The Moontwins: Night Times

Playground Music

T�t� levy� uskalsin varovasti odotella, vaikka mik��nh�n maailmassa ei ole koskaan t�ysin varmaa. Alkujaan paremmin 22-Pistepirkko-yhteyksist� tuttu PK Ker�nen ja mielenkiintoisen musiikillisen historian omaava haitaritaituri Leija Lautamaja tekiv�t yhteisty�t� kes�ll� 2022, kun Out Tonight -sinkku ilmestyi. Ker�sen Serobi Songs -sooloalbumin menoraita sai tuolloin komean p�ivityksen ja allekirjoittaneen mielest� idea pelitti.

Kaksikko oli mit� ilmeisimmin samaa mielt�, sill� samaisen vuoden marraskuussa ilmestyi ensimm�inen virallinen The Moontwins -sinkku Sadder Than Sad. Kaikki tuntui loksahtavan kerrasta kohdilleen, kun tunteikas kitara ja pienill� nyansseilla leikittelev� haitari kertoivat tarinaa ilman suurempia ��nivalleja. Vokaalit asettuvat valokeilaan, mutta keski�ss� oli tunnelma, ��nten yhdess� muodostama kudos. T�ss� yhdistyv�t rockin vapaus, popin kyky tarttua, sek� ripaus pelimanniajattelua, todellista vapautta. Muodot ovat tuttuja ja silti alati rajoja haastavia, koska garagesta kansanmusiikkiin on huiman lyhyt matka.

Viime joulukuussa herk�n kaunis ja uskaliaan riisuttu All I Want Is You (tell me that it�s true) -sinkku taklasi ehk� viel�kin onnistuneemmin ilmat pihalle. Biisin hauraan kuulas ��nimaisema oli, ja on tietysti yh�, puhdasta kultaa. J�lkimm�isen sinkun ilmestyess� ilmoitettiin my�s kokonaisen pitk�soiton saapuvaksi maaliskuussa � ja t�ss� se nyt on. Yhdeks�n biisi�, reilut 27 minuuttia rajoista vapaata musiikin riemua, ja vinyylin ostajat saavat kaupan p��lle viel� em. Sadder Than Sadin bonuksena.

22-Pistepirkon tarina pistettiin pakettiin viime vuonna, jolloin ilmestyi my�s Lautamajan debyyttisooloalbumi Syd�n tuli piilosta. Kyseisen pitk�soiton ankkurina kuultu Muusani piti jo sis�ll��n apulaistuottajana tuolloin h��rineen Ker�sen kitarointia, joka kiistatta kruunasi biisin. Night Times -albumin materiaali on kirjattu kaksikon nimiin kokonaisuudessaan, sovitusten ja tuotannon puolella apua on antanut s�velt�j� Kalle Vainio. Muuten langat onkin pidetty visusti omissa k�siss�, mit� nyt masterointi uskottiin sent��n ulkopuoliselle taholle.

Vokalisti/kitaristi Ker�nen omaa tunnistettavan soundin niin laulussa kuin kitarassa, mutta etenkin vokalistina Ker�nen uskaltaa nyt kaivaa itsest��n herkempi� puolia esiin. Space Boy n�kee t�hdenlennossa merkin, joka muuttaa el�m�n suunnan, Time to Move asettuu luontevasti perusbluesin runkoon karsittuun muotoon, jossa v�hemm�n on enemm�n. L�helle kuiskausta ulottuva ilmaisu on laulua arimmillaan, slide-kitara ja haitari soivat harkituin nuotein, komein kaarin, eik� ��nivallia tarvitse j�risytt��.

Kiekolta l�ytyy toki rankempikin puoli, garagen ja romupiharockin p��stess� etusijalle. No Sunshine Song veivaa hilpe�sti, hassutellen aamun ensi kajon sokeuttavassa valossa, ja viel� hullummaksi menee Underwear. Alusvaatteiden osa el�m�ss�mme on tietysti merkitt�v�, vaikka harva niit� n�keek��n, mutta toisinaan suhde kankaanpalaan saattaa l�hte� ns. lapasesta. Kuten nyt.

Eik� t�ss� loikita ainoastaan kahden maailman v�li�, sill� spektrist� l�ytyy runsaasti v�lis�vyj�. Dress To Kill tipahtaa kuin tiiliskivi katon reunalta, kitaran rapistellessa kertojan rinnalla elon haasteita. Haitari toimii kuoron tavoin rinnalla, s�r�� tuodaan juuri sopivasti esiin ja �kki� huomaakin seisovansa jo tarinan kukkulalla. Hetkien vangitseminen hallitaan nuotein, sanoin ja soundein, vierailevan bassoklarinetin tuodessa muassaan lis�ripauksen taikaa.

P�hkin pitk��n nelj�n ja viiden t�hden v�lill�, mutta j�tet��n nyt se viides viel� odottamaan mahdollista petrausta. Uskon ja toivon tarinan n�et jatkuvan, sill� The Moontwins on l�yt�nyt rikkaan kultasuonen, josta kelpaa nakutella aarteita 20-luvun iloksi.