The Greystone: Electric

Omakustanne

Mitä tapahtuu, kun Monster Magnet kohtaa Jon Spencer Blues Explosionin, kysyy The Greystone, ja lyö vastaukseksi käteen esikoislevynsä. Rohkeaa, mutta kieltämättä Electric on paikoin erittäin herkullinen levy. Vuonna 2009 perustetulta yhtyeeltä se on ensimmäinen työnäyte The Greystonena; muunlaisia kannuksia jäsenistö on hankkinut mm. The Mutantsissa, Poutahaukoissa ja Kamelissa.

Musiikillisesti The Greystonen pohjalla on bluesrock. Mukana on myös väkevä annos stoneria ja huurua, myötäsyntyvää psykedeliaa. Analogisoundit asemoivat yhtyeen menneeseen, mutta äänittäjä/miksaaja Rami Helin on saanut yhtyeen kanssa äänikuvaan myös sellaista modernia rouheutta, jossa vähälläkin luodaan pörinää koko kanavan leveydeltä. On munaa ja mahtailevuutta, mutta myös herkkää ja kevyttä eteenpäin kulkemista.

Into the Nightin perusteella levyä voisi pitää modernien lännenmiesten musiikkina: huuliharppua, röyhkeyttä, paholaisen ja preerian svengiä. Desert Blues, Here Comes The Sun ja I'm On Fire ("I wanna fuck you woman") paljastavat The Greystonen pitkänsinisen ja shamanistisen puolen – Chris Cornellin mieleen tuova vokalisti taitaa myös Jim Morrison -maneereja. Toisaalta biiseissä on myös, etenkin mittojen kasvaessa, puisevuutta ja paikallaan polkemista.

Komeimmillaan Electric tarjoaa aivan loistavaa pörinää, perinnehenkistä mutta jotenkin hyvin tuoreelta kuulostavaa syntisyyttä. The Greystone vakuuttaa nimenomaan yhtyeenä, ja veikkaan että lavalla voi tapahtua mitä tahansa. Electriciä tekisi mieli vähän typistää, mutta toisaalta voi olla iloinen, että se tällaisenaan herättää kunniallisia ja voimakkaita tunteita molempiin suuntiin. Alkuvuonna kuulemistani esikoisista selvästi lupaavimpia ja mielenkiintoisimpia.