistä on kiertänytkin jo mp3-muodossa herättäen hiljaista hyväksyvää kohinaa. Vasta valmistuneet eivät jää vanhemmista veljistään yhtään jälkeen.

Maaliin osuvia poplauluja alkaa kuoriutua esiin muutaman kuuntelukerran jälkeen, heti kun korva on tottunut tutun kuuloiseen ulkokuoreen ja siihen, että bändin nimi johdattaa hieman harhaan. Big Wave Riders sopisi soundtrackiksi paremmin sateen raikastaman suurkaupungin yövilinään kuin aurinkorantojen aalloille. Hymy huulilla veivataan alusta loppuun, mutta tunnelma ei pyri mihinkään arjen tavoittamattomaan korkeuteen.

Draamantajuakin bändiltä löytyy mukavasti. Vokalisti Teppo Meriläisen raikas, välillä etäinen huutolaulu ja Aleksi Luukan sinne tänne sinkoilevat bassokuviot ovat entistä tehokkaampia, kun on hetki jammailtu ja hissuteltu. C-osat tarjoavat herkullisia pieniä yllätyksiä, kuten Big Soundin jo otsikossaan lupaama yleisönhuudatus tai Republic Of The Averagen elektropäätös. Kokopitkällä tai viimeistään sen jälkeisillä albumeilla on toivottavasti vielä lisää värejä. EP:n mitassa ei puuduta vielä hitustakaan, mutta lisäiskujen on oltava äärimmäisen tehokkaita, jos ne tehdään jatkossakin samalla kaavalla.

Haastatteluista ja musiikista kuulee, ettei yhtyeelle riitä Suomen rajojen sisällä pysyminen. Genressään sillä on kilpailijoita niin paljon, että läpilyöntiin tarvitaan kansainvälisen soundin lisäksi myös oikea-aikaisuutta ja puhdasta tuuria. Ilman niitä kuuluisia sinivalkoisia lasejakin voi sanoa, että biiseistä sen ei pitäisi olla kiinni.