Tanssiva Karhu: Luonnossa

Alakulttuuritalo

Karhu on kansallisel�imemme ja tuohon metsien j�ttiin suomalaisilla on aina ollut syv�, rahdun myyttinenkin suhde. Karhu onkin todellinen mets�n kuningas, jonka valtakunnassa voimme kulkea paikkamme muistaen. Karhujen tanssitaidoista en tied�, mutta vajaa nelj� ja puoli vuotta sitten ihastelin Tanssiva Karhu -yhtyeen Eilinen-sinkun folkahtavan progehtavaa poprockia. Vastaavaa tanssia on tarjolla nyt kokonainen albumillinen, joten odotukset olivat v�litt�m�sti korkeat.

Nipun pikkujulkaisuja sitten vuoden 2016 julkaissut yhtye oli ahkera 10-luvun j�lkimm�isell� puoliskolla, mutta esikoisalbumille noilta aiemmilta pikkukiekoilta ei ole poimittu ainuttakaan marjaa. Valinta on yht��lt� kova ja jyrkk�, mutta toisaalta: t�m� on uutta aikaa, erilaista Tanssivaa Karhua. Rannalle j�tettiin my�s viimevuotinen tuplasinkku Pariisiin, oui oui / Hell�sti hei, mutta kuluvan vuoden kolme sinkkua sent��n kuullaan my�s pitk�soitolla.

Sinkuista ensinn� ilmestynyt Viimeinen bussini aina ensimm�inen on suolaisen kaihoisa tarina kolmiodraamasta, jossa kertoja on kolmas py�r� ja rakkaustarinan lopputuleman ylij��m�ksi j��v� tekij�. Surumielisyys leimaa j�tetyksi ja petetyksi tulleen sanoja, mutta h�n ei ole suinkaan voitettu ja sel�tetty lopullisesti, ennemminkin kertoja ymm�rt�� vasta nyt naiivin alttiutensa. Rakkaus on satuttanut, mutta se ei satuta en��, kaltoin kohdeltu on jo mennyt eteenp�in el�m�ss��n, arvonsa paremmin ymm�rt�en.

Folkpopista isommin soivaa soundia kampeaa puolestaan kakkossinkku 5:45, joka on t�ss� seurassa suorastaan energinen, vauhdikas ja ehk� hivenen lattaristikin eksoottinen. Rakkaushan se nytkin maailmaa py�ritt��, kulman vain muuntuessa. T�h�n menness� julkaistuista sinkuista uusin on Niinitie 52, jolla progeinen rytmittely ja hauraan hele� akustinen folk kohtaavat onnistuneesti suomalaisen laulelmamusiikin. Joku viisas totesi aikoinaan yhtyeen musiikin yhdistelev�n Ultra Bran Liekkiin, enk� osaa tuota paremmin tuntemuksiani tiivist�� t�m�n biisin tiimoilta.

Ent� milt� n�ytt�� maailma sinkkujen tuolla puolen? Loppulevyn piristysruiske on kiistatta kaavoja popilla rikkova Taivaanrannalla, jonka keve�n usvaiset soundit t�ytt�v�t taivaat revontulimaisilla v�reill��n. Tanssiva Karhu osaakin vallata itselleen marginaaleista ja reunuksilta tilaa, laventaen kappaleidensa tiloja kuin huomaamatta � t�m�h�n on l�hes huomaamatonta progea.

Luomumpaa folkkia vaaliva Sellainen tytt� hurmaa puolestaan huilullaan ja painottomilla askelillaan, jotka k�yv�t tanssistakin. Herkkyys on yksi merkitt�v� osa yhtyeen menestyksen reseptist�, joka pit�� vaakakuppien asennot otollisissa asennoissa. Liev�sti ilmenev� psykedeelisyys v�ritt�� taustoja hillitysti ja t�ll�kin saralla tasapaino on kohdillaan. Albumin vahvan keskiharjanteen j�lkeen soiva Amorin nuolet osuu my�s viipyilevine nuotteineen kohdilleen, joten kokonaisuus ainoastaan kasvaa ja kehittyy soittokertojen karttuessa.

Luonnossa onkin moneen taipuva ja useita erilaisia linjoja sis�lt�v� esikoisalbumi, jolla kuullaan soundinsa l�yt�nytt� yhtyett�. Ei mik��n virheet�n mestariteos viel�, mutta sellainenkin saattaa n�ill� n�yt�ill� jo siint�� tulevaisuudessa.